Yorkshiren halonhakkaaja on poissa. Pitkänlinjan englantilais-trubaduuri Michael Chapman kuoli eilen kunnioitettavassa 80-vuoden iässä. Charlie Wattsin ikätoveri siis. Enkä olisi toivonut, että kirjoitan tänä syksynä blogiini muistokirjoituksia fanittamilleni artisteille.
Aika on ehtiväinen, useat 1940-luvulla syntyneet rokkarit ovat ns. liipaisimella. Eläkeikä on saavutettu ajat sitten ja iso osa heistä jatkaa/on jatkanut musiikintekoa aina näihin päiviin asti. Niin myös Michael Chapman. Loppusuorallaan hän julkaisi kolme vahvaa albumia, Steve Gunnin tuottamat: 50(16) ja True North(19) sekä EB=MC2(17), joka on yhteisalbumi israelilaisen muusikon Ehud Banain kanssa.
Michael Chapman aloitti uransa jazzkitaristina 60-luvun loppupuoliskolla. Voi sanoa, että Chapman kuului samaan genreen sellaisten folkin suurnimien kanssa, kuten Roy Harper ja John Martyn. Chapmanin toisella studioalbumilla Fully Qualified Survivor(70) soitti toinen tuleva kitarasuuruus, nimittäin Mick Ronson, ennen kuin Davin Bowie nappasi hänet omaan bändiinsä. Edellä mainittu albumi on Chapmanin uran parhaita. Muita artistin alkupään merkittäviä albumeita ovat debyytti: Rainmaker(69), folkisti rullaava: Wrecked Again (71) sekä mukavasti suriseva: Millstone Grit(73) , joka on toiminut tiettävästi jonkinmoisena esikuvana Dinosaur jr:n Jay Mascisin musiikilliselle tuotannolle.
80-luvun vaihde toi mukanaan sellaisia perinteisiä muusikonongelmia, kuin alkoholi ja uran yleinen hiipuminen. Kautta vuosikymmenien Michael Chapman on tehnyt tasaiseen monentyyppisiä kitara-albumeja, välillä meditaatiohenkisen instrumentaalilevyn: Heartbeat (87), täysin omakustanteen: Still Making Rain (91), josta omistan ehkä paskimman laatuisen cd-levyn ikinä, mikä tahansa kotipolttolevy kuulostaa paremmalta. Levyn sisältö on toki timanttia. Myös uudella vuosituhannella Michael teki paljon pelkkiä mies ja kitara instrumentaalilevyjä.
Loppuvuosien noste on paljolti toisen muusikon, edellä mainitun Steve Gunnin ansiota. Hän tuotti alussa mainitsemani erinomaiset levyt: 50(16) ja True North(19). Näihin aikoihin myös itse löysin Chapmanin. Artistin alkupään vinyylien metsästäminen on ollut pitkä ja kivinen tie. Näitä levyjä ei paljon Suomessa liiku. Ehkä reilu puolet noin neljänkymmenen studiolevyn tuotannosta on jo hallussa.
Elämänsä loppupuolen Chapman eli Yorkshiressä halkoja hakaten, näin kertoo muutaman vuoden takainen UNCUT-lehden haastattelu. Chapmanin musiikissa on jotain erityistä kaihoa ja karheutta, suorastaan rauhoittavaa tunnelmaa. Kappaleet eivät ole mitään instant-hittejä, mutta persoonallinen kitaratyöskentely ja vähän mumiseva laulutyyli tekee lauluista kotoisia ja syvälle sisimpään painuvia.
Yksi Chapmanin parhaimpia instrumentaalikappaleita on Wrecked Again(71) levyn avaava Polar Bear Fandango, joka innoitti kirjoittamaan runon esikuvalleni parisen vuotta sitten. Lopussa myös linkki koostamaani Michael Chapman soittolistaan. Lepää rauhassa, Michael!
POLAR BEAR
Aika on muovannut kitaran tyhjästä
painanut kuhmuisen lätsän päähäsi
Et voittanut folkin piirimestaruutta
tavallinen naamasi unohtui kaikilta
Jatkoit sävelten halonhakkuuta
hieroit lankullasi lotionia syvälle sieluuni
Olet harvinainen, harvinaisen ravitseva
ja koko ajan sukupuuton partaalla
https://open.spotify.com/playlist/2oBZljeYewvWlOMviGgFwA?si=99e53551d9264c2c
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti