Men at Work! Tässäpä bändi jonka levyt ovat riivanneet minua vuosikausia kirppareiden ja musiikkikauppojen alennuslaareissa. Niitä on tarjolla kahdella eurolla, yhdellä eurolla, ilmaiseksi ja aivan hemmetin hyväkuntoisina. Näitä levyjä on kaikkialla. Haalikaa talteen, jos vastaan tulee...ja jos ette omista näitä.
Down underin tuntee jokainen. Se soitettiin loppuun jo kahdeksankymmentäluvulla, myös ysärillä...ja se soi edelleen joka paikassa, esimerkiksi tänä aamuna Yle Tampereella. Yllättäen huomaan, että pidän biisistä yhä, se ei ole kulunut loppuun, vaikka se on porannut pomppivalla reggaerytmillään korvakäytäviäni tuhansia kertoja, niin kotona, koulussa, töissä kuin Suomen eri kaupunkien yökerhoissa, eri vuosikymmeninä, loputtomasti, väsymättömästi, läpäisten kevyesti kahden puolen promillen humalan, kehottanut menemään grillin kautta kotiin ja aina yksin.
Lyhykäisyydessään tämän aussibändin ura pitää sisällään albumit: Business as Usual (81), Cargo (83) ja Two Hearts (85). Näistä kahden jälkimmäisen löydät mistä tahansa kirpparilta ihan milloin vain hintahaarukassa 0-5 euroa. Jos maksaa yli vitosen, niin älä osta, koska seuraavalta kirppikseltä saan sen kahdella eurolla, ihan varmasti.
Ostin Cargon (83). Se puuttui minulta, koska olin aina kerennyt sen myymään pois kirpparilla, ennen kuin olin sitä kuunnellut. Ajattelin vaan, että varmaan ihan paska levy. Kylläpä tyhmästi ajattelin. Radio, tuo ihmeellinen modernin ajan väline, livautti korvilleni kyseisen albumin biisin nimeltään: Overkill. No voih, tällainen helmeilevästi poppaava helmi, jossa surumieliset torvet törähtelevät taustalla. Biisissä on jotain syvää:" I can't get no sleep, i think about the implications". Syvän päädyn tuotos, aivan selvästi.
Laulaja/lauluntekijä Colin Hayn korkealta ja kovalla paineella tuleva lauluääni on tunnistettava ja korvaa miellyttävä. Haluaisin sanoa, että mukava kuunnella tällaista menneen ajan positiivista musiikkia, jossa on vielä erityinen kansallinen (Australia) sävy. Cargo vaikuttaa pinnan alta vähän deepiltä levyltä, eikä lyriikoiltaan ole välttämättä pelkkää aurinkoa. A-puolen päättävä No sign yesterday möyryää pahanenteisen vahvasti.
Two Heartsin (85) olen mahdollisesti noukkinut levykaupan poistolaarista mukaani. Levy on hyvää jatkumoa edelliselle, tosin modernimpi ja ehkä tätä kautta hivenen tylsempi. Aikalaiskritiikeissä Two Heartsia pidetään auttamatta bändin huonoimpana. Näin se taitaa olla.
Kaksi vuotta edellisesti, niin Colin Hay julkaisi soololevyn: Looking for Jack (87), jonka olet myös varmuudella nähnyt niissä poistokoreissa. Vielä en ole iljennyt levyä ostaa, mutta ostan sen kun tulee alle kahdella eurolla vastaan, eli varmaan aika pian.
Kesä jota kovin moni ei vielä nimittäisi kesäksi, kesä jolloin pilviä ja sateita on riittänyt, muutama hätäinen poutapäiväkin kenties. Kun ei rannalle pääse, kun ei terassit kutsu ja kun kesän lämpö ei vaivuta suloiseen hurmokseen, ottakaamme yhdeksi vaihtoehdoksi kirpputoreilla ravaamisen.
Minä olen ottanut, sellaisessa kerta viikossa syklissä ainakin. Muovia on löytynyt, uutta ja vanhaa, siis pelkästään vanhaa. Vahvimmat kohteet ovat olleet Tamperelaiset Bonus- ja Radiokirppis. Eilen hyppysiini tarttui Gunnareiden Use Your Illusion II(91) cd-formaatissa, omistan nimittäin molemmat ”Illusionit” vinskyinä, mutta tuollainen hyväkuntoinen euron maksava ceedee on oiva lisä autoni kesäkiekkokokoelmaan. Tästäkin levystä on jo 21 vuotta, muistan ihan selkeästi kun nämä kaksi levyä ilmestyivät ja kuinka esmes Soundin kriitikko nimitti albumeita 90-luvun ”Exileiksi” (Rollareiden: Exile On Main Street(72)). Tämän levynhän jälkeen Gummarit eivät julkaisseet mitään omaa materiaalia ennen Akselin karseaa ”kiinalaista demokratiaa”. Tosin jostain muistan lukeneeni, että vuoden 1994 aikoihin Gunnareiden piti alkaa levyttää seuraavaa albumia ja Slashilla oli valmiina nippu hyviä demobiisejä. Mutta silloin kai viimeistään puhkesi Slashin ja Axlin kolmas maailmansota, jota on kestänyt ja kestänyt…Nuo Slashin demot löysivät tiensä hänen bändinsä Slash’s Snakepitin eka levylle It’s Five O’Clock Somewhere(95), joka ei myöskään ole hullumpi levy. Olin myös unohtanut kuinka hyvä biisi Use Your Illusion II:n (91)Civil War onkaan. Rokin klassikko?
Aika paljon Radiokirppiksen vinyylikojulta on tullut ostettua myös eurolla monia kaksoiskappaleita. kuten Simple Mindsin: Once Upon a Time(85), Peter Gabrielin: So(86) ja Randy Newmanin: Born Again(79), joita itse asiassa olen haalinut parikin kaksoiskappaletta. Kyseessä on vallan erinomainen levy, kitkerä tilitys rahanahneesta amerikkalaisesta elämänmenosta, levyn kannessa Randy istuu kirjoituspöydän ääressä kirjaimellisesti dollarinkuvat silmissä. Upea levy, johon ensikosketukseni tapahtui Joensuussa asuessa 90-luvun lopulla, jolloin sain jostain levykaupasta ilmaiseksi kyseisen vinyylin, koska sen reunasta oli lohjennut palanen ja näin ollen molempien levypuolien kahta ekaa biisiä ei pystynyt kuuntelemaan, mutta kuuntelin niitä loppuja 7 biisiä. Minulle levy alkoi aina biisistä numero 3, Pretty Boy, joka on yksi Randyn parhaimpia kappaleita, hieno ja haistatteleva kuvaus hyvännäköisistä ja välinpitämättömistä kusipäälänkkäreistä. Niin, ne levyn kaksoiskappaleet odottavat Randy-innokasta kuulijaansa.
Samaiselta Radion kojulta on löytynyt muitakin hämmästyttäviä euron kahden löytöjä. Santanan vimmainen esikoisalbumi: Santana(69) löytyi kahdella ekellä, Bee Geesin: 1st(67) eurolla, samoin Brucen: Tunnel of Love(87) ja Men At Workin hittilevy: Business As Usual(81), jolta löytyy se ikihitti Downunder ja yllättäen monia muitakin varsin hyviä biisukoita. Tuota Bossin rakkauden tunnelia löytyy kiitettävästi vaikka miltä kirppareilta eurolla tai kahdella, kyseessä on oikeasti hyvä ja tunnelmallinen platta. Brucen ääni on vielä taipuisa ja tällä levyllä ei pyritä toistamaan Born In The U.S.A:n(84) hittikaava, platta toimii hyvin omillaan sisältäen monen monta kadotettua Bruce-klassikkoa, kuten tämän:
On tässä kesän aikana tullut ostettua muitakin kuin euron levyjä, päätin oikein sijoittaa ja ostin Bonuskirppikseltä hyväkuntoisen Bob Dylan vinskyn: Blood on The Tracks(75) kymmenellä eurolla, joka on puuttunut melkein täydellisestä Dylan-vinyylikokoelmastanai aikajänteellä: 1962-1990. Näillä raidoilla on todellakin verta, nimittäin sydänverta, plattahan on yksi rockhistorian kuuluisimpia erolevyjä, tässä puidaan Daikun ja hänen vaimonsa Saran rakoilevaa liittoa. Tangled Up In Blue, Simple Twist Of Fate, You’re Big Girl Now, aah, levyllä helmet seuraavat toisiaan. Upea levy, sen harva(Dylania sietävä) kiistää. Tänä päivänä on tullut myös virallinen varmistus Dylanin seuraavasta, syyskuun alussa ilmestyvästä, 35:stä studioalbumista: Tempest(12). Yhtälalla Rolling Stones on 50-vuotispäivän kunniaksi vahvistanut huhut tulevista keikoista ja muista musiikillista juonista. Nämä sedät eivät sitten väsähdä koskaan. Eiköhän nuo pilvetkin tuosta vielä väisty.
