sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Syväsukellus 8raidan levykellariin

On talvea, on lunta, on levymatkailijan keskeytymätöntä unta. Kaukana ovat ajat vierailuista Euroopan levykauppoihin, sukellukset nuhjuisten levymajojen kellaritiloihin, kostuneen kartongin alati viekoitteleva tuoksu, lupaus kätketystä menneestä, muutaman euron raadellusta aarteesta, hiirenkorvilla olevasta levykäisestä, esineestä, joka on vaihtanut omistajaa kuin paitaa, tai lepäillyt vuosikymmeniä keski-eurooppalaisessa, hyvin vetoisessa autotallissa. 

Se on levy, jota on käytetty tuopinalusena, se jonka kansia on väännelty amatöörimaisesti, aikana ja paikassa, jolloin levyjenkeräys maailmanlaajuisesti ei ollut vielä alkanut. Tuo kartonkikääreeseen pakattu soiva muovikiekko oli pieni Ihme, se oli arjen henkinen ruisleipä, miljoonia kertoja levysoittimessa vieraillut bileiden villitsijä. Levyjä ei kerätty määrän vuoksi, vaan sen ainutlaatuisen sisällön. Musiikkiäänite antoi voimaa ja energiaa ihmisten harmaaseen arkeen. Mutta missä se levy on nyt, se kaikista kadonnein ja kulunein, aikana kun kaikki rajat ovat kiinni, levynörtit ja vielä eläköityneemmät nörtit ovat jääneet jumiin levykasojensa kanssa omalle mantereelleen.

Näitä asioita mietin, kun astuin turkulaisen 8 Raita levykaupan sisään. Tyylikäs, kansainvälinen ja tarjonnaltaan runsas levykauppa toi onton olon vatsanpohjaan. Tässä sitä oltiin, maski päällä pyörimässä, miltei täydellisessä Tukholman levykauppojen replikassa. Yläkerta on sisustettu ajatuksella ja hyvällä maulla. Levyjen esillepanoon on nähty vaivaa, sieltä täältä löytyy pieniä levylaareja, jotka pitää sisällään tarjouslevyjä ja muita tärppejä. 

Mikä parasta 8 Raidasta löytyy tarjouslevyille omistettu alakerta. Vastaavanlainen kellaritila löytyy jokaisesta hyvän maun omaavasta levykaupasta...tai kaupassa jossa yleensä on kellari. Skivbörsenilta Tukholmasta löytyy malliesimerkki runsaasta kellaritilasta. Ohessa bloggaus kys.paikasta:  http://homesickhounds.blogspot.com/2018/06/vinyylinnuohousta-tukholman.html  Turun paras levykauppa ei jää tästä paljoa jälkeen. 

Kun astelen kivisiä portaita alas, niin mieleni virittyy joka askeleella lähemmäs ostonälkää, ellei jopa levykiimaa. Boomtowin Ratsin eka kolmella eurolla. Hahaa. Tästä se alkaa. Lookin after nro.2 now. Graham Parker puristaa minttiä kipinää kahdella eurolla, Tom Robinsonin moottoritie laskee yykaakoonee kera vekkulin sisäpussin. Kaikista alimmaisista laareista hiipii neljä Housemartinsin maxia osaksi levykasaani, uuh, me and farmer, like brother and collector, yes i do! Miks onkaan Pave Maijasen Maailman Tuulet unohdettu euron koriin? No nyt se lähtee kohti Lempäälää. Renaissence, paskaa mutta arvostettu progea, ostan kun halvalla saan. Hölömö.

Eikä siinä kaikki, ei todellakaan. Miksi Todd Rundgrenin Runt maksaa aina kaksi euroa, on jenkkiä ja orkkista, mutta hinta ei nouse. Ei se vaan millään. Alex Harveyn klassikko Next tyytyy euron hintaan. En väitä vastaan. Mutta, mutta, Neil Diamondin maailmanmusiikin pioneeriplatta Tap Root Manuscript löytyy laarin pohjalta. Nau. Siinä on vielä Paul McCartneyta, John  Parria ja ties mitä. Mutta tämä levynkerääjä on täydessä lennossa. Lento loppuu vasta kun kellari on nuohottu läpi. Ehkei mitään Skivbörsenlöytöjä, mutta mahtavat tunnelmat paremman puutteessa...ja Suomen parhaassa levykaupassa, Tamperelaisen Sammakan jälkeen,

Myyjä ei puhu paljoa, laskee hitaasti ja laskee väärin, minun eduksi. Se puheliaampi myyjä ei ole nyt paikalla. Minulla olisi ollut paljon kommentoitavaa, muttä tämä levykaupan sijaiselta vaikuttava tyyppi ei äidy jutulle. Ja onhan minulla maskikin päälle, näin ollen mairea hymyni ei pääse täysin oikeuksiin. Ja ostinhan parin euron kuran (laadun) lisäksi yhden täysihintaisen vinyylin, Daniel Romano's Outfitin: Okay Wow(20) livelevyn. Aivan törkeän kova paketti.

Jalkakäytävällä liukastellaa matkalla autoon. Onhan talvisempi talvi ja onhan mukavampi kuunnella levyjä kotona livekeikkoja odotellessa. Sanottiinhan uutisissa toissapäivänä, että vinyylien myynti on kasvanut koronan aikana huomattavasti, se on siirtymässä marginaalista kohti valtavirtaa. Voe mahoton, sanon minä ja tuumailen, että pitäisiköhän lakata häpeilemästä tätä pitkäkestoista harrastustani. Se nyt vaan on niin, että muovi on ikuista. Valitettavasti ja onneksi. Ja tässäpä vielä lauantaisen levykiimani soittolista, josta löytyy levyt joista en kertonut mitään, Osmondsit, CCR:t ja Kiril Babitzinit.

https://open.spotify.com/playlist/0uCEndPJsyf0i3jN2lGx1d?si=mUzA1ldxRUGy3oJdAbuOiA

sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Erään paketin tarina

Viime syyskuussa keräilin discogsin kautta makean levykasan Briteistä. Halpaa singlelevyä kera halppisälpyköiden. Maittavan puoleinen (ja halpa) levykasa paketoitui ja otti vauhtia kohti Suomea. Tietoisuus toistakymmentä kiloa painavasta levypaketista piristi kummasti syksyn pimeydessä.

Tuli lokakuu ja levyjen keräys jatkui laajalla arsenaalilla, Ranskanmaalta saapui laatuisaa muovia paketin kuukausitahtia. Myös paikalliset musakaupat ja kirpparit saivat osansa euroistani. Syssyinen brittipaketti odotti vielä vuoroansa, että saattaahan siinä mennä äkkiä se rapiat kuukausi. Jaksoin olla kärsivällinen, koska lastin hinta-laatusuhde on kohillaan.

Marraskuussa piti ihan soittaa paikalliseen postiin ja kysyä tilannetta. Selvisi, että paketti oli käynyt kotiovellani, mutta se oli palautettu takas Britteihin. Aha, kiitti vaan paikallinen posti, ette mitenkään informoineeet minua asiasta. Eihän siinä ollut kuin vajaa parisataa musiikkiäänitettä. Laitoin viestiä myös myyjälle ja hän kertoi saman asian. Paketti on tulossa takaisin kotiin. No mikäs siinä, kerta paketti palautui, jospa tilaisin vielä jotain lisää.

Joulu lähestyi ja lisätilaukseni valmistui. Vanha paketti yhdistettiin uuteen ja siitä rakentui massiivinen yli kahdenkymmenen kilon levyjötkäle. Miten sellainen pärjää pitkän matkan hyiseen Suomeen. Pitääks se pakata johonkin alumiinirasiaan, jottei mene ihan tuusan nuuskaksi karskien postimiesten käsittelyssä. Kestääkö kartonki?

Uusi vuosi vaihtui ja Brexit astui voimaan. Ikävä yllätys oli Brexitin tuoma arvonlisävero yli 22 euron lähetyksistä, että silleen. Mutta tämä pakettihan oli lähetetty jo viime vuoden puolella, niin ei pitäisi olla huolta.

EI PITÄISI OLLA HUOLTA. Mutta se huoli tuli kun uusi vuosi ja tammikuu ehti pitkälle yli puolenvälin, että jokohan se paketti olisi pian perillä? Niimpä puhelin taas kauniiseen käteen ja soitto Postin palvelunumeroon. Eipä meinannut koko pakettia löytyä vasta kun pitkällisen etsinnän ja muutaman tracking-numerotarkastuksen jälkeen. Myös ilmeni, että paketti oli lähetettu matkaan vasta tammikuussa 2021. Mitä **ttua? Nythän paukahtaa makoisat alv:vitkin päälle vai...?

Siispä yhteys levymyyjään. Kynä pysyi kohteliaana ja muutaman kuukauden odotus ei saanut nostaa pulssiani. Miksi ei saanut? Syytä olisi. Niin, olin alkanut suhtautumaan koko paketti-dilemmaan huumorilla. Katotaan nyt miten paketin käy? Selvisi, että paketti oli jäänyt jumittamaan Ranskan rajalle uudenvuoden aikaan ja palautunut taas takaisin myyjälle. MUTTA. Paketti oli nyt varmuudella matkalla minun luokse. Oih!

Entäs Brexit ja alvit? Kun paketti viimein helmikuun alussa saapui Vantaalle Postin lajittelukeskukseen, olivat tullimiehet tiukkina. Tulliselvitys piti tehdä. Niimpä alkoi soittelu ja sähköposteilu tullin ja postin työntekijöiden kanssa. Aika pitkään sain vakuutella ja todentaa, että tämä tilaus oli tehty jo viime vuonna. Viimein perustelu meni läpi ja paketti otti vauhtia Vantaalta kohti Lempäälän Kuljun Kartanon Postipistettä.

Oli kaunis aurinkoinen talvipäivä, vietin etätyöpäivää kotona ja ajattelin, että ehdin ennen seuraavaa palaveria käydä hiihtämässä. Sivakoinnin aikana postiauto oli käynyt ovellani paketin kanssa. ÄÄH. Ethän paketti karkaa taas takaisin britteihin, kerkesi jo sieluni parahtaa. Ei nyt sentään. Tällä kertaa Postin työntekijä oli muistanut jättää minulle ilmoituksen paketista, toisin kuin viime kerralla. Jotain on opittu. Kiitos Posti. (vaimeasti)

Siinä kun se kahdenkymmenenkolmen kilon levypaketti retkotti kuhmuisena ja reunoiltaan repsottavana olohuoneen matolla. Oli pakko vähän nielaista ja piirtää mustalla tussilla ruksi paketin kylkeen. Se on nyt tässä helmikuussa herran vuonna 2021. Kyllä tätä on jo odotettu ja aivan tarpeettomasti aikaa ja ajatusenergiaa uhrattu tämän matkan eteen.

Minut valtasi lapsenomainen innostus. Tämä oli enemmän kuin jouluaatto, tämä oli levynkerääjän hullut päivät, totaalinen sekoaminen pienten ja vähän isompien muovipyörylöiden edessä. Voe poikaa, voi pientä innokasta. Sellainen sain taas olla, ainakin tämän yhden iltapäivän verran.

Paketti piti sisällään liki kolmesataa musiikkiäänitettä, enimmäkseen singlelevyjä, mutta myös puolisen sataa lp-levyä. Kyllä poika on tyytyväinen, niin on nyt hymyssä tämän pullapojan naama. Voisi kuvitella, että tästä saisi hyvää savikiekkomateriaalia metsästykseen, sillä kuka nyt jaksaa sinkkuja kuunnella. Kuuntele yksi biisi ja käännä puoli. Niin, minä jaksan, olenhan levynkerääjä, musiikin rakastaja sen kaikissa aineellisissa ja aineettomissa muodoissa. Sinkkulevy on useimman klassikkokappaleen se ensimmäinen musiikkiformaatti.

Mutta kolmesataa levyä? Kamoon! Niin, bisneksellisistä ulottuvuuksista en vielä maininnut mitään. Kun aikansa kerää levyjä, niin sitä oppii aika paljon mitä levystä kannattaa maksaa ja millä hinnalla  sen saa eteenpäin. Väitän vakavalla naamalla, että käytettyjen levyjen myynti on kannattavampaa kuin  polttopuiden myynti. Mutta eipä bisneksistä sen enempää, pidetään nämä levyjen etsimisen ja jälleenmyynnin keinot salassa. Ne julkaistaan niksit joskus vaikka opaskirjan muodossa: "Miten laitan parin euron muovikuran lihoiksi?". Ja kyllähän puunmyyjiäkin tarvitaan, varsinkin tällaisena pakkastalvena. 

Loppuun jaan teille vielä kolmenkymmenen kappaleen soittolistan levylähetyksestäni. Helmiä ja huteja, enimmäkseen kasaria, soulia, muutama harvinaisuus ja ne ikuiset korvamadot. Tässä kohtaa kiitän myös sinua, että jaksoit lukea tänne asti. Väitän, että levyjenkeräys on jatkuvaa matkantekoa, se on nostalgiaa, se on vaikuttumista, se on ilmiselviä valintoja, se on myös aikaa pois monelta muulta tärkeältä tekemiseltä mutta se jaksaa innostaa, koska aina uuden kulman takaa voi pilkistää vanha nuhjuinen laatikko täynnä parin euron muovikuraa...siis muoviaarteita.