Nojoo, Matching Head And Feet(75) albumin klassikko-status hieman kipsasi kuuntelunautintoani ja se unohtui pitkäksi aikaan levyhyllyyni. Satunnaisten kuuntelukertojen kautta pidin sitä ihan ok-kiekkona, mutta mitään suurta liekkiä se ei sytyttänyt minussa. Talven ja kevään edetessä ajattelin antaa taas Kevin Coynelle uuden tilaisuuden kun ostaa pätkäytin Radio-kirppikseltä pikkurahalla peräti kolme Coyne-albumia: Sanity Stomp(80), Politicz(81) ja Romance - Romance(90).
Ilman sen suurempia odotuksia aloin pyörittämään Sanity Stompia(80) perheen pyörittämisen taustamusiikkina. Rouheaa ja jollain tapaa levotonta kamaa, oudolla tapaa tuttua, mutta toisaalta ei laisinkaan. Biisit alkoivat kuoriutua kerta kerran jälkeen, melodiat ovat mukavan bluespohjaisia, Coynen laulu on persoonallista ja hyvin heittäytyvää, mikä pikkuhiljaa alkaa täyttämään oman musamakuni tunnusmerkit: vähän outo ja persoonallinen lauluntekijä, joka musiikissaan menee ehkä vähän liiankin syvälle. Hakiessani Sanity Stompista hieman tietoja, löysin aika mielenkiintoisen pointin:
"I was quite ill when I made that record, as a matter of fact; I was quite mad, basically. That’s why it’s called Sanity Stomp. I had a nervous breakdown and, ironically, I don’t want to say ironically...amazingly...I was able to carry on making records. That’s a record I made when I was clinically ninety-five per cent nuts, and the themes are rather odd, but somehow it comes out as sounding all right. I’m amazed."[1]
Niin, tämä tieto lisäsi entisestään kiinnostusta tätä aika hienoa tupla-albumia kohtaa joka alkaa olemaan jo tämän kesän kuunnelluin levyni. Jussi Niemen artikkelia lainatakseni, Coyne työskentelikin 1960-luvun lopulla mielisairaanhoitajana, joka vaikutti häneen artistina syvästi. Ihmisen tajunta, epävarmuudet ja piilevät toiveet näyttelevät suurta osaa Kevinin teksteissä. Eipä silti, sekaisinolostaan huolimatta Sanity Stomp(80) on varsin väkevä ja kiinnostava rock-albumi ja mikä parasta, niin nälkäni Kevin Coynen tuotantoa kohtaa on kasvanut rutkasti. Näitä Coynen levyjähän on nyt useampia odottamassa kunnollista korkkaamista.
Mainittakoon vielä Coynen levy Bursting Bubbles(80) jonka ostin mint-kuntoisena viime viikolla Sammakasta. Laitoin sen soimaan ns. lastenhoitokaaoksen keskelle ja se ainakaan hälventänyt kaaosta, päinvastoin. Tuntui, että levyn erittäin vereslihainen ja levoton energia tarttui lapsiinkin ja sen jälkeen mentiin melkein päin seiniä. Ok, nälällä ja väsymykselläkin saattoi olla syytä lasten levottomuuteen. Riisuttu ja erittäin intensiiviseltä kuulostanut Bursting Bubbles(80) odottaakin omaa levotonta kuunteluhetkeä. Ehkäpä parin vuoden päästä? Tässä vielä näyte vuonna 2004 kuolleen miehen lavapreesensistä:
https://www.youtube.com/watch?v=O5Lr6oFfZ4g
