Erään levyn tarina - Goodbye Mr MacKenzie

Death is a pony, that's waiting for me
His name is luigi, he's tied to the black tree...

Steve hoilasi isoon ääneen levyn ensimmäistä kappaletta: Blacker Than Black. Siitä oli muodostunut perjantai-illan suuri nostatutusbiisi. Blackpoolin perukoilla ei tuona syksynä 1991 mitään ihmeitä tapahtunut, Nick Cave oli välttänyt ansiokkaasti keikkailua entisessä kotikaupungissaan. Steven mieltä oli piristänyt muutaman vuoden kasassa ollut skottibändi: Goodbye Mr.MacKenzie ja heidän uusin albuminsa: Hammer and Tongs(91). Levy joka oli äänitetty jo vuonna 1989 melkein suoraan erinomaisen esikoisalbumin Good Deeds and Dirty Rags(89) jatkeeksi.

Steve kuunteli albumia huolellisesti seuraavat pari vuotta. Usein levy läi lojumaan ilman sisäpussia lattialle, koska kutsu oli käynyt Blackpoolin hämyiseen iltaan. Nurkkiin kertynyt pöly ja auringonpaiste ahtaasta ikkunasta patinoi Hammer and Tongs(91) albumiin eletyn elämän leiman jo kahden ensimmäisen elinvuoden aikana. 1990-luvun edetessä Steve päätti luopua kokonaan vinyylilevyistään ja siirtyä cd-aikaan. Samoihin aikoihin musiikin osuus elämässä oli pienentynyt, kiitos seurustelun viehättävän punapää Lucyn kanssa. Sittemmin tämä seurustelu johti työläisluokkaisen perheen perustamiseen ja kolmeen punertavakiharaiseen tyttölapseen.

Hammer and Tongs(91) myytiin ison lp-levyerän yhteydessä Hollantiin, jossa erään omintakeisen entisen levymyyjän missiona oli sisustaa omakotitalonsa lp-levyjen kansilla ja toiveena saada tästä kohtuullisen toimiva elinkeino tulevaisuudessa. Mutta tämä bisnesajatus tyssäsi melkein alkuun erinäisiin rahoitusongelmiin ja puhtaasti tahdon puutteeseen. Vuonna 1998 Hollannissa vieraillut suomalainen levynkerääjä Pekka, osti muutalla guldenilla ison muovikassillisen lp-levyjä kirpputorilta, jotka hän kiikutti mukanaan Suomeen. Tämä Pekka jolla oli ystäviä tamperelaisessa levyliikkeessä lahjoitti levypussin levymyyjä Tonille, joka jätti levyt lojumaan vuosiksi varastoon mahdollista jatkokäyttöä varten.

2000-luvun edetessä vinyylialbumi alkoi taas nostamaan hienoisesti päätään ja tämä tamperelainen levykauppa laittoi myyntiin käytettyjä lp-levyjä. Hammer and Tongs(91) oli näiden levyjen joukossa. Levykaupanmyyjä Tonilla oli sellainen hatara mielikuva, että Goodbye Mr.MacKenzie oli aika tiukkaa kamaa aikoinaan ja tästä levystä kehtaa sen 10 euroa ainakin pyytää. Tämä oli aikaa juuri ennen Discogsia ja muita kansainvälisiä nettilevykauppoja, joista nykyisin näppärästi tarkistaa levyn käyvän myyntiarvon. Tällöin levykaupoista saattoi tehdä aivan tolkuttoman hienoja levylöytöjä, kun kansainvälistä myyntiarvoa ei pystynyt parilla hiiren klikkauksella tarkistamaan.

Tässä kohtaa, eli noin vuoden 2005 tienoilla, kuvaan astui allekirjoittanut puoliaktiivisena vinyylilevyjen kerääjänä(sittemmin täysaktiivisuuden jo saavuttanut). Hammer and Tongs(91) pisti silmääni useilla levykauppareissuillani, mutta mielestäni 10 euroa oli aivan liikaa tästä sinänsä erinomaisesta lätystä, sillä edellisellä viikolla olin ostanut walesilaisen hippibändin Man 70-luvun tuotantoa viiden euron kappalehintaan. Muutama vuosi tämän jälkeen Hammer and Tongs(91) siirtyi ns. jämälevynä tämän tamperelaisen levykaupan etäpisteeseen Lempäälän Ideaparkkiin. Pari vuotta sitten huomasin ilokseni, että Ideaparkin levykauppa on ottanut myyntiinsä ison määrän käytettyjä levyjä, jotka vaikuttivat varsin tutuilta.

Eilen päätin etsiä Goodbye Mr.MacKenzien Hammer and Tongs(91) vinyylialbumin käsiini Ideaparkin levykaupan second hand - laarista. Olin varma, että levy odottaa edelleen siellä minua, koska tuskin näillä leveyksillä on yhtäkään levynkerääjää, joka erityisesti muistaisi bändiä tai haluaisi itselleen Goodbye Mr.MacKenzien levyjä. Pläräsin Ideaparin levylaarit useampaan kertaan läpi ennenkuin Hammer and Tongs(91) oli käsissäni pölyisen suojamuovin kera. Pienen neuvottelun jälkeen levyn hinta putosi mukavasti viiteen euroon. Levykaupasta poistui onnellinen levynkerääjä, jolla nyt oli Goodbye Mr.MacKenzien tuotannon alkupää hallussa.

Death is a pony, that's waiting for me
His name is luigi, he's tied to the black tree
I will decide when the day's gonna be
No bureaucrats are making these decisions for me

Blacker than black iskee lujaa minuunkin. Mietin, että miksi tämä biisi, albumi ja bändi on liki täydellisesti jäänyt unholaan. En löydä siitä mitään hyvää syytä, mutta musiikki on edelleen hyvää, hieno hybridi Nick Caven ja The Blue Aeroplanesin välimaastosta. Niin ja musiikkiknoppina kerrottakoon, että eräskin The Garbagen Shirley Manson aloitteli uraansa tämän bändin taustalaulajana.

Kun Laura löi Ryanin!

Ryan Adamsin uutukaisesta Ashes & Fire(11) tulee jollain oudolla tapaa mieleen täkäläisen Liekki-yhtyeen vuoden takainen Paimen(10) albumi. Molemmat platat ovat hyvin tuotettuja, hallittuja ja odotettuja lättysiä, mutta jokin ei lähde lentoon. Raikun platassa löytyy koskettavuutta, mukavaa soundimaailmaa, mutta sittenkin aika keskinkertaisia biisukoita. Levyn tiimoilta tehdyissä haastatteluissa Ryan on kehunut levyn innoittajaksi nuoren ja lahjakkaan laulaja/lauluntekijän Laura Marlingin aiemmin keväällä ilmestynyttä A Creature i Don’t Know(11). Tuo levy sai Ryanin kirjoittamaan uusiksi suurimman osan Ashes & Firen biiseistä, mutta lopputulos jäi kuitenkin hieman valjuksi, sanoisin Ryanin plattaa sellaiseksi kolmen tähden levyksi, joka hyvänä päivänä ja oikeassa mielentilassa yltää neljäänkin tähteen.

Brittiläinen Laura Marling oli minullekin uusi tapaus ennen näitä Ryanin hehkutuksia, niinpä otin levykauppaa kiinni sarvista ja tilasin levyn kotiin, nuoria artisteja näet täytyy aina tukea. Posti toi kotiin varsin pelkistettyyn pahvikoteloon sujautetun ceedee-lättykäisen, joka piti sisällään 10 Lauran omaa tsipaletta. Näitä folkahtavia singer/songwritereita pulpahtelee valokeilaan harva se viikko, alkuun Lauran levy tipahti samaan mitäänsanomattomuuden kategoriaan kuin esimerkiksi Josh T.Pearsonin perusteetta kehuttu "karvafolkplättynen".

Pikkuhiljaa levyä kuunnellessa, siltä alkoi erottua varsin vahvoja kappaleita, kuten aloituskappale The Muse, tummasävyinen The Beast ja koskettavan kaunis Night After Night. Albumin ja artistin tiimoilta esitetyt Joni Micthell – vertailut eivät ole täysin tuulesta temmattuja, vaikkakin Lauran materiaali on rakenteeltaan selkeämpää kuin Jonin pitkäpiimäiset folk-balladit ja rohkeat jazz-kokeilut. Ei silti, Jonin tuotantoa löytyy kiitettävästi levyhyllystäni, varsinkin jatsahtava Hejra(77) on yksi suosikeistani. Myös Lauran ääni on korvalle miellyttävämpää kuin folk-äiti Jonin mutkikas laulutapa.

Albumi on lähteiden mukaan neidin kolmas ja ikää on vasta 21- vuotta mittarissa. Mielelläni ennustan pitkää ikää ja alati parempia sekä rohkeampia albumeja. Tähtiasteikolla tämä levy on vahva nelonen.

Täyteläistä settiä Turkkusessa - Kirppis Center 16.7.2011

Vinyylihaukka ilmoittaa: tämän kesän paras vinyylikippis on nyt löytynyt: Kirppis-Center Turun Manhattanilta. Empä olisi uskonut, että kyseinen kirppis tarjosi näinkin täyteläistä vinyylinostatusta. Laajahkon kirppisrakennelman kojuihin oli selkeästi pesiytynyt ex-levymyyjiä Vinskyineen. Laajahko levykauppojen alasajo viimeisen kymmenen vuoden aikana lienee aiheuttanut tämän ilmiön, jolloin levykauppiaiden on etsittävä muita myyntiväyliä, parhaimpia ratkaisuja ovat huuto.netti ja tällaiset megakirppikset. Olin erottavinaan myös tuulahduksen Ruotsia levylaareja tonkiessani, liekö ihan ruotsalaisia levymyyjiä vaiko levymessujen jäämistöjä?

Jepa,ens alkuun vältin nämä ilmeisimmät levykauppiaiden kojut ja tsekkasin haukankatseellani hikikarpalot otsalla ekaksi ns. tavallisten ihmisten kojut, joista löytyikin melkoisia helmiä. Sydän meinasi jäätyä pidellessäni kädessä Temptationsin All Directions(72) vinyyliä joka oli hinnoiteltu 5 euron alihintaan. Oi oi oi, Papa was more than rolling stone!



Samalta kojulta nappasin mukaan myös kauan etsimäni Pocon Legendin(78) 3 eurolla. Mutta suurempaa herkkua oli vielä luvassa, seuraavassa eksyin pöytään jota koristi 50% kesäalelappu. Tätä huomiota seurasi ankara vinyylipläräys ties missä asennossa selkäkramppienkin uhalla. Halpaa euron kahden herkkua tipahti kassin pohjalle, kuten sevari-partasudin Michael McDonaldin pornoisa sooloalbumi No Lookin’ Back(85), Todd Rundgrenin jälkituotannon helmiä, harvemmin mistään löytyvä 2nd Wind(91) ja musiikillisesti varsin pätevä Absolute Beginners(86) - soundtrack, jolta löytyy muun muassa missään muualla julkaisematonta David Bowieta ja Ray Daviesia.



Kojujen seuratessa toisiaan napsin vielä tasaiseen tahtiin monia muitakin vinyyliherkkuja pikkurahalla, kuten The Carsin: Candy - O(79), Billy Joelin Street Life Serenade(75) ja John Hiatin: Warming Up The Ice Age(85). Kirpparikierroksen loppukruununa oli Grateful Deadin liki virheetön Go To Heaven(80) kuudella eurolla ja täysin unohdetun Singer/songwriterin Steve Forbertin tuotannon yksi vahvimmista albumeista: Streets Of This Town(88)

Rahnaa kului rapiat kolmekymppiä ja Vinskyjä kertyi 16 kappaletta, ei paha hintalaatusuhde tälläkään kertaa. Ei silti, nytkin laareihin jäi vielä nostettavia vonkaleita, kuten: Mike Oldfield: Hergest Ridge(75), Nils Lofgren: I Came to Dance(77) ja 10CC: Orinal Soundtrack(75) originaalina kolmella ekellä.

Alkaa kesäkipparit olemaan paketissa. Vilpittömästi toivon, että tällaisia houkuttelevia tilaisuuksia ei tule vähään aikaan vastaan. Turun Kirppis-Center kohoaa kaikkien aikojen parhaat vinyylimestat listallani Top 10:n jälkipäähän, joka on ihan hyvä sijoitus. Ykkösenä on edelleen se Treehouse Records Minneapoliksesta(juttu 5/2009).