lauantai 21. joulukuuta 2013

Valoa vuoden pimeimpään hetkeen - Jonna Tervomaa, Yo-talo, Tampere. 20.12.2013.

En ole koskaan ollut huonolla Jonna Tervomaan keikalla, mutta en myöskään näin kovalla keikalla. Ensi biisistä alkaen Yo-talon ilta tarjosi silkkaa läsnäolon juhlaa, vaikuttavan muusikon vaikuttavaa laulua, tunteeltaan jotain Patti Smithin ja Janis Joplinin välistä, mutta hunajaisemmassa formissa tarjoiltuna, aitoa ja raastavaa, kaunista ja lohduttavaa, erinomaista äänenkäyttötekniikkaa ja täydellistä eläytymistä. Jonna oli siinä edessämme teeskentelemättönä, hyvin sympaattisena ja rautaisena ammattilaisena.

Yo-talon pyöreä ja melko intensiivinen lavarakenne sopi hyvin Jonnalle ja hänen bändilleen, myös artistin itsensä mielestä. Uuden Eläköön(13) albumin kappaleet vakuuttivat vaikka tunsin niistä vain kaksi entuudestaan: Minä toivon ja Tikapuut taivaaseen. Jonnallahan oli bändi mennyt uusiksi, sitten viime levyn. En tiedä onko uusi bändi parempi vai huonompi, mutta hyvin ammattitaitoisesti se hoiti hommansa. Jonnan bändistä tunsin entuudestaan Jere Ijäksen, joka vaikutti 2000-luvun puolessä välissä 3 albumia tehneessä Jere & the Universessä. Jere julkaisi myös sooloalbumin: Laulut kuin unta(09), joka on yksi näitä suomalaisen alt-kantrin kadonneita helmiä, joka ei paljon kalpene J.Karjalaisen musalle.

Pöydässäni ollut enempi soittimiin kallellaan oleva seurue noteerasi myös bändin ammattitaitoisen työskentelyn, aina taidokasta rumputyöskentelyä myöten, vertauksia vietiin jopa jenkkirokin helmeen, Steely Daniin asti. Bändi toimi erityisesti Jonnan uusissa biisissä, muutaman vanhan kappaleen aikana näytti siltä kuin Jonna olisi odottanut Jussi Jaakonahon kitarasooloa, mutta sieltä tulikin nykyisen kepittäjän vähän erilainen kepin kirskautus. Vanhoista biiseistä parhaiten toimi Lemmikit(08) kokoelmalta löytyvä hyväntuulinen Päästä yli.

Uuden levyn materiaali kuulosti tekstien puolesta rehelliseltä ja paljaalta. Keikan intensiteetti pysyi herkeämättömänä, missään kohtaa ei tullut hoh-hoijaatunnetta, ei edes pientä sellaista. Artisti nautti ja eläytyi tekemiseensä, teki selväksi kuka tarjosi tämän vuoden vahvimman livevedon. Sori Neil Young, sori Bruce Cockburn ja sori Neko Case, kyllä Tervomaaan Jonna veti nyt pisimmän korren tämän vuoden livekeikoistani. Vaikuttavaa ja hurmaavaa, todellista läsnäolon juhlaa. Keikan aikana mietin, että itseasiassa Jonna on koko uransa ajan tehnyt hienoja biisipäivityksiä oman ikäisten nuorten aikuisten elämästä iloineen ja murheineen. Uusi lehti, Eläköön(13) albumin kautta avattu, on vielä pykälän vaikuttavampi ja todempi, Jonna on kulkenut kanssamme tähän vuoden 2013 pimeimpään hetkeen, kertonut peittelemättä aikuisten ihmisten kipeät tarinansa, syvyyden ja toivon värittämät. Tämä keikka tulee elämää mielessäni pitkään. Kiitos Jonna!


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kappas vaan Jonna sekä Yo-talo lähtivät sitten hippasille. Ja ilmeisen hyvät kinkerit ovat olleet sitten. En muuten henk.koht. ole nähnyt artistia livena. En ole edes uutta levyä kuullut, ne pari veisua, jotka soineet suht tiuhaan.

En osaa oikein Tervomaasta muodostaa kunnon mielipidettä. Paljon hyviä biisejä, artisti tuntuu ihan täyspäiseltä, mutta en tiedä antaako minulle tarpeeksi. Ei ole kyllä mitään negatiivista sanottavaa, eikä kyllä niin hirveästi kehuttavaakaan. Ehkä minun olisi pitänyt olla paikan päällä itse myös niin voisi olla eri ääni kellossa.

Jonna on muuten säilynyt harvinaisen hyvin 40-v naiseksi ja tästä älkööt muuta naiset loukkaannu. Kai se Tokelan rokkikukon karisma ja ote pitää Jonnankin ikinuorena, mene ja tiedä. Tämä taisikin olla kommenttini suurin anti tällä kertaa..:)

No hyvää joulua kuitenkin

T-Hound kirjoitti...

Ja hyvät jälkilöylyt takas :) Joo, kyllä livekarisma oli iso yllätys, ettäkö noinkin isoksi artistiksi on kasvanut tämä Tervomaan tyttö. Se jäi sanomatta, että Jonna oli myös erittäin Rock, hyvin harvasta suomalaisesta artista voin sanoa samoin, koskee sekä miehiä että naisia. Kauniiksi lopuksi viel: tänään bonus-kirppiksellä tuli vastaan Jonnan "toinen levy" Tykkään susta(84). En ostanut.