The prettiest whistles won’t wrestle the thistles undone. Colin Meloyn lyriikat saavat tarttumaan englannin sanakirjaan, eikä sanoma aina senkään jälkeen täysin aukene. Joka tapauksessa Decemberistsejä kuunnellessa tietää olevansa vähän hienomman poptaiteen äärellä. Indiepoppareillehan Desukat ovat olleet varsinainen herkkupuoti; folkahtavat kappaleet pullistelevat musiikillisia viittauksia Smithseistä ja Belle & Sebastianista Poguesiin ja jopa Kurt Weilliin, sekä kaiken kukkurana sopivan pienenä pysynyt suosio, joka hillitsee monen, ainakin allekirjoittaneen suunnatonta mustasukkaisuutta.
Koko kattauksen on täydentänyt luovaa kirjoittamista opiskelleen Meloyn pulppuava mielikuvitus, joka pelastaa kappaleen silloinkin kun musiikki onnahtelee. Sanoituksissa vilisee viktoriaanisen ajan kummituksia, merirosvoja, sarjamurhaajia, huoria (ei vaan ”odaliskeja”, "kurtisaaneja" ja ”jalkavaimoja”), yhdessä salaisten agenttien ja kommunistien kanssa. Dessujen edelliset albumit ovatkin olleet novellikokoelmia täynnä maagista realismia.
Itse havahduin bändin olemassaoloon vuoden 2005 Picaresquen myötä, ja se on uudenkin albumin jälkeen Dekabristien paras läpyskä. Kyseisen julkaisun jälkeen yhtye on mielestäni tasapainoillut helposti pureskeltavien pop-mellien ja progemaisempien teosten välillä. Kokeilunhaluaan yhtye tyydytti The Tain –ep:llä ja vuoden 2006 Crane Wife sisälsi sekä Picaresquelta tuttuja, helposti tarttuvia indie-folk –ralleja että japanilaiseen kansansatuun perustuvan triptyykin - joka tietysti esitettiin käänteisessä järjestyksessä! Tällä kertaa tasapainoilu toteutettiin siten, että yhtye julkaisi vuoden vaihteessa Always the Bridesmaid – nimellä kulkevan ”sinkkukokoelman”, jossa oli mainio rypäle popformaattiin sopivia tsibaleita. Nyt julkaistu Hazards of Love on puolestaan varsinainen rock-ooppera, jossa ei pelätä taiteellisia ylilyöntejä.
Ja ylilyöntejähän tässä on, esimerkiksi cembaloiden ja lapsikuorojen muodossa.Lisäksi löytyy perinteistä brittityylistä folkia, barokkirokkia sekä klassista progeheviä. Oi, olen antanut levylle aikaa, mutta en vieläkään ole päättänyt, miten suhtautua näihin tyyliseikkailuihin. Turhautumista ja linjattomuutta vai kuuntelijan ennen pitkää palkitsevaa riskinottoa? Lyriikat ainakin jäävät hieman köyhiksi – levyn on tarkoitus muodostaa tarina, jossa seikkailee Margaret -niminen nainen, joku tyyppi joka muuntautuu joksikin toiseksi eläimeksi, joku naisia häpäisevä auervaara sekä kuningatar. OK, jokainen kai täydentäköön tarinan omalla mielikuvituksellaan. Ei tämä kuitenkaan ihan Kesäyön unelmaa hakkaa. Kaiken päätteeksi levyltä voi kuitenkin kaivaa mainioita kappaleita. Jo etukäteen maistiaisena julkaistu Rake’s Song toimii rankkana palana, samoin Wanting Comes in Waves. Luulen, että tälle levylle tulee antaa vielä hieman aikaa. Kenties Hazards avautuu täyteen kukkaansa vasta lokakuun kylmänharmaudessa, savuisen viskin kanssa nautittuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti