Olen nähnyt suomirokin tulevaisuuden ja se on Pimeys. Löyhästi lainaten, löylyä kiukaille heittäen, tästä sisältörikkaasta musiikista vaikuttuen. Upouusi rokkibaari Herwood Stag & Bar Tampereella sai lentävän startin kun suomirokin yksi uusimmista toivoista: Pimeys saapui baariin ns. avauskeikalle. Hesarin levyarvio tammikuulta http://www.hs.fi/arviot/levy/a1421151557542 kehuu bändin uutukaista levyä: Aika Tihentyy(15), mutta puhuu myös karisman puutteesta. Näin ollen oli mielenkiintoista nähdä, että millainen on bändin livekunto.
Ennen pääaktia lavalla esiintyi kaksi itselleni varsin vähäisiä muistijälkiä jättänyttä bändiä. Pimeys aloitti keikan noin puoli yhden maissa. Ensitahdeista kävi selväksi, että nyt on laadukas bändi lauteilla. Biisit olivat järjestään hyvänkuuloisia ja keskittyivät uuden levyn materiaaliin, joista esim. Salaisuus, Nuoruuden Kaupunki, Hetki Vielä, Nostokurjet ja Meeri toimivat hyvin livenä.
Esikoisalbumin Muut on jo menneet(13) ketterä hittibiisi Elämä Kiinnostaa hukkasi keikalla nerokkaan kitarariffinsä, mutta hyvä fiilis ja yhteissoitto korjasi paljon. Myös bändin ns. nimikkobiisi Pimeys näytti voimansa livenä, puhumattakaan majesteetillisesta Asema -biisistä, eka levyn kiistattomasta helmestä.
Kokonaisuudessaan keikka kohosi komeasti plussan puolelle. Oli hienoa olla nuoren rockenergian lumokentässä. Raikas ja itseensä uskova liveote kohotti mukavasti odotuksia bändin tulevaisuuuden materiaalia kohtaan. Tästä on hyvä jatkaa, kun alla on kaksi mielenkiintoista albumia hyvin biisein. Ja se karisma. Kyllä. Sitä löytyi keikalta, urkuri-laulaja Joel Mäkinen ja kitaristi-laulaja Pekka Nisu olivat kaksi ketterää rokkipoikaa, joilta irtosi iloa, ilmaisua ja hyvää soitantaa. Muutamat makoisat särökitarasoolot ja kosketinlirputtelut toivat mielleyhtymiä aina Liekistä jopa The Who:n riffeihin asti.
https://www.youtube.com/watch?v=RhdtF9YrWlY
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aika tihentyy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aika tihentyy. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 15. maaliskuuta 2015
keskiviikko 28. tammikuuta 2015
Tulkoon Pimeys!
Vanha keino näyttää toimivan, vasta useampi kuuntelukerta paljastaa musiikin hienouden. Näin on käynyt Pimeys yhtyeen debyyttialbumin: Muut Ovat Menneet(13) kanssa. Löysin levyn viime syksynä onnekkaasti kirpputorilta parilla eurolla, jonka jälkeen olen soittanut sitä harvakseen autossa ja kotistereoissa. Alkuun musa kuulosti sellaiselta ihan jees - osastolta, jolta löytyi ihan mukiin meneviä biisejä.
Alkuvuoden lievä mediamyllytys tuoreen albumin: Aika Tihentyy(15) ympärillä sysäsi kuuntelemaan uudestaan bändiä ja tietty tätä tuoretta plattaakin. Rokkinenäni sanoo, että nyt ollaan kovan kaman äärellä, jota ehkä täytyy alkuun vähän säästellen kuunnella, jotta tuoreus säilyisi. Uuden levyn radiohitit Salaisuus ja Hetki Vielä edustavat konstailematonta ja perinnetietoista suomirokkia. Bändiä on musiikkimedioissa verrattu lähinnä Egotrippiin. Itse nostaisin esiin nimet: Dave Lindholm ja Liekki, ihan kuin Dave laulaisi Liekin häntä säestäessä. No ok, onhan Liekki ihan oma juttunsa, toki tästä puuttuu Okke Komulaisen kosminen kosketinmaalailu ja Janskun kryptiset lyriikat.
Otin siis uudelleen soittoon tämän Pimeyden eka albumin: Muut Ovat Menneet(13) ja PANG! Levy biiseineen napsahti heittämällä tajuntaani. Hämmästelin ääneen kuinka kova biisi Rakennukset ovat ja kuinka tarttuva korvamato taas levyn hittiveisu: Elämä Kiinnostaa. Koko levy kuulosti tosi hyvältä ja sopivasti persoonalliselta. Fiilistäni kasvatti mahdollisuus tämän illan ilmaiskeikasta Tampereen Henry's Pubissa.
Edelleen mietin asiaa, että menenkö keikalle? Keikka alkaa vasta klo:00.30 ja aamulla tarvisi töihinkin mennä. Asiaa ei auta yhtään se, että tässä vaiheessa viikkoa(keskiviikko) perheellisellä on univelkaakin kertynyt varsin riittävästi. Toisaalta toivon, että tuoreen rokin kutsu on sen verran voimakas, että teen uhrauksen oman jaksamisen kustannuksella ja teen täsmäiskun Henry's Pubiin. Onko minussa enää rokkipoikaa nimeksikään? Toinen vaihtoehto on keikka Tampereella 14.3.2015.
Väsymys taisi voittaa...jos joku oli paikalla, niin kertokaa oliko hyvä?

Tunnisteet:
aika tihentyy,
henry's pub,
hetki vielä,
kun muut ovat menneet,
pimeys,
rakennukset,
salaisuus,
tampere
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)