Lempäälä again - Levymessut 22.4.2012, Ideapark

Luin tänään sunnuntain Hesarista erittäin hyvän kolumnin levykauppojen katoamisesta, kirjoittajana toimi Flaming Sideburns – mies Jarkko Jokelainen. Erityisesti jutussa kosketti loppupyyntö olla tilaamatta niitä levyjä näiltä verottomilta saarilta parin euron takia. Haluammeko, että paikkakuntamme kivijalkalevykauppamme kuolevat pikkuhiljaa pois, voinko kuvitella tilannetta että Swamp Music tai Epe’s Tampereelta lopettaisi toimintansa? En voi, enkä halua. Juttu oli tietenkin kirjoitettu tätä viime lauantaista 21.4 Record Store Day:ta silmällä pitäen, eli kansainvälistä levyjenostopäivää. Tänä päivänä useat artistit julkaisivat jotain spesiaalimateriaalia ja muutenkin levymyyntiin saatiin yksi kiimainen piikki lisää. Kuulemma tämän päivän ansiosta levyjä myydään enemmän kuin jouluna. Erittäin hyvä homma sanon minä. Itse pääsin tuttuun levyjenpöyhimishurmokseen seuraavana päivänä Ideaparkin levymessuilla. Taskuun oli laitettu nätti nippu seteleitä, nahkarotsi oli jätetty keväisen ilman vuoksi autoon ja kankainen levykassi roikkui huolettomana olalla. Mies oli taas valmis sukeltamaan syvään pvc-muovin jättömaille.

Ensimmäinen laari tarjosi varsin antoisan kattauksen, Cat Stevensin: Mona Bone Jakon(70), pari kappaletta Beach Boysia, Policen Ghost in a Machine(81) ja Ry Cooderin Jazz(77) olivat eka laarin kärkilöytöjä vaatimattomaan kahden ja puolen euron kappalehintaan. Sormien lämmetessä seuraavalta, edellisen tapaan svedulaarilta, löytyi hulppea euron löytö: Was(Not Was): Are You Okay?(90). Keskiössä olivat jälleen kerran ruotsalaiset levymyyjät antoisine laareineen. Vähän kirpaisi kun tuli käveltyä välinpitämättömästi kotimaisten myyjien laarien ohitse, mutta ei voinut mitään, kun ruotsipoikien hinnat olivat kohdillaan. Ei silti, esimerkiksi Tamperelaisen Swamp Musicin vinyylitarjonta oli varsin edustavaa, mutta saman 15-20 euron Neil Youngin löysi rajanaapureiden pöydästä puolet halvemmalla. Piti tehdä kukkaroa kuunteleva valinta. Niin, kuka niiden kivijalkalevykauppojen puolesta oikein puhukaan? Seikkailu jatkui laarilta toiselle. Parhaimmat löydöt tein vähän sieltä täältä. Levykassiin eksyi muun muassa The Clashin: Combat Rock(82) vitosella, ex-rollarikitaristi Mick Taylorin soolo: Mick Taylor(79) ja No Nukes(80) – livetriplalevy myös vitosella, jossa eri artistit, muun muassa Bruce Springsteen, Doobie Brothers ja Jackson Browne kampanjoivat ydinvoimaa vastaan yhteisessä konsertissaan.

Levymessut huipentui muutamaan rokin klassikkolevylöydökseen. Pitkään olin suhtautunut vähän välinpitämättömästi tähän 60-70-luvun superkokoonpanoon Crosby, Stills, Nash & Young, enkä ollut oikein tosissaan ottanut edes heidän rokin klassikoihin lukeutuvaa esikoisalbumiaan: Deja Vu(70). Esimerkiksi Fleet Foxes – miehen Robin Pecknoldin ynnä muiden nykymuusikkojen ylitsevuotava CSN&Y diggailu oli pistänyt lähinnä ärsyttämään. Kyllä niitä stemmoja ovat muutkin osanneet laulaa, esmes niinkin reliikki bändi kuin Beach Boys. Joka tapauksessa nyt otin tietoisen riskin ja ostin varsin sopuisaan hintaan levyt: Deja Vu(70), CSN(77) ja Stephen Stills(70) soolon. Nyt olen vasta varovaisessa ensimmäisen ja toisen kuuntelun vaiheessa ja täytyy kertoa, että kritiikin kuoreni on murskana, tuo Stephen Stillsin soolo on hävyttömän hyvän kuuloista tavaraa, puhumattakaan tästä Deja Vu – klassikosta. Lähteiden mukaan myös pätevä platta: CSN(77) saa vielä odottaa vuoroaan, ei makeaa mahan täydeltä.

Ostomääräni levymessuilla pysyi oman mittapuuni mukaan kohtuudessa, noin kaksikymmentä levyä kolmen ja puolen euron keskihintaan. Väittäisin jopa, että huttua tuli tällä kertaa hankittua vähemmän ellei Roy Orbisonin ”köyhän kauden” sooloa Regeneration(77) laske sellaiseksi? Kaikkien aikojen levymessut listallani tämä tapahtuma kipusi pistesijoille, muttei millään muotoa mitalisijoille. Ihan hyvät messut, naapurin levymyyjiä tuli taas tuettua sen verran, että heillä on syytä tulla ensi syksynä uudelleen Tampesteriin. Toivotaan niin.