Michael Chapman (1941-2021)

Yorkshiren halonhakkaaja on poissa. Pitkänlinjan englantilais-trubaduuri Michael Chapman kuoli eilen kunnioitettavassa 80-vuoden iässä. Charlie Wattsin ikätoveri siis. Enkä olisi toivonut, että kirjoitan tänä syksynä blogiini muistokirjoituksia fanittamilleni artisteille.

Aika on ehtiväinen, useat 1940-luvulla syntyneet rokkarit ovat ns. liipaisimella. Eläkeikä on saavutettu ajat sitten ja iso osa heistä jatkaa/on jatkanut musiikintekoa aina näihin päiviin asti. Niin myös Michael Chapman. Loppusuorallaan hän julkaisi kolme vahvaa albumia, Steve Gunnin tuottamat: 50(16) ja True North(19) sekä EB=MC2(17), joka on yhteisalbumi israelilaisen muusikon Ehud Banain kanssa. 

Michael Chapman aloitti uransa jazzkitaristina 60-luvun loppupuoliskolla. Voi sanoa, että Chapman kuului samaan genreen sellaisten folkin suurnimien kanssa, kuten Roy Harper ja John Martyn. Chapmanin toisella studioalbumilla Fully Qualified Survivor(70) soitti toinen tuleva kitarasuuruus, nimittäin Mick Ronson, ennen kuin Davin Bowie nappasi hänet omaan bändiinsä. Edellä mainittu albumi on Chapmanin uran parhaita. Muita artistin alkupään merkittäviä albumeita ovat debyytti: Rainmaker(69), folkisti rullaava: Wrecked Again (71) sekä mukavasti suriseva: Millstone Grit(73) , joka on toiminut tiettävästi jonkinmoisena esikuvana Dinosaur jr:n Jay Mascisin musiikilliselle tuotannolle.

80-luvun vaihde toi mukanaan sellaisia perinteisiä muusikonongelmia, kuin alkoholi ja uran yleinen hiipuminen. Kautta vuosikymmenien Michael Chapman on tehnyt tasaiseen monentyyppisiä kitara-albumeja, välillä meditaatiohenkisen instrumentaalilevyn: Heartbeat (87), täysin omakustanteen: Still Making Rain (91), josta omistan ehkä paskimman laatuisen cd-levyn ikinä, mikä tahansa kotipolttolevy kuulostaa paremmalta. Levyn sisältö on toki timanttia. Myös uudella vuosituhannella Michael teki paljon pelkkiä mies ja kitara instrumentaalilevyjä.

Loppuvuosien noste on paljolti toisen muusikon, edellä mainitun Steve Gunnin ansiota. Hän tuotti alussa mainitsemani erinomaiset levyt: 50(16) ja True North(19). Näihin aikoihin myös itse löysin Chapmanin. Artistin alkupään vinyylien metsästäminen on ollut pitkä ja kivinen tie. Näitä levyjä ei paljon Suomessa liiku. Ehkä reilu puolet noin neljänkymmenen studiolevyn tuotannosta on jo hallussa. 

Elämänsä loppupuolen Chapman eli Yorkshiressä halkoja hakaten, näin kertoo muutaman vuoden takainen UNCUT-lehden haastattelu. Chapmanin musiikissa on jotain erityistä kaihoa ja karheutta, suorastaan rauhoittavaa tunnelmaa. Kappaleet eivät ole mitään instant-hittejä, mutta persoonallinen kitaratyöskentely ja vähän mumiseva laulutyyli tekee lauluista kotoisia ja syvälle sisimpään painuvia.

Yksi Chapmanin parhaimpia instrumentaalikappaleita on Wrecked Again(71) levyn avaava Polar Bear Fandango, joka innoitti kirjoittamaan runon esikuvalleni parisen vuotta sitten. Lopussa myös linkki koostamaani Michael Chapman soittolistaan. Lepää rauhassa, Michael!

POLAR BEAR

Aika on muovannut kitaran tyhjästä

painanut kuhmuisen lätsän päähäsi

Et voittanut folkin piirimestaruutta

tavallinen naamasi unohtui kaikilta

Jatkoit sävelten halonhakkuuta

hieroit lankullasi lotionia syvälle sieluuni

Olet harvinainen, harvinaisen ravitseva

ja koko ajan sukupuuton partaalla

https://open.spotify.com/playlist/2oBZljeYewvWlOMviGgFwA?si=99e53551d9264c2c

Manhattan says: Oh Yeah!

Kyllä, levynenä on taas hullaantumaan päin, eilinen pvc-karkelointi Turun Manhattanilla oli taas sitä luokkaa, että oksat pois ja lisää hyllytilaa pliis! Edellisestä Manhattan-keikasta oli kulunut kaksi kuukautta, vakiolaarien vinyylikattaus oli tässä ajassa kerennyt mukavasti uusiutumaan. Siitä yhdestä, todennäköisesti svedu-importtia toimittavasta kojusta tuli taas haalittua muovia mukaan liian paljon. Tämä innoittava levynurkkaus koostuu alalaarien kahden ja kolmen euron melkoisen pätevästä muovista ja ylälaarien hieman kalliimmista laadukkaista kiekoista, mutta enimmäkseen alle kympin matskusta.

Käteen osui ensimmäisenä Dylan-voittoinen Hearts of Fire – soundtrack(87), jonka kolmesta Dylan-biisistä kahta ei löydy muualta kuin tältä platalta. Kaksi euroa ja iso kiitos! Jimi Hendrixin yksi monista kuoleman jälkeistä kiekoista kapusi kassiini, nimeltään Midnight Lightning(75) ja levyltä löytyvä veisu Machinen Gun on yksi keskeisiä Jimpan postuumeja vetoja. Sydämentykytyksiä aiheuttivat em.lisäksi Santanan Caravanserai(72), Bee Geesin Cucumber Castle(70), Blood, Sweat & Tearsin III(70) ja George Harrisonin: Thirty Three ⅓(76) sekä mainion Osibisan Happy Children(73). Kaikki nämä kolmen ja seitsemän euron välistä.

Luonteva eteneminen Manhattanin kujilla vei kohti muita antoisia levykojuja. Tässä kohtaa mainitsen muutamia kaksoiskappaleita, jotka jätin laariin odottamaan seuraavaa muovin onkijaa, eli: Led Zeppelinin: Presence(76) 7 ekellä, useista Elvis Costellon laatulättysiä 3 eurolla, Popedan Harasoo 3 eurolla, Kinksin kasarihelmia kahdella eurolla tsipale. Mutta joo, kaksoiskappaleiden tie löytää joko bileiden pääpalkinnoiksi tai omaan kirpparilaariin. Tässä kohtaa tuplamuovitus ei ole niin tarpeellinen.

Muista Manhattanin kojuilta nappasin mukaani muun muassa Hall & Oatesin H2O(82) yhdellä eurolla, Roger Watersin eka soolon The Pros and Cons of Hitchhiking(84) kolmella eurolla ja Dylanin Another Side of Dylan(64) myöskin kolmella eurolla. Makoisana lisänä ostin muutaman laadukkaan euron CD-levyn, kuten erinomaisen(mutta unohdetun) The Sundaysin: Static & Silence(97).

Runsasta Manhattan-kierrosta täydensin vielä pistoilla Turun levykaupoissa. Iki-Popista ja 8-Raidasta mukaan tarttui Pil:n Album(86), Mick Ronsonin: Play Don’t Worry(75) ja Todd Rundgrenin: Runt – The Ballad of Todd Rundgren(70) parilla eurolla kappale sekä samaisen Rundgrenin jo jonkin aikaa etsimäni kasarihelmi: Nearly Human(89). Herra Rundgren on tulossa toukokuun lopulla Tavastialle Helsinkiin, lippu löytyy jo takataskusta. Yksi rokin piiloon jääneitä legendoja, josta on tulossa laajempi blogijuttu vielä tulevan kevään aikana.

Levynkerääjälle kevät näyttäytyy kukkaronnyörejä kiristävänä, tasan kuukauden päästä olisi tiedossa kansainväliset levymessut Turun Kårenilla, myös Lempäälän Ideaparkin levymessut ovat mahdolliset!?

http://www.youtube.com/watch?v=zN-GGeNPQEg