Näytetään tekstit, joissa on tunniste heikki salo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste heikki salo. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Miljoonasade - Karkumorsian

Kuuntelin juuri läpi Miljoonasateen esikoisalbumin Pesuhuoneesta keittiöön (87) ja vaikutuin. Tunnistettava Miljoonasade-tyyli ja soundi oli olemassa heti ensilevystä lähtien. Lapsuuden sankarille kappaleen lisäksi levyltä löytyi sellaisia kadonneita ja löydettyjä helmiä kuten Radio Luxemburg, Desperedot, Miljoonasade ja Köyhät. Levynnimi oli ehkä tylsimpiä ikinä, mutta tavallaan se kertoi heti mistä Miljoonasateesta oli kyse, sanoista ja niiden käytöstä, kaikista mahdollisista tarinoista ja mielleyhtymistä, lauletusta, soitetusta, hyvin tehdystä runoudesta. Olen miettinyt, että miksi Heikki Salo ei ole julkaissut runokokoelmaa? Vastaus lienee se, että Heikin ei tarvitse, koska hän voi laulaa omat tekstit kera erinomaisen bändin ja tienata varmasti enemmän rahaa kuin runokokoelmien myymisellä.

Kun viime joulun alla ilmestyi Karkumorsian (19) albumia ennakoiva kappale Jääkarhu, Pähkinä ja Rakkaus, niin en ollut ihan varma onko tämä sitä Miljoonasadetta jota halusin kuulla? Tuttu ja turvallinen, varma radiohitti, ei mitään uutta auringon alla. Seuraavaksi julkaistiin Karkumorsian levyn nimibiisi joka veti tunnelman hyvällä tavalla kansanmusiikki- tai suorastaan Värttinätunnelmiin. Ehkä senkin takia kun taustalla loilottelivat itse Värttinän tytöt. Tämä yllätti ja piristi. Ehkä aika olisi taas kypsä Värttinän uudelleen tulemiselle ja yleensäkin etnomusiikille.


Ostin Karkumorsiamen reilu viikko sitten vinyylinä ja olen kuunnellut sitä lakkaamatta. Kyseessä on melkoisen hyvä levy, uskallan sanoa. Miljoonasateen tunnistettavat elementit ovat tallessa, etenkin Heikki Salon alati vahvat lyriikat ja karhean lämmin laulusoundi, josta ei puutu tunnetta ja heittäytymistä. Väittäisin Saloa jopa yhdeksi parhaimmaksi suomirock-tulkeista. Levyn aloitus on vakuuttava, nimikappaletta seuraa tämä hitikäs Jääkarhu, Pähkinä ja Rakkaus. Kolmantena tsipaleena on Köyhät biisin uudelleen lämmitys jossa itse Paleface räpäyttää komeat riimit ja saa Heikinkin heittäytymään laulusuorituksessaan. Iso onnistuminen.

Levy jatkuu vahvana ja vaihtelevana, uudelleen lämmitetyt klassikot Lelukaupan Häät ja Olkinainen ovat onnistuneita esityksiä, mutta ne eivät haasta alkuperäisten versioiden voimaa, etenkin Olkinaisen kohdalla, jossa alkuperäinen hieman nopeampi versio on tunnelmallisempi ja pelottavampi. Sen sijaan alun perin Poikapaineja & Digitaalidaameja (96) albumilta löytyvä Kerran elämässä lämmittely on varsin onnistunut.

Uusista kappaleista nousevat edukseen ns. levyn pakollinen ryyppybiisi Maailman pyörän tarakalla ja yllättäen kitaristi Matti Nurron laulama Keijulukki sekä menevä rivibiisi Hyvä Heiluu. Levyllä on mukana Matti Kallio niminen muusikko, joka on Miljoonasateen kokoonpanon tämän hetkinen ulkojäsen, joka vastaa puhaltimista, harmonikasta ja on myös miksannut levyn. Ilmeisen tärkeä tekijä Miljoonasateen uuden, raikastuneen soundin luomisessa.

Levyn biisijärjestys on toimiva ja vaihtelua on riittäväksi. Hyvät sovitukset ja taitavat soittajat tekevät tästä albumista erityisen nautittavan. Levy loppuu kulkevaan Maailma rakastaa unohtaa biisiin, joka jättää mukavia odotusarvoja Miljoonasateen tulevalle uralle. Toivottavasti se jatkuu yhtä aktiivisena ja uskaliaana kuin tähän asti. Jotta tämä vuolas kehuminen saisi täydellisen pisteen I:n päälle, niin varasin liput Miljoonasateen keikalle Tampereen Olympia-kortteliin maaliskuulle. Sitä odotellessa.

Loppuun huojuvalla käsivaralla kuvattu video Tampereen Mustalahden satamasta puolentoista vuoden takaa, jossa ensi esityksen sai vain ja ainoastaan sinkkuna julkaistu Tänään Rakastan kappale vuodelta 2017. Tämä varsin laadukas biisi olisi mahtunut hyvin uudellekin levylle.





sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Keski-ikäisyyden voimaa - Miljoonasade

Vuonna 2006 Miljoonasade julkaisi uran summaavan kokoelman: Kasvukipuja kera kahden uuden biisin. Tällöin heräsi toivo uudesta studioalbumista, mutta sitä saatiin odottaa aina vuoden 2016 Sähköinen Rouva Maa (16) albumiin asti. Kasvukipuja - kokoelman aikoihin Soundin toimittaja Pertti Ojala määritteli osuvasti Miljoonasateen olleen jo ensilevystä asti olemukseltaan keski-ikäinen popyhtye. Niin, en tiedä luoko tämä lisäarvoa bändin musiikille tai pitääkö bändi itse tällaisesta määritelmästä. 

Parikymmentä vuotta aiemmin, vuonna 1987 Soundi-lehden sivuilla vilkahteli hassuja mainoksia vielä tuntemattoman Miljoonasateen esikoislevystä Pesuhuoneesta keittiöön (87). Hitti Lapsuuden Sankarille pongautti Miljoonasateen nopeasti koko kansan tietoisuuteen. Itse löysin levyn vielä samana vuonna viidellätoista markalla Raahen Ransa-nimisestä antikvariaatista, ehkäpä Miljoonasateen varsin lyriikkapainoitteinen pop/rocksoundi ei ollut vielä tavoittanut P-Pohjanmaan leveyksiä koska siitä näin pian haluttiin luopua.

Saman vuoden syksyllä bändi julkaisi ehkä tunnetuimman kappaleensa: Marraskuu. Nyt biisiä kuunnellessa siitä löytää hauskan aikaan kuuluvan ilmiön, nimittäin kaljakorin kilinän. Kiliseekö kaljakori enää missään tai myydäänkö kaljakoreja edes? Baarit, narikat ja juottolat tulivat olemaan bändin lyriikoiden peruskauraa, että jossain määrin iso osa bändin tuotannosta käsittelee  yhteiskunnan vähäosaisten elämää, kuten kappaleissa: Ostarin helmi, Ryyppyruusu, Meitä Jyrätään, Murheenkryynit, Meillä on voimaa ym. 

80-luvun loppupuolella bändin levyjen julkaisutahti oli kovaa luokkaa, albumit Laukauksia Viulukotelossa (88), Veitsen Valossa (89), Vain Nopeat Elävät (89) olivat kaikki tasavahvoja kokonaisuuksia täynnä Miljoonasadeklassikoita sekä myös paljon unohdettuja helmiä, kuten Yön Puolella, Vampyyri, Keltainen Metsä, Huulilla Piirretty Mies. Aika pian Miljoonasade nousi muidenkin tuon ajan suomirock-suuruuksien rinnalle, niin myynnissään kuin arvostuksessaan.
Eput, Kolmas Nainen, Popeda, Miljoonasade, kyllä vaan, samaa sarjaa oltiin.

90-luvulle tultaessa Miljoonasateen luovuus oli huipussaan. Bändi oli myös erittäin tuottelias, uusi levy tuli joka vuosi. Nuoli ja Väri (91) aloitti vuosikymmenen tänään hyvin ajankohtaisine luonnonsuojeluteemoineen. Aiheeseen liittyen vinyyliversion kansikin oli tehty uusiopaperista. Albumi on mielestäni yksi bändin uran parhaista. Tuolloin se oli lievässä vaikeatajuisuudessaan myynnillisesti floppi ja bändi palasi populaarimpaan ilmaisuun seuraavalla myöskin erinomaisella: Lelukaupan Häät (92) albumilla. Nimikappale on suomalaisen popmusiikin kestävä klassikko, josta löytyy uusi versio myös tuoreelta: Karkumorsian (19) levyltä.

Ura jatkui vahvana seuraavalla Hevonen & Madonna (93) levyllä, joka on viimeinen tuon ajan vinyylinä ilmestynyt Miljoonasade-levy. Levy muistetaan ainakin hiteistä Meitä jyrätään ja Ikäväni Tallinnaan. Levy esittelee myös kaikki bändin jäsenet säveltäjäni. Aiemmin sävellysvastuu oli ollut enimmäkseen Heikki Salon ja kitaristi Matti Nurron vastuulla. Levyn erityinen kadonnut helmi on Jarmo Hovin säveltämä Kirjaston Ullakolla.

Koko Miljoonasateen uraa leimaa tietenkin Heikki Salon timantinkovat lyriikat. Salo ponnisti popkenttään monipuolisena ja kirjallisena sanoittajahahmona, jossa oli tarpeeksi populaarisuutta ja empatiaa kaikkia kansanryhmiä kohtaan. Salon sanoittajataidot tunnetaan laajalti ja hän on myötävaikuttanut lauluntekokoulutuksen syntyyn Suomessa. Kahlekuningaslaji on Salon tekemä kirja laulunteosta.

Seuraava vuosi tarjosi nyt jo harvinaisuudeksi luettavan minilevyn: Vieraalla Maalla(94) ja kenties uransa parhaan albumin Käärmeenkantaja (94). Tämä tummasävyinen ja teksteiltään raadollinen albumi jäi itselle ilmestyessään vieraaksi, mutta ajan myötä se on osoittautunut vahvaksi levyksi. Isoja hittejä ei levyltä löytynyt, mutta väkevää tunnelmaa senkin edestä. Seuraava vuonna teemaa täydensi cd-sinkku Rakkaus on Lihaa. Miljoonasateen loppuvaiheen levyt, Poikapainia & Digitaalidaameja (96), Stupido Groove (98) ja Siskon Luo San Diegoon (00) olivat kaikki kelvollisia ellei jopa hyviä levyjä. Mutta suurin sanomisen palo oli tässä kohtaa sammunut vaikkakin näiltäkin levyiltä löytyy useita Miljoonasade-helmiä.

Onkin mukava päättää juttu mainintaan uudesta Karkumorsian (19) albumista joka kevyen alkukuuntelun jälkeen vaikuttaa ehkä parhaimmalta Miljoonasade-levyltä sitten Käärmeenkantajan. Nimikappale on erinomainen Värttinän taustalauluineen. Uudelleen versioitu Köyhät biisi saa hienoa vetoa-apua Palefacelta. Levystä on sentään julkaistu vinyyliversio, jonka olen jo itselleni levykaupasta varannut. Taitaakin olla minulle ensimmäinen Miljoonasateen täysihintainen vinyyli sitten Vain Nopeat Elävät (89) albumin, jonka ostin aikoinaan 59 markalla Kirjasta & Kasetista Raahesta.

Ohessa koostamani soittolista harvinaisimmista Miljoonasade-biiseistä.