Mara Balls - Virtaa

Aloituskappale Hokkus Pokkus taikoo kuulijan levyn mukaan. Biisissä on jännä rytmipohja, jota Maran  kitara ja raukea laulu kivasti tukee. Ehdottomasti levyn kärkibiisejä. Biisi kolahti jo eka kerran kuullessani sen ja on kasvanut kuuntelussa. Huomionarvoista on hankkimani kirkkaan crystal clear - vinyylin selkeä ja hyvä soundi, joka ei ole ollut itsestäänselvyys pienen painoksen kotimaisissa vinyyleissä. Nyt ollaan soundillisen onnistumisen äärellä.

Rakkautta on ripattelee taas nätisti mureaa kitarasoundia ja Maran sensuellia laulua. Maran laulu ja tiukka yhteissoitto tekee kokoonpanosta hieman itseään suuremman. Sylikkäin poppaa mukavasti, antaa lupauksia kesähitistä, ehkä tästä tulee vielä sellainen. Kappaleesta löytyy miellyttävää tuttuutta, ehkä jotain eppunormaalimaista otetta. Neljäs kerta kun kuuntelen biisin ja se paranee edelleen. Ykköspuolen päättävä slovari Toppahaalari nostaa hymyn huulilla ja omaa yhden kaikkien aikojen parhaista avaussäkeistä: "Kahvinkeitin murisee kilpaa sun kanssa". Omia suosikkeja levyllä.

Kakkospuolen avaava Pieniä tätejä on taas omanlainen tapauksensa. "Pieniä tätejä mustissa säkeissä, kuka ne sinne laittoi, murhasi". Artistin somepäivityksiä seuranneena, tiedän tämän kappaleen olevan yksi levyn vanhimmista ja sen levyllä laittamista emmittiin. Onneksi kappale tuli levylle, joka poikkeaa levyn yleislinjasta kivasti (hyytävästi). Sirpa-Leena kuulosti alkuun jonkinmoiselta sanaleikiltä. Tosin sellainenkin on, mutta tämän lisäksi yksi levyn kovimmista kaahauksista. Myös mitaltaan levyn lyhyin, kokonaisen kaksi minuuttia. Toka puolen Stand Out - Track on ehdottomasti syvälle sukeltava Kuolema. Isoa teemaa kannatteleva biisi kantaa alusta loppuun. Suora ja uskaltava lyriikka: "Aina kun mä suljen mun silmät, mä nään toiselle puolelle" Lyriikan lisäksi bändisoitto toimii erinomaisesti ja loppuun Mara vapauttaa upean särösoolon.

Annan minun olla ei ole myöskään huono kappale, Jonkinmoinen sello narisee taustalla ja luo jännän tunnelman kappaleeseen. Veikkaan, että tulee kasvamaan kuuntelussa. Levy päättyy toiveikkaasti Onnen hetki nimiseen kappaleeseen. Arjen pienet ja isot asiat ovat maramaailman kantava voima. "Tää on mun onnenhetki, olla elossa, kanaemona, omalla kuistilla" Lopussa Maran kitara saa naukua pitkään ja hartaasti. Onneksi se naukuukin, sillä tätä särösoundia on miellyttävä kuunnella.

Yhdeksän biisin paketti on riittävän vaihteleva, on näitä keskitempoisia isoja biisejä, kuten em. Hokkus Pokkus ja levyn kärkibiiseihin kuuluva Kuolema, sekä vaihtelevia muunlaisia kappaleita. Edellinen albumi Maranormaali-ilmiö (22) oli myös toimiva platta, mutta uudessa Virtaa (24) albumissa on sananmukaisesti enemmän tummaa virtaa ja soittamisen flow:ta. Niin toivon näkeväni pian Maran bändeineen lauteilla. Levyjulkkarit missasin ja toivon, että kesälle ilmestyisi ilmestyksenomaisesti lisää keikkoja.