Ebbot Lundberg & The Indigo Children - Telakka. Tre. 7.2.2019

Telakan helmikuu alkoi kahdella vahvalla live-esityksellä. Jo aiemmin tässä blogissa noteeraamani Zacharius Carls Group Torniosta aloitti illan. Parisen vuotta sitten Quiet Desperation (16) albumin julkaissut Tornion rätväkkä rokkibändi oli suurin piirtein niin hyvä kuin arvasi odottaa. Kahdeksan vuotta sitten olin nähnyt bändin samassa keikkapaikassa ja muistikuvat tuosta keikasta olivat vähäisiä. Yhtye itse muisti muistuttaa edellisestä vierailusta, etenkin he halusivat uusia heidän mielestään epäonnistuneen vedon Rage In Your Heart(09) albumin päättävästä Loveless Rockista. Oli se veto mennyt hyvin tai huonosti viime kerralla, niin nyt tuossa esityksessä oli riittävästi ruutia ja taidokkuutta.

Kaikkinensa Zacujen esitys täytti hyvän rokkikeikan mittasuhteet. Itselleni tuntematon aloituskappale tehosi erityisen hyvin. Tätä seurasi uuden Quiet Desperation albumin hieno Where In The World. Rauhallisemman alun jälkeen bändi painoi kaasua ja rokkasi välillä hyvinkin näyttävästi. Uuden levyn nimikappale Quiet Desperation oli erityisen tiukka ja myös sitä seurannut biisi, jonka nimeä en muista. Energiaa ja osaamista löytyi, volyymi oli vaan turhan kovalla ja niitä uuden levyn herkempiä balladeja jäin kaipaamaan. Etenkin ovela Around The Capricorn olisi ollut biisi paikallaan. Toivottavasti uuttakin tuotantoa on tulollaan, sillä bändin laatukäyrä on pitkistä julkaisuväleistä huolimatta ollut koko ajan nouseva.

Ruotsalaisen edesmenneen The Soundtrack Of Our Lives - bändin laulaja Ebbot Lundbergin ja Indigo Childrenin keikan suhteen odotukseni olivat vähäiset. Olin nähnyt TSOOL:n 2010-luvun vaihteessa Tampereen Klubilla jossa meno oli jo varsin väsynyttä. Ohessa bloggaus tuosta keikasta:
https://homesickhounds.blogspot.com/2010/12/latebirds-ja-soundtrack-of-our-lives.html

Telakan keikan Ebbot aloitti soolona soittamalla varsin kämäisen näköistä akustista kitaraa. Eka biisi oli David Bowien Five Years, jolla yhä kaftaaniin pukeutunut nallekarhumme avasi ääntänsä. Toka biisikin meni osittain akustisesti, kunnes Indigo Children kapusi jäsen kerrallaan Ebbottin seuraksi lavalle. Erehdyttävästi nuorelta Al Pacinolta näyttänyt urkuri sai alkuun Ebbottilta Serpico-kuittauksen "mukava kun on filmitähti bändissä".

Indigo Lasten asettuessa Ebbottin taakse keikka nousikin hetkessä hyvälle tasolle. TSOOL:n b-poski kokoelmalta löytyvä Galaxy Gramophone rokkasi jykevästi. Indigo Childrenin kanssa tehty soolomateriaali kuulosti keikalla varsin hyvältä. Edellisen levyn For the Age to Come(16) nimikappale esitettiin vielä rauhallisesti, mutta saman levyn kappaleet Calling From Heaven ja To Be Continued kääntyivät jo sellaisen rokin sielunmessun suuntaan, mitä tämä keikka suurimmaksi osaksi tuli olemaan. Nuori, energinen ja taidokas taustabändi tuntui olevan juuri sitä mitä Ebbot tarvitsi tällä hetkellä. Tätä vasten sankarimme oli helppo nojailla.

Versio TSOOL:n Big Timesta oli sellaista rokkenroll-parhautta mitä saa erittäin harvoin kokea. Ebbot möyri vasten Telakan vankkoja kattopalkkeja kuin pidäkkeetön peto. Edellisen kerran tuollaista Telakan kattopalkkihuojuntaa olin nähnyt Kauko Röyhkän erinomaisella keikalla 2000-luvun alussa. Ainoastaan sai pelätä, että milloin Ebbot lyö päänsä aika kulmikkaalta näyttävään monitoriin katossa. Onneksi rokkienergia suojeli ja tämän lentoon päässeen ryhävalaan vilpitön rokkaaminen rikkoi kaikki rajat mitä tiesin.

Keikka vuorotteli soolomatskun ja TSOOL:n hittien välillä. Keikan loppupään kohokohtia oli vähälle huomiolle jääneen TSOOL:n Communion (08) tupla-albumin eeppinen hituri Second Life Replay ja megahitti Nevermore jonka Ebbot lauloi yleisön keskellä Telakan käytävällä. Keikka oli kaiken kaikkiaan huikea. Paras rock-keikka pitkään aikaan ja haastoi vakavasti jopa viime kesän Nick Caven keikan Pori Jatseilla. Ebbot Lundberg antoi itsensä kaikkine karvoineen yleisölle, ääni tuli riipaisevana, syvältä ison miehen rintakehästä. Kuulijan olo oli ravittu ja kiitollinen. Tällaista lisää.

Pohjoisen puheenvuoro - Zacharius Carls Group

Tässäpä vasta oiva bändi, joka pääsi melkein täysin unohtumaan, sekä minulta, ehkä myös itse bändiltä? Sillä levytystauko edelliseen Rage In Your Heart (09) venyi kahdeksaan vuoteen kunnes viime vuonna ilmestyi vakuuttava comeback-albumi: Quiet Desperation(17).

Torniosta ponnistavan Zacharius Carls Groupin satunnaiset soitossa olleet 2000-levyt jättivät muistijäljen lupaavasta ja riittävän persoonallisesta  rockbändistä. Levyhyllystäni löytyy Hate, love & Faith(07), jota olen viimeksi soittanut, ehkä kymmenen vuotta sitten. Huomaan hyllyssäni myös esikoisalbumin Zacharius Carls Group (04) jota tuskin olen koskaan soittanut? Tämä virhe on korjattava pikimmiten.

Uransa aikana todennäköisesti aivan liian pienelle huomiolle jääneen bändin väkevä tuotanto on tuotava taas päivänvaloon. Saattajana tässä toimii edellä mainittu Quiet Desperation (07) jonka vinyyliversion hain perjantaina levykauppa X:stä kokonaiseen yhdeksän euron hintaan. Levyn kylkiäisenä tuli vielä cd-versiokin. Ei huono hinta-laatusuhde.

Levy alkaa vahvalla Come The Darkness biisillä, jota seuraa ärhäkkäämpi Electric Car Down, joka tuo oudolla tapaa mieleen 70-luvun megabändimme Royalsin funkeimmat palat. Royals vertailukohta ei tee täysin oikeutta tälle kappaleella, jossa on paljon enemmän tämän ajan osaamista, joka on modernimpi, ehkä myös paremmin laulettu kuin Pave Maijasen ja kumppaneiden 70-luvun klassikkobiisit. Nimibiisi Quiet Desperation on myös vahva ja nopeatempoinen pala, jos sitä vertaa kauttaaltaan levyn haikeahkoon tunnelmaan. Tässä ja useissa muissakin kappaleissa kitarat saavat tilaa kertoa ja tykittää, mutta hyvällä tyylitajulla.

Toisaalta tämä kahdeksan biisin koherentti rock-albumi ei löydä suoria vertailukohtia, jotain vahvasti omaa tässä on ja se hyvä asia. Kakkospuolen avauksessa Don't Wake Up mukana laulaa Johanna Kurkela, joka tuo hienon lisämausteen biisille. Ovelasti rullaava Around The Capricorn pohjustaa levyn suoraviivaisesti rokkaavaa päätöstä Black Flag.

Selvästi levyä tehdessä ollaan osattu ja uskallettu karsia turhat biisit pois, koska nämä 8 tsipaletta ovat kaikki hyviä ja mieleenpainuvia. Tosiasia on lienee se, että tämän tyylinen rock ei ole sitä myyvintä kamaa tällä hetkellä, mutta toisaalta kun ajattelee aikamme isoja menestyviä indierock-bändejä, kuten The War On Drugsia, niin voi sanoa, että ei Tornion pojilla ole yhtään hävettävää tämän materiaalinsa kanssa. Tässä sentään oikeat soittimet rokkaavat ja kertovat tarinaa ilman ambient taustapulputuksia, mitä Adam Granduniel kumppaneineen viljelee. Miksipä ei kansainvälinen noste voisi olla mahdollinen?

Iso myönnytys tälle bändille ja etenkin uudelle: Quiet Desperation(07) levylle jota taitaa vielä saada em. levykaupasta tarjoushintaan. Menkää ja hakekaa levy parempaan talteen!

Vino tulokulma arkeen!

Loppiaisilta! Kaikki on päättynyt, joulu on päättynyt, juhlimiskierrokset ovat nollissa, työt alkavat onnekkaimmillakin maanantaina ja useat ovat anoneet perjantain vapaaksi. Mutta samanaikaisesti kaikki on alkamassa uudelleen, mutta ei vielä, odotetaan vielä viikko, toinenkin…

Mitä tapahtuu maailmassa, tapahtuuko missään mitään? Ja jos tapahtuisikin, olisiko parempi jäädä kotiin jomottamaan, viettämään tipatonta tai mitä lie munatonta tammikuuta. Entä jos tänään hilpaisinkin kaupungin yöhön, katsomaan tämän joulun välipäivän oudoksi kunniaksi melkein unohtunutta lupaustamme, yhtä monien joukossa.

On Joensuu 8712 mikä lie, on Daisy, Rubik, Palma, Laivue, hyvin hyvin paljon unholan portista tipahtamaisillaan olevaa bändiainesta. Jos olet englanninkielinen indiepainotteinen-rokkari tämän ajan Suomessa, niin varmista taloudellinen selustasi, sillä et tule elättämään itseäsi. Monet pitkän linjan ansiokkaat suomibändit ovat heittäneet pyyhkeensä kehään, viimeisimpänä lienee Jolly Jumpers.

Niin, ketä voisi kiinnostaa Zacharius Carls Group, 2000-luvun alun marginaalinen lupaus, pohjoisen pojat puskivat uskaliaasti retro-wigwam-progeilun maastoon. Torniosta ja vähän pohjoisemmasta on tullut paljon ajan myötä mädännyttä paskaa, kuten CMX ja Absoluuttinen Nollapiste. Vähän aikaa sitten myin kahdella eurolla kirpparilla Absojen uusimman, ei kun ei, mieshän ei laula ollenkaan, ei millään tasolla! Toisaalta yllätyin iloisesti siitä CMX:n ”Dinosaurus” – tuplasta, täähän on maalattu loppuun asti. Mutta siitäkin levystä on 10 vuotta.

Tänä iltana Telakalla esiintyy em. Zacharius Carls Group. Ehkä menen tästä kulmasta sisään, uhmaan tavanomaista loppiaismöllötystä, katson sopivan bussin keskustaan, ehkä maistan vienosti oluttakin, en paljon, vähän vain. Fiilistelen, olen valmiina, takki auki kokemaan, mitä tämä pikkurahalla mahdollistuva musiikillinen show tuo mukanaan.

Sama paikka tänä iltana: