Suomi herää kevääseen

Kaikesta huolimatta, vaikka jossain rajojen toisella puolen myllää sodan hirveät voimat, nuo surkeat ja lohduttomat asiat. Se lannistaa, mutta se ei saa lannistaa liikaa, sillä on muutakin elämää, kuten musiikki, joka aina lohduttaa. Minua ainakin.

Erityisesti tänä keväänä uutta suomalaista musiikkia tulvii vähän joka luukusta. Koronakurimus näyttää olevan selätetty ja artistit julkaisevat kilvan uusia levyjä. Mitä herkkuja onkaan tulossa (ja on tullut)?

Amuri: Ettei kukaan enää tuntisi pimeää. Otsikkoa ja soittajia myöten sukulaismusaa Jukka Nousiaisen neljän vuoden takaiselle levylle: Ei enää kylmää eikä pimeää (18). Amuri on aikalailla sama kuin Nousiaisen Kumppanit-bändi, mutta ilman Jukkaa. Biiseistä vastaavat Mikko Siltanen ja Kalevi Suopursu, joista jälkimmäinen vetää tällä kertaa hivenen pitemmän korren. Suopursun kappaleet: Hattupäinen mies, Joensuu, Tää tunne on tärkeä  jäävät paremmin otsalohkoon soimaan kuin Siltasen vastaavat. Tosin Siltasen Ampiaiskesä toimii myös erittäin hyvin ja tuo mieleen marginaaliin jääneen suomirokin tekijäbändin, nimittäin Los Jacopabloksen. Siltasen pehmeä ääni, tunnelmalliset lyriikat ja melodiataju ovat lähellä Jacopaavojen Pekka Töyryn vastaavaa.

Antti Autio: Kaikki taloo huojuu. Kahdella edellisellä levyllä suomirockin ykköskaartiin hiipinyt Antti Autio on lyömässä todellisen ässän pöytään. Näin uskallan väittää. Uusi levy ilmestyy huomenna. Vinyylivaraus levykauppaan on jo tehty. Yksi pilottibiiseistä Kaikki on hyvin kertoo tästä ajasta, luomishetkellä tietämättään että tällainen aika olisi tulossa. 

Knipi: Valoilmiöitä. Knipin kakkosalbumia on hierottu huolella koronasulkujen aikana. Huolellista ja melodista, hyvin toiveikaista. Iskusävelmiä on paljon, mutta levy kaipaa tummempaa virtaa, kaikki on jotenkin liian hyvin. Tiettävästi Knipi jätti tietoisesti levyltä pois ne masentavimmat biisit. Ei olisi jättänyt. 

A.Takalo: 20:21. Takavalot yhtyeestä tunnettu kouvolalaisartisti julkaisi alkuvuodesta tämän syvän ja sympaattisen sooloalbumin. Levyä ei ole taidettu vielä arvioida missään musiikkimediassa tai lehdessä. Harmi, sillä kyseessä on varsin pätevä levy. Tältä levyltä löytyy sitä peräänkuuluttamaani "synkkyyttä". Aloituskappaleessa Paremmat ajat sukelletaan heti syvään päätyyn: "Ei mulla ole syytä miksi herätä aamuisin, ei ole mitään niin tärkeää" "Minusta jälkeen jää ongelmajätettä" Varsin rehellinen ja syväluotaava biisi, joka kääntyy lopussa toiveikkuuden puolelle. "Elän itseäni varten, on paremmat ajat vielä edessä" A.Takalo on kätketty helmi Suomen musakentässä. Suosittelen tutustumaan. Levyä ei taida saada muuta kuin kasettina. Sellaisen ostin itselleni toissapäivänä.

Neljä Ruusua: 1000X. Että sen tuhannen kerran. Noh, taitaa olla kahdennentoista kerran vai kuinka mones Neljä Ruusua levy onkaan kyseessä? Tunnistettavaa, muotovaliota ja nostalgista. Voisin mennä keikalle. Biisi 80-luvulla kertoo olennaisen. Muuta en tarvitse.

Muuan Mies: Pari paskaa biisiä. Jälleen ollaan erinomaisen albumitittelin äärellä. Herranjestas sentään, tuon paremmin ei voisi asiaa ilmaista, paitsi epäilen levyn pitävän sisällään myös hyviä biisejä. Timppa-kappale löytyy jo suoratoistosta. Hieno biisi, joka taitaa kertoa Timppa-nimisestä autosta? Muuan Miehen debyyttialbumi julkaistiin jo vuonna 2009. Vasta nyt havahduin ja huomasin kuinka hieno artisti tässäkin on kyseessä. Levy julkaistaan aprillipäivänä, kasettina ja cd:nä. Vinyylin vuoro on elokuussa. Kasettikauppoja on pian tiedossa.

Rosita Luu: Maaginen elävä. Tuoreempi ja hypetetympi artisti. Itselleni ei ole kovin tuttu. Levyn nimikappale svengaa kyllä vastustamattomasti. Nähdäkseni Rosita Luu on kameleonttimainen artisti, jolla ei ole pysyvää identiteettiä, vaan se vaihtuu tarpeen mukaan. Todella mielenkiintoista kamaa. Otetaan tehokuunteluun.

Huora: Älä luovuta. Joskus vastustelen bändiä nimen perusteella loputtomiin. Tämän henkilökohtaisen bännini ovat saaneet kokea Lasten Hautausmaa ja Huora. Kaksi erittäin vastenmielistä bändin nimeä. Mutta myös kaksi erittäin hyvää bändiä. Huoran solisti Anni Lötjönen antaa palaa täydellä teholla. Vakuuttavaa ja tarttuvaa, kuin suomenkielistä Therapya. Tykkäisinköhän?

Rohkeat kuvat: Ei se ahdista meitä. Mutta kyllä tämä aika ahdistaa, varsinkin nyt, teitäkin? Rohkeat kuvat on melko tuore pop/rock-bändi. Kyseessä on bändin toinen albumi. Nyt ollaan pienehkön (mielellään ison) läpimurron äärellä. Tällaisella virkeälle musiikillisille muodolle on tarvetta. Harkitsen albumikauppoja. Tuoretta muovia löytyy jo kaupoista.

Mitä muuta on odotettavissa keväällä tai myöhemmin tämä vuonna:

Jukka Nousiainen & Kumppanit: Matkalla kotiin. Nousiaisen edellisestä on kulunut kesällä neljä vuotta. Kyllä aika rientää. Huolella (ja tuskalla?) hierottu Matkalla Kotiin ilmestyy toukokuussa.

22 Pistepirkko: Kind Hearts Have a Run Run. On ilmeisesti uuden Pirkko-levyn nimi. Riehakas nimi-instrumentaali on jo julkaistu sekä tummasävyinen Snakecharmer. Lupa on taas odottaa...ties mitä. Edellisestä pirkko-levystä Lime Green Delorean (11) on jo 11 vuotta.

Samae Koskinen. Samaen uusi on purkissa. Milloin se julkaistaan?

Loppuun nostalginen video kahdenkymmenenviiden vuoden takaa. Mainitsemani (Amuriin vertaamani) Los Jacopablos - yhtye. Todellista peltorokkia:

Tässä myös spotikkalistallinen uutukaisia suomalaisia:

https://open.spotify.com/playlist/7i4VqkDAGunDnAJ4L1IfZn?si=a181d1763c474bfc

Litku Klemetti ja Antti Autio. 7.7.2021. Tampere.

Olin ostanut jo helmikuussa lipun Litku Klemetin keikalle Tampereen G Livelabiin, mutta sitten tuli koronarajoitukset jotka siirsivät keikkaa, aina heinäkuulle asti. Odottavan aika oli pitkä. Kymmenen kuukautta oli edellisestä livekeikasta, 22 Pistepirkkojen viime syksyisestä vedosta. Ihan piti miettiä, että miten siellä keikalla ollaan? Mitä rajoituksia on päällä ja mihin pöytään saa istua?

Yllättäen G Livelabissa ei ollutkaan mitään merkittyjä istumapaikkoja, eikä ihmisillä maskeja. Apuva! Missä turvavälit ja muut?  Onko homma jo näin vapaata? Nojoo, porukka istui rauhallisesti omissa pöydissään ja käsidesi loiskui entiseen malliin. Niin uskalsin minäkin kainosti istua ihan vieraaseen pöytään. Tosin yskimättä, puhumatta ja etäisyyteni säilyttäen.

Litkun keikka kesti aikalailla tarkalleen tunnin verran. Se alkoi kahdella ennen julkaisemattomalla biisillä, joista ensimmäinen kuulosti tulevalta Litku-hitiltä. Toinenkin uusi styge oli ihan mukiinmenevän kuuloinen. Kolmantena soi uudelta Kukkia Muovipussissa (21) levyltä löytyvä Kateellinen lapsille, joka oli keikan parhaimmistoa. Myös uuden levyn Tour de France soi  menevästi. Oli yllättävää, että uusimmalta levyltä kuultiin vain neljä biisiä, edellisten lisäksi Poikien kyyneleet ja encorena soitettu Mona. En tiedä onko artisti jo hivenen kyllästynyt uusimpaan levyyn?

Kyse saattoi olla toteutuksestakin, että kaikkia uuden levyn diskovoittoista materiaalia ei soitettu, sillä Litku oli tällä kertaa liikkeellä duo-muodossa, vain kitaristi seuranaan. Kitaristin ja Litkun yhteispeli ei toiminut täysin saumattomasti, tuntui että kaikista biiseistä ei saatu sitä parasta irti, erityisesti viimeisenä kuultu Kimalteleva Mekko jäi jotenkin puolivillaiseksi. Kitaran slide-viillot ja Litkun urkusoundi eivät aina kohdanneet. Olin erottavinaan artistin katseista muutamia pahaenteisiä mulkaisuja kitaristin suuntaan. Saattoi olla palaverin paikka keikan jälkeen...tai sitten ei.

Jos Litku-keikka jäi musiikillisesta laadusta huolimatta vähän jähmeäksi, niin saman illan aikana kerkesin vielä Finlaysonin aukiolle seuraamaan Antti Aution ilmaiskeikkaa. Tämä nuori laulaja- lauluntekijä on tehnyt kaksi hyvää folkrock-levyä: Minä tuon mukanani sateet (17) ja Pihalla tuulee taas (19). Kolmas levy on tekeillä ja siltä kuultiin tällä keikalla kolme näytettä. Yhden uuden kappaleen nimi oli: Pihkassa. Biisi kuulemma julkaistaan elokuussa. Tarttuva ja musiikillisesti ketterä ralli.

Aution keikka alkoi Pihalla tuulee taas - levyn nimikappaleella. Sympaattinen ja vähän ujo artisti esiintyi soolona pelkän kitaran säestyksellä. Surumieliset ja varsin syvälliset kappaleet seurasivat toisiaan. Lyyrikkona pidän Autiota keskimääräistä parempana, ellei jopa erinomaisena. Aution keikka oli varsin varmaotteinen, vaikka artisti kertoi jossain kohtaa jännittävänsä. Mutta jännitys ei näkynyt yleisöön päin.

Reippaan tauon jälkeen livekeikat maistuivat yllättävän...ööh...tavanomaiselta. Livemusiikki ei ollut marinoitunut koronatauon jälkeen elämää suuremmaksi. Ja molemmat iltapäivän artistit olivat vasta lämmittelyvaiheessa. Parempia vetoja on varmaan tiedossa tulevaisuudessa, jahka livetuntuma kasvaa sekä myös yleisö uskaltaa voimakkaammin osallistua. Nyt oltiin korrektisti omissa poteroissaan, eikä tanssijalka paljon vipattanut. Tanssikiellon jäljet ovat syvällä meissä. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia livekeikkoja jos vain koronakehitys pysyy suotuisana. 

https://www.youtube.com/watch?v=mVuvm2lO6DA