Huomaamatta tästä helmikuusta on tulossa bloggaamishistoriani runsain kuukausi. Juttuja putkahtaa eetteriin useampi viikossa. Sen sijaan levyjenkeräysinto ei ole ollut ihan maksimissaan(Uskooko tätä kukaan?). Parisen viikkoa sitten siivosin ns, kakkoslevyjä vuokravarastoon, näin kämppään tuli lisää tilaa ja ehkä sen ansiosta pystyi keskittymään paremmin yksittäisiin levyihin ja syntyi kirjoittamisen tarve. Eikä niitä uusia levyjäkään ole tullut niin paljon ostettua. Valetta.
Olin vaihteeksi kirppareilla ja ostin kohtuullisen ison kasan levyjä vanhaan malliin. Hintaluokassa puolesta neljään euroon mahtui monenlaista lättyä, joista seuraavaksi:
Jorge Calderonin City Music (76) on soulahtavaa poppia 70-luvulta. Jorge Calderon on mies monien Warren Zevon albumien taustalta. Multi-instrumentalisti joka on julkaissut vain kaksi sooloa, niistä toinen ilmestyi viime vuonna. Hyvinkin soljuvaa kuunneltavaa. Tuleeko tartuttua levyyn uudestaan? Se jää nähtäväksi. Mutta euro tästä levystä ei tunnu liioittelulta.
Cruzados julkaisi pienehkön springsteenimäisen hittilevyn After Dark(87). Tätä edelsi nyt eurolla löytämäni pelkkää bändin nimeä kantava esikoisalbumi Cruzados (85). Releet ovat ainakin kannen perusteella ajanmukaisen. Biisit ovat kevyttä syntikkarokkia ja lopullinen luonne löytyi vasta em. After Dark(87) levyllä, jolta lohkaistu Small Town Love oli pienoinen hitti joka sopi mainioisti Springsteenin, Mellencampin tai vaikkapa Del Lordsin tuotannon sekaan. After Darkiakin liikkuu edullisesti, pitäkää silmät auki.
Peter Gabrielin parasta ja menestyneintä albumia: So (86) liikkuu säännöllisesti kirppareilla muutaman euron hintaan. Tänään maksoin levystä kaksi ja puoli euroa. Levy odottaa sinua, jos ei sitä vielä omista. Yhtälailla ostin kaksoiskappaleen Bill Wymanin mainiosta sivuprojektista Rollareiden huilaillessa, eli Willie and The Poor Boys (85). Hintaa tuli kokonaiset kaksi euroa.
Willie and The Poor Boys on hetken superkokoonpano joka lämmitteli levyllisen rokki- ja soulklassikoita erittäin irtonaisella otteella. Mukana oli Wymanin lisäksi toinen vierivä kivi, eli Charlie Watts. Mukana olivat vierailevina tähtinä muun muassa Jimmy Page, Chris Rea ja Paul Rodgers. Aikoinaan sain Willie and The Poor Boys kasetin isoveljeltäni joululahjaksi ja olin siihen kohtuullisen pettynyt, koska odotin iskevämpää ja ajanmukaisempaa rokkia. Nyt kuunneltuna levy kuulostaa todella hyvältä, Chris Rean vokalisoima Baby Please Don't Go on mainio avausbiisi. Nyt olen yhden kasetin ja kahden Willie and The Poor Boys vinyylin onnellinen omistaja, ellet halua minulta toista näistä levyistä.
Sitten mennään syntsempään ja herkempään kamaan. Aika ohuella intuitiolla nappasin mukaan Dream Academyn debyyttilevyn: Dream Academy (85) joka yllätti todella iloisesti. Bändi jostain Prefab Sproutin ja The Silencersin välissä. Levyn avauskappale Life in a Northern Town on sellainen kasaripoppishitti joka on päässyt livahtamaan minulta ohi. Jos oisin sen kuullut vuonna 1985 oisin yhtälailla myyty kuin nyt. Tuotantojäljestä vastaa pitkälti itse David Gilmour. Levyltä löytyy muitakin maineikkaista vierailijoita, kuten R.E.M:n Peter Buck. Aikansa tuotettu ja ehkä isolla rahalla tehty poplevy. Breikkasko tää? Annan jatkotutkimukselleni aikaa ja palaan mahdollisesti asiaan myöhemmissä bloggauksissani. Toinen saman musiikkityyli löytö oli The Kane Gangin Miracle(87). County Durhamista Englannista kotoisin oleva bändi ponnistaa samasta siirappisen popin hiekkalaatikolta kuin em. Prefab Sprout tai vaikkapa Scritti Politti. Mutta selkeästi Kane Gangin musiikillinen anti häviää noiden kahden kohtuullisen legendaarisen bändin klassikkolevyille. Tämä haalistunut kasarivideo kertonee The Kane Gangista oleellisen:
Juha Vainion: Albatrossi ja Sorsa (81) oli aidosti arvokas levyostos. Neljän euroa maksavasta löydöstäni maksetaan discogsissa yleisesti kaksikymppiä. Kyseessä on myös ensimmäinen omistamani Junnu Vainion levy. Aikansa otti. Hienoa musiikkia. Sen sijaan Yö:n Äänet (86) albumin ostin tämän Olli Lindholmin surullisen poismenon jälkimainingeissa. Kolme euroa maksanut levy sisältää paljon tuplattuja kitaroita ja vaikutteita Big Country-yhtyeeltä. En tiedä alkaako tästä osallani Yö-revival. Läheisellä kirpparilla joku myyjä poisti koko Yö:n tuotannon cd-levyinä paria päivää ennen Ollin kuolemaa.
Sokerina tai mielenrauhan sekoittaja pohjalla on Gongin livelevy Live etc.(77). Happoisan progebändin livelevy täydentää niukkaa Gong-kokoelmaa johon kuuluu vain yksi bändin levy: You(74) ja cd-versiona. Levystä maksoin vaivaiset kaksi euroa. Syynä tähän on tupla-albumin toinen levy jonka pinnalla on tosi pahan näköisiä hankaumajälkiä. On näin ollen ihme, että tämä levy soi läpi ihan kohtuullisella äänenlaadulla. Toinen levyistä on ihan hyvässä kunnossa. Mutta missä mielentilassa tällaista musiikkia oikein kuunnellaan?
Subterranean Homesick Hounds, jo vuodesta 2007 niin pienten kuin suurten musiikillisten aktien asialla. Puolustuspuheita, fanaattisia tunteenpurkauksia, arveluttavia arvioita ja kaikki tämä rakkaudesta rock ’n’ rolliin ja sen maukkaisiin sivupolkuihin.
Sanoisin seuraavaa haastavaksi lähtökohdaksi, aion puhua hyvää Genesiksestä, tuosta mammutiksi paisuneesta itseriittoisesta megabändistä, jolla arvostettu ja progressiivinen menneisyys, aina siihen saakka kun Peter Gabriel lähti bändistä vuonna 1975. Genesis perustettiin joskus 60-luvun lopulla, tarkemmin sanottuna vuonna 1967, perustajina olivat opiskelijakaverit laulaja Peter Gabriel ja kosketinsoittaja Tony Banks. Sittemmin mukaan tulivat basisti Mike Rutherford ja rumpali/laulaja Phil Collins. Tosin ennen Collinsin tuloa v.1970 rumpupallilla vieraili muitakin heeboja.
Joskus 80-luvulla levyhankintalistallani pyöri pitkään Genesiksen keskeinen merkkiteos Selling England By The Pound(73). Levy jäi ostamatta, sen sijaan olen täyttänyt levyhyllyäni Genesiksen myöhäisemmällä tuotannolla varsin ansiokkaasti. Ensimmäinen omistamani Genesis taisi olla The Lamb Lies Down On Broadway(74) tupla-albumi, Peter Gabrielin viimeinen levy bändissä, joka on myös aivan järkyttävän hieno teos. Viime vuosina olen täydentänyt Genesis-kokoelmaani albumeilla: Trick of The Tail(76), Wind & Wuthering(77), …And Then There Were Three…, Duke(80), Genesis(83) ja Invisible Touch(86). Vinkkinä voin kertoa, että juuri näitä Genesis-vinyylejä myydään ihan törkeän halvalla Tamperelaisella Radiokirppiksellä, sen isoimmalla levylaarilla, huomaatte kyllä paikan jos siellä käytte?
Tänään sitten pienellä viattomalla Radiokirppisnuuhkaisulla haaviini tarttui tämä kauan etsimäni(jossain vaiheessa jo unohtamani) Selling England By The Pound(73) vaatimattomaan kahden euron hintaan. Miksi näin halvalla vaikka kyseessä on todennäköisesti originaali vinyyli? Koska: A. Genesis on erittäin Out tänä päivänä. B. Kansi on hieman nuhjuinen, ei pahasti. C. Levyn b-puolella on silmin havaittava naarmu, joka ei tosin vaikuta äänenlaatuun. D. Koska myyjällä on selkeästi Genesistä aivan liikaa varastossa, muutamalla eurolla lähtee melkein koko tuotanto. E. Mene sinne laarille, jos pidät Genesiksestä tahi muusta 70-luvun rokista.
Muutama sana siitä Phil Collins- ajasta, joka ei ollut sekään musiikillisesti pöllömpää. Bändin progressiiviset vaikutteet karisivat levy levyltä ja tämä Invisible Touch(86) albumi oli aivan törkeä menestys. Ensimmäinen kosketukseni albumiin tapahtui Rockradion kautta, kun äänitin albumin nimikappaleen ollessani teini-ikäisenä maatalouslomittajana. Välillä kävin luomassa paskaa navetan puolella, josta kiiruhdin maitohuoneen puolelle laittamaan sormen Rec-nappulalle. Pikkaisen meinasi tulla kohinaa nauhalle ja jotain tahroja kasettikotelon kanteen, mutta tuo nauha on edelleen tallessa. Tämä tarina on tosi. Sittemmin löysin levyn alkuperäisenä kasettina kotikyläni kaupan lähimetsiköstä, joku kai oli singonnut sen metsään huomatessaan millaista tuubaa korvat joutuivat vastaanottamaan. Ei silti, tässäkin Genesis-albumissa on sisältöä ja ainakin sitä nostalgiaa. Hauska vertailla näitä blogin kahta videota, kumpi onkaan sietämätöntä katseltavaa/kuunneltavaa?
