Raittinenhan tunnetaan ennen kaikkea suomirokin kulmakivistä: Eero ja Jussi, The Boys ja solistipestistä Tasavallan Presidentissä. Eeron suurin hitti on Vanha Holvikirkko, jota onneksi(?) hän ei tämän illan keikalla esittänyt. Illan kattaus oli hyvällä maulla ja tinkimättömällä tyylillä valittu, pitäen sisällään useita kevyen musiikin itselleni tuntemattomia klassikkopaloja, kuten alun Mose Allison-biisit.
Pidän sitä aina hyvänä merkkinä, jos satun samalle ovenavaukselle ravintolan sisään itse artistin kanssa, näin kävi tänä iltana. Raittinen edessäni tokaisi ovimiehelle lyhyesti: - Olisi pieni tehtävä suoritettavana! Habitukseltaan Raittisen miltei 70-ikävuotta pystyi helposti allekirjoittamaan, ennen keikkaa oli jopa pieni epäusko, että liekö kaveri klaaraa keikkansa läpi? Epäuskoni haihtui onneksi aika pian. Muutaman lämmittävän numeron jälkeen vanha tervaskanto syttyi vahvaan liekkiin.
Ensimmäinen täystyrmäys oli todella verevä versio Bob Dylanin niinkin kuluneesta veisusta kuin Maggie’s Farm. Muistan nähneeni Eero Raittisen yleisön joukossa Dylanin keikalla Hartwall-areenalla 2008, tuolloin Bobin raakkuminen ei välttämättä tehnyt oikeutta hänen hienoille kappaleilleen. Näinhän se useimmiten on mennyt, Dylanin kappaleet ovat alkaneet elämään vasta asiallisten tulkitsijoiden käsissä. Sama ilmiö tapahtui myös tänä ehtoona, Raittinen sytytti Maggie’s Farmin sellaiseen paloon, että niskakarvat nousivat pystyyn. Viimeistään tässä kohtaa epäilykset harmaahapsisen papparaisen lavakunnosta karisivat täysin, kerrassaan täydellistä tulkintaa ja suvereniteettia.
Iso kiitos illasta täytyy antaa myös Raittisen taustabändille, joka toimi kuin ajatus. Wigwam-yhteyksistäkin tuttu läpeensä taitava rumpali Kepa Kettunen, itselleni nimettömäksi jäänyt aivan huikea kitaristi(Ykä Putkinen), kuten myös lempeän tarkasti soittanut naispuolinen kontrabasisti. Alkuun mietin, että toiko bändi tarvittavan lisäarvon keikalla, että ilman näin hienoa bändiä Raittinen ei saisi parastaan esille? Ehkä? Mutta keikan edetessä ei jäänyt epäselväksi kuka oli illan kuningas ja maestro.
Illan ehdottomasti koskettavin hetki oli vuosi sitten poismenneelle The Bandin Levon Helmille omistettu Buddy Miller-cover Wide River To Cross, jossa Eeron tulkinta ja muun bändin taustalaulu toimivat täydellisessä harmoniassa. Vuosien vierimisen, 60-luvun rokin etulinjassa kulkemisen ja huikean rikkaan musiikillisen elämänkokemuksen aisti tästä kappaleesta. Yksi kaikkien aikojen hienoimpia livetulkintoja mitä olen kuullut. Pienenä kuriositeettina mainittakoon, että Raittinen nauhoitti viimeisimmän studioalbuminsa: Woodstock(08) Levon Helmin kotistudiolla ja hänen alaisuudessaan Amerikan Yhdysvalloissa.Loppua kohden keikka meni rokimpaan ja rytmikkäämpään suuntaan. Varsin keski-ikäistynyt, melkein eläköitynyt yleisö pisti monoa toisen eteen ja heittäytyi estottomasti jorailemaan TTT-Klubin kapeahkolle tanssilattialle. Puolentoistatunnin setti päättyi minulle tuntemattomaan bluesiin ja sen jälkeen saattoi lähteä hyvän liveruiskeen saaneena odottamaan kellon yhden yöbussia.
Tämä oli niitä keikkoja, joita voi luokitella kategoriaan:- erittäinen positiivinen yllätys. Vanha herra Raittinen(s-43) oli vielä loistavassa laulukunnossa ja enimmäkseen tuntemattomat kappalevalinnat rokin kaanonista antoivat myös meille muutamille noviisikuuntelijoille tarpeellisen musiikkipedagogisen oppitunnin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti