Lämppäri The Latebirds aloitti tarkalleen klo:22.00. Odotuksia oli ja ei ollut, itse olin nähnyt aiemmin liki täydellisen Latebirds-keikan Tampereen Telakalla vuonna 2005, toisin kuin rokkikollegani A-Hound, jolla oli "myöhäislinnuista" valjumpia kokemuksia. Heti ensi biisien aikana tuli selväksi, että bändi osaa soittaa, soundit olivat kohdallaan ja Jussi Jaakonahon(myös Jonna Tervomaan kitaristi) maalaileva kitaratyöskentely oli nostettu makealla tavalla pintaan.Biisit olivat pääasiallisesti hyvinkin laadukkaita, varsinkin ”ilmastomuutosbiisi” Summer becomes fall toimi erinomaisesti. Yhtyeen laulaja/lauluntekijä Marcus Nordenstrengin osaa kyllä tehdä päteviä, osittain pastissinomaisia rockbiisejä, mutta bändi tarvitsisi rokin ilosanoman levittämiselleen hiukan värikkäämpää laulupuolta, ehkä aidon rokkikukon solistiksi? Mistä löytyisi tällainen?
Illan pääakti, ruotsalainen The Soundtrack of our lives tulla tupsahti melko lailla aikataulun mukaisesti lavalle, hetkessä oli täysi pöhinä päällä, nallekarhumainen ja varsin ”laaja” solisti Ebbot Lundberg mutisi jotain epämääräistä mikrofoniin ja bändi aloitti työskentelynsä. Varsin pian tuli selväksi, että bändi on erittäin rock, soitto maistuu joka rintamalla, George Harrisonin näköinen kitaristi ja muuten vain kapeapeppuinen urkuri rokkasivat kuin vimman vallassa. Yhtälailla muukin rytmiryhmä tuki tätä mainiota rokkityöskentelyä. Valitettavasti illan heikoin lenkki oli solisti Ebbot, hän oli juuri sen verran liikaa humalassa tai muuten heikossa fyysisessä iskussa, että keikan alkupuoli oli hänen osaltaan melkoista läpilaulantaa.
Bändi omaa tukun loistavia rockbiisejä, kuten Big Time, Thrill Me ja Sister Surround. Kaikki nuo soitettiin ja bändin sarjakuvamainen henkilögalleria kierrätti mainiosti kaikki osaamansa rokkikliseet, kitaran heilautukset, rokkipotkut, keinumiset. Välillä kävi mielessä, että onko bändillä mitään omaa juttua? Toki hienoja biisejä löytyy ja hyvä toteutus niihin. Mutta bändi ei ole sillä tavalla ainutlaatuinen kuin Rolling Stones tai vaikka 22 Pistepirkko. Myös ajatus ruotsalaisten bändien hengettömyydestä nosti taas päätään, melodiat ja hyvä rollaaminen toimii, mutta missä on syvä ulottuvuus, tumma ja sakea pohjavesi, sieltä mistä nousee jotain omaa ja selittämätöntä pintaan.
Keikka ei ollut missään nimessä huonoimmasta päästä, ainoastaan bändin kärki, solisti Ebbot Lundberg petti, voima ei virrannut hänestä yleisöön, vaikkakin loppua kohden homma petraantui. Vähän valitettava juttu, bändin solistin pitäisi kuitenkin olla se joka jaksaa loppuun asti. Näin tällä kertaa, ehkäpä tulevilla kesäkeikoilla(?) nähdään solistikärjen osalta vähän ärhäkkäämpi TSOOL?
