Pimeys, Salaliitto, Antti Pouta // Klubi, Tampere. 26.5.2018

Suorastaan helteinen toukokuun ilta tarjosi Tampereen Klubilla kolme kovaa kotimaista pop/rock-artistia. Tähän tasoon nähden oli hämmentävää todeta kuinka vähän porukkaa oli paikalla, vain muutama kourallinen. Toisaalta kesäinen lauantai tarjosi muita sijaistapahtumia, aina oluttoreista, Saimaan Olympian keikan kautta mestarien liigan finaaliin. Onhan se myös taivaan tosi, että tällainen laadukas indieltä haiskahtava rokki ei ole enää voittopuolisesti nuorison musiikkia. Toisaalta oli ilahduttava huomata, että yleisön joukossa seisoskeli kuitenkin ujohkoja ja persoonallisesti pukeutuneita rokkipoikia- ja poppityttöjä, jotka osasivat ulkoa artistien biisien sanat.

Illan avasi Pariisin Kevät yhtyeen kitaristi Antti Pouta, joka julkaisi viime vuonna mainion soolodebyytin: Yhteys(17). Vain puolen tunnin mittainen keikka oli kaiken puolin laadukas otos Poudan soolodebyytiltä kera yhden(?) uuden biisin. Poudan keikan ympärillä oli nelimiehinen bändi, toinen kitaristi, basisti ja rumpali. Maestro istahti itse usein urkujen taakse ja avasi äänensä komeasti. Erityisesti Poudan lauluilmaisu oli vahvaa. Poudan debyyttilabumin kappaleet eivät ole millään muotoa huonoja, Valkea Valo on hieno The War On Drugs - tyyppinen voimarokki, Itsenäisyyspäivä on komea levynavauskappale ja etenkin tällä keikalla lentoon noussut Tähtimies on taitavasti rakennettu pienimuotoinen popteos. Toivon todellakin, että Poudan debyytin hienot kappaleet ovat tavoittaneet kuulijansa, sillä Yhteys(17) albumissa on (kadonneen) klassikon hohtoa.

Illan kakkosakti Salaliitto täräytti keikan komeasti käyntiin ihka uudella kappaleella, joka kuulosti...hmmh...varsin hyvältä. Ostin pari kuukautta sitten Salaliiton kakkosalbumin Melankolia(17) vinyyliversiona. Olen pyöritellyt levyä melko taajaan, mutta en ole ollut ihan korviaan myöten ihastunut levyyn. Ok, laadukkaita kappaleita, mukiinmenevää lyriikkaa ja muutama täysosumabiisi: Korpit, Harmaa, Ollaan Nuorii ja Antipako. Ehkä hieman häiritsee nykyajan vinyyliprässien vaisuhko äänenlaatu. Tähän levyn äänenlaadun määrittelyyn minulla ei ole sen tarkempaa evidenssiä kuin omat naavaiset korvaparini.



Keikalla Salaliitto oli levyversiotaan huomattavasti parempi. Nuorekas neljän miehen bändi jossa riitti soittamisen iloa ja silmäniskuja yleisön suuntaan. Voisin jopa sanoa, että tässä on tämän hetken yksi kuumimmista suomirock-bändeistä. Keikkaversio kappaleesta Harmaa oli todella tykki, noin kolme uutta biisiä vakuuttivat, etenkin illan toiseksi viimeisenä kuultu voimarokki, jonka kertsissä toistettiin jotain viiden numeron sarjaa tyyliin 25150. Toivottavasti Salaliiton kolmas albumi on jo rakentumassa valmiin suuntaan, sillä tämä keikka kasvatti musadiggarin näläntunnetta korkeimpaan potenssiin. Upea keikka, upea bändi.

Illan päätti näistä kolmesta artisteista se tunnetuin, eli Pimeys. Valitettavasti kerkesin seurata keikkaa vain sen puoliväliin asti. Noin 8-10 kuulemaani kappaletta vakiinnutti käsitystäni, että Pimeys on edelleen yksi vahvimmista suomalaisia pop/rock-artisteja. Kuulemistani biiseistä parhaiten toimi uusimman: Silkkitie(17) levyn kappale Ollaan Hiljaa, joka kasvoi hienoihin mittasuhteisiin. Muutaman kerran livenä nähdyltä bändiltä ehkä toivoi jo uusia kappaleita. Ainakin kitaristi-laulaja Pekka Nisu totesi, että kesällä he keikkailevat harvakseltaan ja seuraavana onkin vuorossa uuden levyn teko. Sitä odotellessa. Veikkaan, että tämä erinomainen pimeys-kappale jäi minulta kuulematta ennenaikaisen keikalta livahtamisen vuoksi: