Palanen musakokoelmieni historiaa, kasarikassuista spotikka-aikaan.

Ensimmäisen musiikkikokoelman väänsin c-kasetille jo vuonna 1984. Tältä kokoelmakassulta löytyivät muun muassa Kirkan Hengaillaan ja Dingon Sinä ja Minä. Alkuun kokoelmat koostuivat vain radiosta äänitetyistä hyvistä biiseistä ilman sen suurempaa tematiikkaa. Jokunen vuosi tästä eteenpäin sain ensimmäisen levysoittimen joka johti hieman hallitumpien kokoelmien äänittämiseen. Enimmäkseen artistien tuotannosta poimittujen yksittäisten helmien koostamiseen tietyn teemallisen otsikon alle tyyliin: Best Bits, Rare Gems ym.

Kukkeimman nuoruuteni ja täysi-ikäisyyteni ensivuosien aikana äänitin tolkuttomasti erilaisia kokoelmakasetteja. Pelkästään radiosta tuli äänitettyä jotain 200-300 sataa kokoelmakasettia, joista suurin osa taitaa olla vielä tallessakin. Jossain kohtaa huomasin äänittäväni erilaisia, tunnetilaani myötäileviä biisikokoelmia, ei siis pelkästään vain ja ainoastaan hyvien biisien kokoelmia. Tärkeää oli seurata sen hetkistä tunnettani tai, että miten etenisin jostain elämäni jumitilasta kokoelmieni musiikillisen selonteon avulla seuraavan hetkeen. Syntyi paljon itselleni rakkaita kokoelmia...jotka jäivät myös enimmäkseen omaksi kuunteluomaisuudekseni.

Aikuisiälläni kävin jonkin verran kokoelmien vaihtoa ystävieni kanssa ja huomasin vähän harmikseni, että tämähän on sen verran yleinen harrastus, että siitä on väännetty hyvä kirja ja sen pohjalta elokuva, nimittäin Nick Hornbyn: High Fidelity (Uskollinen äänentoisto). Maailmassa oli paljon muitakin musiikkikokoelmia vääntäviä jannuja. Oli jossain määrin yleistä, että musiikkia diggaileva nuori mies äänitti mielitietylleen ylistävän kokoelmakasetin. Tähän olen langennnut itsekin, muutaman kerran ainakin, tosin joskus sisu on mennyt kaulaan ja kasetti ei ole mennyt kohteelle saakka.

Vuosien edetessä tulivat polttavat cd-asemat, helposti netistä poimittavat mp3:set ja lopulta nämä tämän ajan streemauspalvelut, korkeimpana kärkenään tietenkin spotify. Alkuun vierastin pitkään Spotify:ta sen helppouden vuoksi. Tuli ihan valtava ähky kun koko maailman musa oli nokan edessä, eikä ollut mitään mahdollisuutta tai syytä kuunnella albumikokonaisuuksia kun pystyi niin helposti hyppimään biisistä toiseen, artistista ja tyylilajista toiseen, ties minne. Minut yhdisti Spotifyhin oivallus soittolistoista: nehän ovat kuin vanhan ajan kokoelmakasetteja, jos jaksaa hakea teemaa ja tunnelmaa? Valitettavan usein soittolistat ovat vain biisejä toisensa perään ilman mitään sen kummempaa liimaa toisiinsa. Hyvänä(tai huonona) esimerkkinä on Soundin parasta juuri nyt - soittolista, jonne vain päivitetään uusia ja tyylilajiltaan hyvin vaihtelevia biisejä. Ei sellaisia kokoelmia halua kuunnella, en minä ainakaan. Onneksi Spotify on täynnä hyviäkin soittolistoja, musiikin tyylilajien ja erilaisten teemojen ympärille sidottuja, jos vaan jaksaa ja haluaa etsiä niitä.

Itse olen viimeisen puolen vuoden aikana tehnyt aika monta soittolistaa, tosin enimmäkseen hyvien biisien jatkumo - periaatteella, mutta myös jonkin löyhän teeman ympärille sidottuja kokoelmia kuten: 70-luvun sinkkubileet, Suomitippoja, 90 to rise ym. Olen oikeastaan aikalailla jäänyt koukkuun soittolistojen tekemiseen, kuinka paljon nopeammin ja helpommin kokoelman vääntää kuin kasarin kasettiaikoina, jolloin yhden kokoelman koostamiseen käytti helposti koko päivän. Nyt pystyy varttitunnissa väsään maukkaita musakokoelmia, kun Spotikka ehdottaa samansuuntaisia artisteja, niin on helppo myös pysyä musiikillisessa teemassa mukana.

Tämä helppous nostaa myös esiin kysymyksen jota myös aidosti pohdin: onko syytä edes tehdä kokoelmia, kun on aina helppo löytää samansuuntainen biisi edellisen jatkeeksi, kun musiikillinen taivas on koko ajan auki joka suuntaan, miksi lukita biisejä mihinkään erityiseen järjestykseen, eikö päivän fiilis voisi ratkaista mikä tsipale soitetaan seuraavaksi...tai käytetään vain ja ainoastaan näitä Spotifyn itsensä ehdottamia ihan päteviä mielentila- ja tyylilajikokoelmia.

Ei tietenkään näin, tottakai oma kädenjälki on tärkeintä, että saa ihan itse luoda oman mielentilansa soundtrackin, tänä helpon musiikin aikana se on monin kerroin helpompaa kuin vuosikymmeniä sitten. Tartutko sinä tähän haasteeseen? Jaksatko tehdä teemallista kokoelmaa, vai jääkö se vain hajanaiseksi soittolistaksi hyviä tsipaleita sieltä sun täältä, irvokkaita tyylilajien vaihteluja ja väsähtämistä edes hakea edes kuin yhden tai kahden artistin biisejä?

Tässä alla annan teille Spotikkalinkin johon päivitin kukkeimman nuoruuteni kokoelmakasetin: S1(Songs 1.) vuodelta 1989. Kasetin koostamiseen käytin aikoinaan päiviä, ellei viikkojakin, nyt sen päivitin vajaassa vartissa Spotikkaan, biisitkin löytyivät kahta lukuun ottamatta, jotka korvasin samaisen artistin vähintäänkin yhtä kovalla vedolla(Kinks ja Bob Seger). Teemaltaan levy edustaa kesää 1989, täysi-ikäisyyttä, siirappisen sentimentaalisia nuoren miehen alun ajatuksia, olla vain ja ainoastaan omassa musiikillisessa haavemaailmassa, ehkä vähän lipsahtaa siitä hajanaisiin viihdereissuihin ja tökeröihin lähestymisyrityksiin vastakkaista sukupuolta kohtaan. Vuonna 1989 levykokoelmani oli kolminumeroinen, eli valinnanvaihtojakin nuoruuden soundtrackin biiseiksi oli tarjolla.

https://open.spotify.com/user/1152632207/playlist/41WILRRkbLpbbPYidHsCB2

Vuoden 2014 vinyylisatoa aka levykassini kerma

Vuosi sitten summasin vuoden 2013 parhaat vinyylilöydökseni. Nyt on vuorossa vuosi 2014 ja mustan kullan parhaat löydökseni. En ole uskaltanut laskea levyostosteni kokonaislukumäärää, pelkään luvun pyörivän viidensadan paremmalla puolella. Tosin iso osa tästä on mennyt jälleen myyntiin, eli pientä levytrokausta on tullut harrastettua. Levyjen jälleen myynti oli kuumimmillaan viime keväänä, jolloin äkkäsin varsin hyvän jenkkimyyjän Discogsilta. Hinnat olivat kohillaan, postimaksukaan ei ollut liian kova isommille lähetyksille (25levyä) ja kun tuon levymäärän sai vielä alle 22 eurolla, niin vältti arvonlisäveron. Eli aika huokeista lätyistä oli kyse. Tuosta jenkkilähteestä lähti upeaa kamaa hintahaarukassa 0,5-2 euroa, kuten Allman Brothers Bandia, Steely Dania, The Who:ta, Kinksiä, Judy Collinsia, Crosby, Stills & Nashia ym.

Levytrokaus tyssäsi Tampereen Itsenäisyydenkadun kovenevaan levytarjontaan kun uusi mainio levyliike Sammakka avasi ovensa ja samoihin aikoihin levydivari Aikakone muutti kyseiselle kadulle. Tähän vielä päälle Bonuskirppiksen lukuisat levymyyjät, niin tarjonta alkoi oleen sen verran suurta, että siinä samalla hinnatkin alkoi tippua. Seurasi kyllästyminen levymyyntiin, eipä tää niin helppoa hommaa olekaan, varsinkin jos siitä on liian tosissaan. Syksy toi mukanaan vielä alenevan euron kurssin ja jenkkitilaukset tyrehtyivät tähän. Viimeisin suuri levyjenostopläjäys oli levymessut Tukholman Solnassa syyskuussa, jonka jälkeen on ollut yksi "levymessulämmittely Kårenilla Turusssa Joulukuussa. Vatsa tuli täyteen, levyhylly myös, want-listalla ei ollut enää kovin paljon päälle ruksittavia lättysiä.

Luodaan siis vielä yksi katsaus menneen vuoden muovikiekkosiin, sen parhaaseen tusinaan:

Rolling Stones: Between The Buttons (67)
Viimeinen kokoelmastani puuttuva Stones-kiekko löytyi sekä levymessuilta Turusta, ett Discogsin kautta Hollannista. Puhuttiin muutamista euroista. Nyt hyllystä löytyy sekä Stereo, että Mono-versio. Lopussa linkittämääni Spotikka-listaan en löytänyt levyn parasta, vain UK-painoksilta löytyvää Backstreet Girl - kappaletta, mutta Connection mielestäni se levyn toiseksi paras biisi
Upea levy, jota seurasi vähän psykedeelinen Their Satanic Majesties Reguest(67)

Iggy Pop: Lust for Life(77)
Myös yksi Want-listan levyistäni josta loppuviimeksi en sitten kovin paljon joutunut pulittamaan. Passenger, Success, Lust For Life, Some Weird Sin...levy on täynnä klassikoita. Ostin näitäkin levyjä kaksi kappaletta, joista toisen luovutin yhdelle rokkidiggarille erittäin laadukkaissa vinyylibileissä(enkä puhu nyt vaatetuksesta).

Kirsty MacColl: Desperate Character(83)
Traagisesti sukellusonnettomuudessa kuolleen englantilaisen laulajattaren harvemmin kuultu ja nähty debyyttialbumi on myös yksi Discogs - saaliitani. Varsin terhakka levy, jolta löytyy yksi pikkuhitti, hauskasti nimetty:  There's a Guy Works Down The Chip  Shop Swear He's Elvis.

Todd Rundgren: Something/Anything(72)
Rundgrenin Todista olen vaahdonnut tässä blogissa aikalailla tarpeeksi ellei liikaa. Joka tapauksessa tämä tupla-albumi on Rundgrenin tuotannon kärkeä, joita tuli myös hommattua vuoden aikana heti kaksin kappalein.

Minnie Riperton: Perfect Angel(74)
Alkuun tietokilpailukysymys: kuka merkittävä suomalainen artisti on tehnyt oman version Minnie Ripertonin kappaleesta: Reasons? Kerrottakoon, että Riperton on Stevie Wonderin löytämän laulaja-lauluntekijälahjakkuus, joka on kuuluisa varsin korkeasta sopraanostaan. Tältä levyltä löytyvä hitti: Lovin You kertoo kuinka korkea Minnien ääni on, koirasi sen ainakin kuulee.

Marvin Gaye: Here, My Dear(78)
Pitkään want-listallani jöpöttänyt Gayen ns. magnum opus, kitkerä erolevy vaimostaan Annasta. Levy löytyi loppujen lopuksi levymessuilta Turusta ja hintaa tällä mint-kuntoisella levyllä oli 20 euroa. Ns. raskaasta eroteemasta huolimatta Here, My Dear on oikein nautittava kuuntelulevy, jossa Marvinin ääni soljuu tutun hunajaisena.

Bob Seger: Back in 72(73)
Segerin Bobin alkupään albumeista joutuu helposti maksamaan viitisenkymppiä ellei ylikin. Myös tämän levyn metsästämine oli kovaa työtä. Loppujen lopuksi löysin levyn tuttuun tapaan Discogsin kautta melko kohtuulliseen 12 punnan hintaan. Rätväkkä levy kaiken kaikkiaan, muun muassa legendaarinen Turn The Page löytyy alun perin tältä levyltä, jonka on tietenkin coveroinut?

Leonard Cohen: Songs of Love and Hate(71)
Rakkauden ja vihan laulut saivat luvan olla viimeinen levy nyt jo täydellisessä Leonard Cohenin studiolevyjen kokoelmassa. Ei tämä huono levy ole. Avalanche aloittaa levyn ylväänä verbaalivyörynä, eikä jatkokaan huono ole.

Temptations: Sky's The Limit(71)
Temptations julkaisi vuosina 1971-73 viisi täysipainoista studiolevyä, joista tämä on ensimmäinen. Levyltä löytyy muun muassa Just My Imagination(running away with me), jonka rollarit ovat coveroineet onnistuneesti Some Girls(78) levyllä. Hieno albumi, jossa aikakauden tyylin mukaan löytyy ns. pitkiä psykedeelissävytteisiä kappaleita, tästä esimerkkinä: Smiling Faces Sometimes, joka kasvaa suorastaan eeppisiin mittoihin.

Mac Gayden: Skyboat(76)
Ostin 80-luvulla Raahesta Makasiini-nimisestä sekatavarakaupasta Magc Gaydenin albumin Hymn To The Seeker(77) viidelläkymmenellä pennillä. Levy oli cut-out kamaa ja melkein meinasin luopua levystä, mutta ajanmittaan se onkin kasvanut hienoksi kuuntelulevyksi. Jazz-rock meets folk. Hienoa kamaa. Skyboat (76)on Seekerin edeltäjä, josta löytyy originaalina yksi rockhistorian merkittävimmistä biiseistä: The Everlasting Love. Levyssä on myös hieno, vähän jopa pelottavakin kansi. Levyä oli suhteellisen vaikea löytää. Onneksi oli Discogs.

The Blue Aeroplanes: Tolerance(85)
The Blue Aeroplanes on pitkän ajan kestosuosikkini, jonka alkupään tuotantoa olen hiljakseen keräillyt. Terhakka kakkoslevy antaa hyvän kuvan tästä vähän proosallisesta puherockista, joka on antanut paljon vaikutteita nykyiseenkin alternative-rock suuntaukseen.

Southside Johnny & The Ashbury Jukes: Hearts Of Stone(77)
Vara-Brucen rätväkkä kolmosalbumi, ehkä hänen uransa paras. Southside Johnnyhan hengaili ihan samoissa porukoissa kuin Bruce Springsteen nuorena ja taisi olla heistä aikaisemmin bänditouhuissa kiinni, oli siis jonkinmoinen paikallinen stara ennen Springsteeniä. Levy on täyttä asiaa alusta loppuun, pitäen sisällään useita Springsteenin Johnnylle luovuttamia biisejä(yllätys, yllätys), kuten nimikappaleen Hearts of Stone. Toinen Johnnylle biisejäruistaillut E Street Bandilainen on tietysti Johnny Van Zant, eli Little Steven. Tavallaan Ashbury Jukes oli bändi jota kautta Little Steven sai omat biisinsä parhaalla tavalla ulos.

Tässä päällimmäiset viime vuoden uhkeasta levysadostani. Alla olevasta kolmesta Spotify-linkistä pääset vielä paremmin ja eri teemojen mukaisesti vinyylivuoteni 2014 helmiin. Nauttikaa laadukkaasta muovista hyvät ystävät!

Vinyl Revolution 1 - 2014 - Old Goods

Vinyl Revolution 2 - 2014 - Smoke Pubs Ok

Vinyl Revolution 3 - 2014 - 80's Bash

Muutamia keski-ikäisiä levylöytöjä.

Kevät on mennyt aika pitkälti pyöritellessä 70-luvun (kantri)rock-levyjä: Bob Segeria, Pocoa, Todd Rundgrenia, Judy Collinsia ja Peter, Paul and Marya. Uutta musiikkia olen kuunnellut niukanlaisesti, sen verran kovasti mehua tahtoo irrota näistäkin 40+ - ystävistäni.

Yksi aivan uusi tuttavuus on minulle Minnesotalainen Jonathan Edwards, siis ei se kolmiloikkaaja. Jokin aika sitten tilasin Jonathan Edwardsin samaa nimeä kulkevan esikoisalbumin Jonathan Edwards(71) erään isohkon levytilauksen yhteydessä puolella dollarilla. Varsin mukavan kuuloista kantrirokkailua, ehkä lähellä kantricok-bändin Pocon soundia, mutta jotain omaleimaistakn tässä on. Kappaleet ovat muotovalioita folk/rock-kaunokkeja, ehkeivät mitään Crosby, Stills & Nashia, mutta ainaskin sellaista hyvää soolo-Stephen Stillssiä, jos vertailukohtia hakee.

Toinen mukava viime aikojen löytö on laulaja-lauluntekijä Joe Egan, jonka esikoisalbumin Out of Nowhere(79) pelastin eurolla kirpparilaarista. Egan vaikutti 70-luvulla bändissä Stealers Wheel, joka tunnetaan pitkälti Gerry Raffertyn bändinä ennen suurempaa tähteyttä. Niin mistä taas Gerry Rafferty tunnetaan? Noh, ainaskin Baker Street - hitistä. Sen verran googlettelin, että sain selville Eganin tehneen vain kaksi sooloalbumia, tämän esikoisen ja albumin:Map(81), jonka jälkeen hän jätti musahommat kokonaan. Ainakin tämä Out of Nowhere on yllättävän hyvää kamaa, itseasiassa aika paljon Gerry Raffertymaista, sekä soundiltaan, että jopa lauluääneltään. Biisit ovat ehkä inasen kevyempiä, folkimpia ja sellaisia hitaasti mieleen painuvia. Melkein tekisi mieleni liputtaa tätä yhtenä isona kadonneena singer-songwriter-levynä. Äänenlaatu seuraavalla videolla on aika matala, mutta kannattaa kuunnella kappale läpi.



Viimeisenä, mutta ei lainkaan vähäisimpänä viime aikojen ns. "uutena" artistilöytönä" on tämä sympaattinen karvaturri Richard T.Bear ja hänen ytimekkäästi nimetty kakkosalbuminsa :Bear(79), jonka löysin taas jostain kirppislaarista eurolla tai halvemmalla.
Itse levy on hyvin bobsegermäistä mureaa keskitien rokkia kera soulvivahtein. Herrasta löytyy aika niukalti tietoa internetistä, esim. ei omaa Wiki-sivustoa. Sen verran sain tietoa kasaan, että T.Bear on tehnyt yhteensä 4 sooloalbumia vuosina 78-86, joista tämä Bear(79) ja sitä edeltänyt esikoisalbumi Red, Hot & Blue(78) lienevät ne parhaimmat. Sellaisen jännän viitteen myös löysin, että T.Bear on näytellyt 80-luvussa pienessä roolissa Miami Vicessä ja viimeisimmän sooloplatan nimikappale on aivan järkyttävää kasarijöötiä, joka on saanut ilmeisesti itse artistin kommentoimaan Youtubeen:"Oh the shit they make you sing to keep a record Deal" https://www.youtube.com/watch?v=BhbHQLmvZW8

Sen sijaan musiikillisesti katsomisen arvoinen on tämä video, jossa Richard T.Bear esittää ainoan hittiveisunsa: Sunshine Hotel.

 

Viime vuoden vinyylisatoa

Viime marraskuun tienoilla blogi alkoi hiipumaan ja juttuja tuli niukanlaisesti. Syynä oli puhtaasti ajan ja inspiraation puute. Parikin blogijuttua kerkesi etenemään aina siihen hyvään alkuun asti, mutta aika ja oma tahto eivät olleet sitä mieltä, että nuo jutut täytyisi viedä loppuun. Muun muassa Bob Dylanin: Tempest(12) levyn arviota kirjoittelin jo hyvää matkaa, mutta sitten inspiraatio raukesi.

Viime vuosi oli levyuutuuksien osalta varsin antoisa, monet pitkän linjan konkarit tempaisivat kehiin varsin ansiokkaat lättyset, kuten Leonard Cohen, Van Halen, Aerosmith ja em. Bob Dylan. Itselleni parhaita uusia tulokkaita olivat muun muassa Husky, Rival Sons, Beachwood Sparks ja ennen kaikkea Julia Holter, jonka levy Ekstasis(12) oli minun asteikolla ehkä juuri Se levy yhdessä Huskyn: Tidal Waven(12) kanssa. Mutta tarkempia arvioita viime vuoden levyistä löytyy melkein minkä tahansa musalehden kotisivuilta. Itse en tällä kertaa vaivaudu aiheesta tämän enempää.

Mietin, että mikä on päällimmäistä musiikin saralla viime vuonna? Taitaa olla mustien pvc-kiekkojen pyörittäminen, jota on tullut tehtyä vähintäänkin aktiivisesti. Tämän on mahdollistanut jälkikasvu kotona, lapsenhoidon taustalle on oivallista laittaa musaa soimaan. Vinyylien voittopuolinen soittaminen tarkoittaa myös sitä, että valtaosa kuuntelemastani musasta on 70- tai 80-luvulta. Eli aika retroa meininkiä.

Tästä innostuneena ajattelin seuraavaksi esitellä viime vuoden 20 merkittävintä vinyylilöydöstäni. Muovia olen haalinut tuttuun tapaan kirppareilta, levymessuilta ja second hand – levykaupoista. Rahaa on palanut riittävästi, mutta yhden muovin keskihinta lienee siinä neljän euron tienoilla.

Jep, sitten asiaan, tässä viime vuoden löydökset Top 15:

Scorpions: In Trance(76)
Taitaa olla Scorppareiden neljäs levy, juuri näihin aikoihin bändin soundi alkoi mennä enemmän hevimpään suuntaan josta muodostui ajan myötä Scorppareiden tunnistettava hevisoundi . Hieno levy, jonka löysin originaalina kolmella ekellä kirppikseltä. In Trancen(76) julkaisi Virgin Killer(77) levyn, jonka alkuperäinen kansi ei enää kestä päivänvaloa. Scorpions on myös bändi jonka haluaisin vielä joskus nähdä livenä. Ehkä ensi kesänä Tuurissa Miljoonarockissa?

Neil Young: American Stars’n Bars(77)
Levyä sinänsä ei ole vaikea löytää, mutta yleensä joutuu pulittamaan yli kympin, tällä kertaa irtosi neljällä eurolla. Epätasainen, mutta useita hienoja kappaleita sisältävä levy, muun muassa Like a Hurricane löytyy tältä levyltä. Oma suosikkini on tunnelmallinen Will To Love nuotion paukkeineen.

Graham Parker: Burning Questions(92)
Varsin messevä kahden euron löytö Turun Manhattanin kirppikseltä, liki soittamaton levy. Burning Questions(92) on Parkerin ns. toisen tulemisen kärkeä. The Rumour yhtyeensä kanssa suosiota niittänyt(kriitikkojen keskuudessa ainakin) Parker oli 70-luvun lopulla aika kova artisti, esiintyi muun muassa Ruisrockissa pääesiintyjän ominaisuudessa vuonna 1979. Parkerin toinen kulta-aika alkoi levyllä Mona Lisa’s Sister(88) ja oikeastaan päättyi Burning Questionsiin(92). Tosin 12 Haunted Episodes(95) on vielä varsin vakuuttava Parker-platta, tämän jälkeen levyjen taso on hiljalleen laskenut. Viime syksynä tosin ilmestyi Rumourin kanssa paluulevy: Three Chords Good(12) joka nostaa herran musiikillista käyrää taas ylöspäin.

Billy Gobham: Spectrum(73)
Levy josta sain vihiä Princen konsertin jälkeen kesällä 2011, nimittäin konsertissa kyseinen artisti soitti aivan huikean version Cobhamin-biisistä Stratus. Myös Manhattan löytöjä neljällä eurolla. Mainiota rumpujaskaa. Jazz-fuusiokaman klassikkolevyjä. Täytyypä laittaa lätty kiukaalle, onkin jokin aika kun viimeksi tuli kuunneltua.

The Clash: Combat Rock
The Clashin levyjä on nykyään kohtuullisen vaikea löytää tai ne ovat ainakin hinnoissaan. Tämän levyn löysin viime keväänä Ideaparkin levymessuilta ruotsalaiselta levymyyjältä vitosella. Edellinen The Clash löytö oli toissakesänä Kangasalan kirppikseltä ostamani Sandinista(81) tripla-albumi kympiltä.

Jeff Beck: There & Back(80)
Oiva löydös samaisilta Ideaparkin levymessuilta vaatimattomaan kahden ja puolen euron hintaan.. Jeff Beckin ns. fuusiokauden tuotantoa, vähälle huomiolle jäänyt platta, ihan turhaan. Levyt Blow By Blow(75) ja Wired(76) ovat kaksi tunnetumpaa(parempaa?) kitarafuusiolevyä, varsinkin Blow by Blow:n Scatterbrain on yksi 70-luvun keskeisiä jazz-rockbiisejä.

Steve Miller Band: Sailor(68)
Huikea löytö Edinburghin reissulta viime toukokuulta. Levykauppa oli Vox Box Music ja levyn hinta 4 puntaa. Erehdyttävästi alkuperäisen oloinen platta, mainiosti soundaava ja sisällöltään aivan erinomainen. Viime vuonna olen haalinut muitakin keskeisin Steve Miller Band-plattoja hyllyyni, kuten viime syyskuun Ideaparikin messuilta löytämäni kelvollisen kuntoiset: Your Saving Grace(69) ja Number Five(70) kaksi euroa kappale.

Jerry Garcia Band: Cat Under The Stars(78)
Hämmästyttävän harvoin eteeni tullut levy löytyi Edinburghista Underground Musicista viidellä punnalla. Levykaupan myyjä muistutti erehdyttävästi Travisin laulajaa, oiskohan jopa ollut hän? Kovin oli itsetietoisen ja maireanoloinen tapaus, että jäi pikkaisen sellainen imelä sivumaku levylöydöstä huolimatta. Itse levyllähän soittaa Jerryn emobändi Grateful Dead kokonaisuudessaan.

Queen: Jazz(77)
Tätä levyä jahtasin nimenomaan sillä ajatuksella, että se ei saa maksaa viittä euroa enempää. Löytyihän se lopulta radiokirppikseltä neljällä eurolla ihan ookoo-versiona, tosin juliste pyöräilevistä naisista puuttuu.

Billy Bremner: Bash(84)
Hukattu pophelmi. Parhaiten Rockpile-yhteyksistä tunnettu sympaattinen laulaja- lauluntekijä, jäänyt tuon ajan tekijämiesten Dave Edmundsin ja Nick Lowen varjoon. Mainio parin euron Manhattan löytö

The Beach Boys: Sunflower(70)
Huikea kahden euron löytö Ideaparkin levymessuilta viime syyskuulta. Levyn kannen sauma on hieman repeytynyt, muuten kiekko on originaali ja loistavassa kunnossa. Rantapoikien tuotantoa olen haalinut ansiokkaasti pitkin vuotta. Surfin’ Usa(64), Surf’s Up(71) ja loistava tuplakokoelma Ten Years Harmony(81) on löytänyt tiensä levyhyllyyni. Edelleen etsinnässä on Holland(73), jonka alkuperäisessä versiossa on mukana 7-tuumainen pikkulevy, jonka Brian Wilson sävelsi vähän ennen levyn julkaisua. Discogsin kautta levyn saisi postikuluineen Briteistä rapiat kymmenen euron hintaan, vielä olen empinyt platan tilaamista.

Randy Newman: Sail Away(72)
Maukas löytö samoilta Ideaparkin messuilta, hintaa oli kokonaiset kolme euroa. Randy Newmanin levyistä Good Old Boys(74) on edelleen metsästyksen kohteena, muutempa 70-luvun tuotanto alkaa olla hallussa.

Bob Seger: Ramblin Gamblin Man(69)
Tämä levylöydös lipsahti niukasti tämän vuoden puolelle, mutta menköön. Ansiokas kolmossija. Segerin alkupään tuotannon vahvimpia albumeja, tullut erittäin harvoin vastaan ikinä missään, mutta yhtäkkiä se löytyikin Tamperelaisen Swamp Musicin Second Hand – puolelta kympillä. Uuh, olin melkein pissata pöksyihini.

Roy Harper: HQ(75)
Levy jota olin etsinyt kohtuullisen pitkään ja vihdoin päätin tilata sen Discogsin kautta brittimyyjältä neljällä punnalla. Levy on hyväkuntoinen ja sisältöhän on silkkaa namiskuukkelia. When An Old Cricketeer Leaves The Crease kuuluu maailman parhaat biisit Top 10:n.

The Pretty Things: Parachute(70)
Oikeutettu ykkönen: The Löytö. Tarkemmat yksityiskohdat löydät viime vuoden kesäkuun The Pretty Things – jutustani. Levyä tuli etittyä muutama vuosi ennen kuin se napsahti kohdalleen. Apuna toimi tässäkin tapauksessa Discogs. Suositeltava sivusto jossa ihmiset myyvät levyjään, tosin hinnat postikuluineen menevät usein yli kipurajan.