Reilu vuosi sitten Kauko Röyhkä perusti facebookiin oman ns. salakerhonsa. Tavoitteena oli rahoittaa tuleva levy NFT-kryptovaluutalla, jossa jokainen tuohon kerhoon liittynyt sai oman osuutensa artistin tulevasta levystä maksamalla viisikymppiä. Kryptovaluutta ei ollut ainakaan allekirjoittaneelle mikään houkutin, vaan enemmän epämääräinen uhka, jossa rahat saa varmuudella häviämään jonnekin mustaan aukkoon. Kuukausien empimisen jälkeen asia (ja etenkin levy) alkoi uudestaan kiinnostamaan ja olin yhteydessä tämän NFT-projektin yhteyshenkilöön ja päätin lähteä yhdeksi rahalliseksi tukijaksi Kaukon levyprojektiin. Itseasiassa olin tuossa vaiheessa 179:ksäs rahoittaja. Kolme sataa rahoittajaa saatiin täyteen talven aikana ja albumi saatiin lopulta prässättyä vinyyliksi. Enkä joutunut mihinkään epämääräiseen kryptovaluuttamaailmaan, siirsin vain tarvittavan summan tekijöille ja homma oli sillä selvä.
Pari päivää sitten vietettiin
Pilvet meren yllä (23) albumin julkkareita ravintola Buenos Airesissa Helsingissä. Artisti ja levyllä soittaneet muusikot olivat paikalla sekä viisikymmentä innokasta fania, minä muiden joukossa. Levy on ollut jo pitkään kuultavissa mp3 - muodossa meidän NFT-ryhmässä, mutta nyt se vasta sai virallisen julkaisunsa fyysisenä äänitteenä, hienosti prässättynä vinyylinä. Voin kertoa, että tämä vinyyliprässäys ei ole huonoimmasta päästä. Levy soi lämpimällä ja selkeällä soundilla.
Oli sota minun ja maailman välillä, kertoo levy heti ensitahdeiltaan. Onko kyseessä myös levyn avainlause? Se kenties kommentoi artistin lähivuosia, henkilökohtaista kiirastultansa, suhdettaan mediaan ja artistina olemiseen. Tämä aloituskappale Barbara ei vakuuttanut vielä talvella, mutta aika on tehnyt tehtävänsä, nyt biisi kuulostaa mielenkiintoisemmalta ja viekkaammalta mitä muistin. Kappaleen sotavertaukset resonoivat onnistuneesti tämän ajan kanssa, se millaisessa maailmassa me nyt elämme.
Pluto kulkee musiikillisesti ja lyyrisesti aika samoissa vesissä kuin Barbara, ehkä ne ovatkin tietoiset sisarbiisit? Myös tämä kappale kuulosti alkuun aika keskinkertaiselta, mutta aika on höylännyt tätäkin veisua edukseen ja avannut sen täyteen kukkaansa. Käsissä on hyvä ja mieleenpainuva Kauko Röyhkä - kappale, joka on maustettu tyylitajuisella, muttei yltiöpäisellä kitaroinnilla. Kuulisin mielelläni tämän kappaleen livenä...kuten koko levynkin.
Ellan rytmissä jotain hyvin tuttua, bossanovamaista-Kaukoa, sitä samaa taikinajuurta mitä on käytetty sellaisissa Röyhkä-originaaleissa kuin Steppaillen ja Vaeltava vitsaus. Yhtäkaikki vahva kappale tämäkin. Puolivälissä mukaan hiipivä vetopasuuna muhevoittaa kappaletta mukavasti. Sushi-baari on levyn menevämpää linjaa. Tämän erittäin lennokkaasti etenevän kappaleen soisin kuulla soivan radiossa, kuten monen muunkin Röyhkä-biisin. Levyn parhaimmistoa. A-puolen päättää mukavan kevyellä svengillä kulkeva Lasihelmiä niminen kappale, joka ei kalpene edeltäjilleen.
Kakkospuolisko alkaa levyn nimibiisillä, yli seitsemän minuuttia kestävä biisi tavoittaa psykedeelisiä sävyjä, pitäen sisällään Kaukon vahvaa puhelaulua ja vaikuttavia puhallinsoitinosuuksia, saksofonin ja huilun töräyksiä. Sävelmä on basisti Mikko Hellströmin käsialaa. Lyyrisesti kyse on myös isosta kappaleesta:
Aika entinen ei koskaan palaa...aina voi taistella, kun ollaan vielä elossa...Hannu ja Kerttu keinahtelee ovelasti, tunnelmaltaan siinä on jotain samaa kuin aliarvostetun Maantie (18) levyn Pikkuserkku-biisissä. Elämä on sattumaa, onni osuu vain kerran, toista kertaa ei tule.
Sunnuntaiaamu on hyvin tunnusomainen Röyhkä-kappale, joka kertoo bileiden jälkeisestä aamusta, kun ollaan herätty jossain epämääräisistä tunnelmista: Tässä kappaleessa on yksi levyn parhaimmista vokaalisuorituksista. Kauko on jotenkin isosti läsnä tässä kappaleessa kun hän karjahtelee: Sulla ei ole äitii, sulla ei ole isää, ei veljee eikä siskoakaan, sulla on vain minut...
Hienovaraisesti svengaava Jokilaiva päättää levyn ja nousee levyn kärkibiiseihin. Toisaalta kaikki kappaleet ovat vahvoja tällä platalla. Pilvet meren yllä on kokeneen lauluntekijän väkevä ja tyylitajuinen teos. Levyllä on kantava ja ehjä tunnelma, joka jopa vähän yllätti minut. Odotin jotain hajanaisempaa teosta, mutta toisaalta kun mietin, niin Röyhkän kaikki studioalbumit pysyvät ns.lestissään, eivät kurota liian kauas, mutta pysyvät mielenkiintoisina. Röyhkän väkivahva preesens naulitsee levyt ja tekee niistä enimmäkseen koherentteja kokonaisuuksia, vaikka biisit eivät kautta linjan ihan kiitettävää tasoa olisikaan. Pilvet meren yllä on ilahduttava onnistuminen, josta en löydä heikkoja kappaleita. Lyyrisesti Kauko ei tavoittele taivaita, vaan pysyy omassa maanläheisessä tyylissään. Se riittää tällä kertaa oikein hyvin.
Levy ei ole tällä hetkellä kuunneltavissa missään suoratoistopalvelussa, eikä sitä voi ostaa fyysisenä eikä digitaalisena äänitteenä. Toivoisin kuitenkin levyn leviävän laajemmin, sen verran kovasta platasta on kyse.
