torstai 31. joulukuuta 2020

Rumpalihujopin kokkeleimmat popit - Mick Fleetwood's Zoo

Fleetwood Macin perustajajäsenen Mick Fleetwoodin Play On elämänkerta oli varsin mehukasta luettavaa. 70-luvun menetysvaihe oli varsin pulveririkas. Kokaiinia kului valtavia määriä Rumours (77) menestyslevyn synnytystuskissa ja etenkin sen jälkeen, kun noin 40 miljoonan levymyynti yllätti bändin.

Fleetwood käsittelee myös varsin rehellisesti ja kauniisti omia naissuhteitaan. Jokainen siippa saa ylistystä osakseen, vaikka useimmiten Mickillä oli jo uusi mato koukussa, vaikka sen hetkinen siippa ei ollut siitä tietoinen. Häntäheikin seikkailut osat 1-100. Kyllä vain, mutta varsin sympaattisen sellaisen. Fleetwood kyllä ymmärtää tänä päivänä, että omalla päihderiittoisalla käytöksellä oli suuret seuraukset.

Elämänkertojen etu on se, että artistin musiikki saa uutta kulmaa ja perustuotannon alta saattaa löytyä kätkettyjä helmiä. Niin tälläkin kertaa. Play On elämänkerrassaan Fleetwood vähän ihmettelee miksi hänen toinen sooloalbuminsa, varsin pätevät I'm Not Me(83) ei saanut tuulta siipien alle. Sitä ihmettelen vähän minäkin. Kyseessä on hyvin kelvollinen, paljon Fleetwood Macin popimpiin tekeleihin kallellaan olevan levy, jossa on kosolti hyviä kappaleita.

Vierailijakaarista löytyy Fleetwood Macin Lindsey Buckingham, joka on laulanut ja kirjoittanut levyn parhaimmistoon kuuluvan I Want You Back kappaleen. Myös Fletukoiden Christine Mc Vie laulaa taustoja monilla biiseillä. Tällä levyllä enimmäkseen laulutonttia hallitseva Billy Burnette liittyi 90-luvun alussa osaksi Fleetwood Macin, sen kehnoimmalle tekeleelle: Behind The Mask (90). 

I'm Not Me on kaikkinensa hyvin sujuvaa ja soljuvaa kuunneltavaa. Vielä tuolloin elintasokokaiinia häpeämättömästi nuuskinut Fleetwood on saanut taustaköörinsä hyvään lentoon. Fleetwoodin päihdehommat loppuivat vasta 90-luvun loppupuolella ja bändihommat ovat jatkuneet aina näihin päiviin asti Fleetwood Macin maailmankiertueiden voimin.





keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Minä Elton John

Elton Johnista on tullut jonkin verran kirjoiteltua tähän blogiin. Lähinnä hämmästellen kuinka halvalla artistin levyjä löytää kirppareilta. Niin, löytyi vielä jokunen vuosi sitten. Nyt hinnat ovat kiivenneet ylöspäin. Jopa 70-luvun ns. jämälevyä Rock of The Westiesiä(75) ei löydykään enää euron laareista. Eikä pidäkään löytyä, koska levy laadukas ja hyvä.

Tämä elämänkerta tarttui käsiin kirjaston tiskiltä. Omat odotukset eivät olleet korkealla kirjan suhteen. Elämänkertoja suorastaan tulvii näinä päiviä, rallitähdistä rokkitähtiin. Niihin rallitähtien tai tositeeveejulkkisten elämänkertoihin en koskisi pitkällä tikullakaan. Sori Jari-Matti ja kumppanit. Mutta Elton John. Kyllä se aina vähän kiinnostaa, että kuinka paljon sitä kokkelia meni 70-luvulla? Vastaushan on: - Ihan tolkuttomasti.

Elämänkertaa mainostetaan pursuavan hauskaksi ja armottoman rehelliseksi. Täytyy myöntää, että nämä kriteerit täyttyvät komeasti. Elton John kertoo koko tarinansa aina lapsuudesta liki tähän hetkeen asti (2019). Elton ei todellakaan ujostele kertoa mitä oikeasti tapahtui 70-luvulla ja kuinka tolkuttomasti hän törsäsi rahaa kun rahan makuun pääsi. Kokaiiniviivojen vetämisen lisäksi rahaa paloi aina övereimpiin esiintymisvaatteisiin ja lavarekvisiittaan. Yhden huuruisen päihdeyön seurauksena Elton oli ostanut raitiovaunun, jonka oli sopinut raahattavaksi seuraavalle keikalle. No sehän järjestyi helikopterien ketjukuljetuksen avulla. Ringo Starr oli kaupitellut Eltonille jättimäistä muovidinosaurusta joka vaikeutti hänen asunnonmyyntiä. No Eltonhan tuli tietty hätiin ja osti tuon dinosauruksen.

Päihdehuuruisten seikkailujen ohella kirja pitää sisällään paljon mojovia analyyseja muista starboista. Rod Stewart, John Lennon, Michael Jackson, Freddie Mercury saavat muun muassa osansa Eltonin tarkasta silmästä. Myös kohtaaminen Elviksen kanssa vuodelta 1976 on kuvattu kirjassa hyvin. Hämmästyttävän monen kuuluisuuden kanssa Elton on ystävystynyt, aina em, rokkitähdistä jopa kuninkaallisiin. Elämänkerran mukaan ihan kaikkien kanssa sitä yhteistä säveltä ei löytynyt, esimerkiksi David Bowien kanssa ei synkannut.

Eltonin seksuaalisen heräämisen kuvailu on myös aitoa ja vähän yllättävääkin. Legendaarinen laulajatähti Long John  Baldry suorastaan ojensi Eltonia 1970-luvun taitteessa kun hän ei tunnustanut seksuaalista suuntautumistaan. Sittemmin kun Elton tuli ulos kaapista. Kirja kertookin varsin yksityiskohtaisesti ja surkuhupaisasti tähden epätoivoisista miesseikkailustaan, kuten epätoivoisista ihastumisista heteromiehiin. 

Vaikka Elton eli varsin päihdevoittoista elämää aina 70-luvun puolesta välistä 80-luvun loppuun, niin varsin energinen tyyppi hän ollut, sillä vyössä on  34 studioalbumia ja hän tekee edelleen keskimäärin yli sata keikkaa vuodessa, tätä vuotta lukuunottamatta. 

On myönnettävä, että liki kaikista lukemistani rock-elämänkerroista kiinnostavinta antia on 70-luvun puoliväli, se vastuuttomin ja päihdevoittoisin aika. Kun nämä suuruudenhullut sarjakuvasankarit tekevät mitä hölmöimpiä tempauksia. Niin Eltoninkin kirjassa. Aloitin kirjan puolesta välistä ja kun olin lukenut sen loppuun, niin sitten vasta luin alun. En tiedä, koen suurta viehtymystä näitä rokin pöhövuosia kohtaan...1975, 1976, 1977 kunnes punk räjäytti paketin ja laittoi elitistiset rock-dinosaurukset aisoihin.

Olen sitä mieltä, että Eltonin musiikillisesta tuotannosta melkein enemmän kuin puolet on aika merkityksetöntä kamaa. Tämä ei ole estänyt minua täydellisen Elton discografian metsästyksessä. Vain neljä levyä puuttuu kokoelmastani. Täytyy myöntää, että niitä yhdentekeviä studioalbumeja on aivan liikaa, vaikka jokaiselta levyiltä jotain hyvääkin löytyy. Loppuun vielä oma Elton Johnin albumeiden Top 12.

1.Honky Chateau 2. Madman Across The Water 3. Goodbye Yellow Brick Road 4. Rock of The Westies 5. Don't Shoot I'm Only Piano Player 6. Tumbleweed Connection 7. Caribou 8. Elton John 9. Captain Fantastic and Brown Dirt Cowboy 10. Too Low for Zero 11. Blue Moves 12. Single Man.