Monissa nykylevyissä on se kuuntelemisen vaiva, uutta musiikkia tulee liian kiihtyvällä tahdilla ja ne julkaistut levyt ovat liian pitkiä, niimpä tyydymme kuuntelemaan vain kermat päältä juutuubista, spotikasta tai jostain muualta. Tämä Eddie Murphyn albumi on sen sijaan 8 biisin napakka...no vitut...siis epätasainen kokonaisuus. Epätasaisuudesta huolimatta se on varsin hyvin alas soljuva. Levyssä ei ole liikaa kunnianhimoa, siinä ei ole ärsyttävyyksiä, se hivelee korvia kasarimaisen kivasti, lainailee surutta sieltä ja täältä, enimmäkseen Michael Jacksonilta ja Stevie Wonderilta. Levy voisi Stevie Wonderin 80-luvun pirteä ja popimpi välityö, joka pitkän juoksun arvioissa haastaisi Wonderin 80-luvun heikoimmat platat. Ehkä hieman liioittelua, mutta menkööt.
Wonderista puheen ollen levy alkaa ja loppuu Stevie Wonderin ilmeisesti tätä albumia varten tehdyillä kappaleilla: Do I ja Everything's Coming Up Roses. Biisit ovat ylivoimaisesti levyn parhaimmistoa. Myös Eddie on tehnyt levylle neljä omaa biisiä, jotka ovat...levyn heikointa antia, mutta eivät aivan umpisurkeita, jotain ideaa niissä on, mutta jäävät vaisuiksi ja pastissinomaisiksi. Paras näistä biiseistä on steviewonderimainen(yllätys) I Wish (I Could Tell You When) jossa Eddie vertyy hienoon soulahtavaa laulusuoritukseen. Levyn isoin plusmerkki on Eddien sujuva, tosin hieman kapoinen, soulääni.
Hämmästelen myös levyn lievää taustarahinaa, onko joku todellakin kuunnellut tämän albumin miltei puhki? Lähemmin tarkasteltuna kyse taitaa ollakin levyn likaisuudesta. How Could It Be:n jälkeen Murphy julkaisi vielä kaksi musiikkialbumia: So Happy(89) ja Love's Allright(93). Sen jälkeen musiikkirintamalla on ollut hiljaista. Ihan uran alkuvaiheessa Eddie teki huumorisävytteisiä irvailukappaleita muun muassa Barbra Streisandille ja Donna Summerille, tällöin kun Murphy oli tunnettu stand up - koomikkona, eikä vielä maailmankuuluna näyttelijänä. Sittemmin tuli Beverly Hillsin Kytät, Kultaiset Lapset, Prinssille Morsiamet ym, liikaa suosiota ja jossain kohtaa myös laadun tippumista. Näytteleekö Eddie enää? Mikä oli edellinen iso rooli? Nuoriso tuskin tuntee koko heppua. Niin, olisiko Eddiellä ollut saumaa vahvempaan musiikilliseen uraan. Ehkä?
Palataan vielä levyn tunnetuimpaan biisiin, joka on muun muassa aikoinaan äänestetty sijalle seitsemän kaikkien aikojen huonoimpien biisien Top 50:ssä. Biisin tekijä on maineikas soultähti Rick James ja lyriikka on naiselleen uskollisen näyttelijämiehen tuskaa kun rouva lähtee vähän baeloomaan:
Girl I can't understand it, why you want to hurt me
After all of the things i've done for you
I buy you champagne, roses and put diamonds on your fingers
But still you hang out all night, what am I to do
My girl wants to party all the time,
party all the time, party all the time
My girl wants to party all the time,
party all the time, she parties all the time
Blender voted "Party All the Time" number seven among the "50 Worst Songs of All-Time (Wikipedia)
Jollain perverssillä tavalla(milläpäs muulla tavalla) diggailen biisiä ja videota. Huomatkaa biisin tekijän Rick Jamesin tyrmäkkä hiuslaite. Video pursuilee varsin autenttisia roikaileita. Ja aijaiajai Eddie vetää komeesti loppuun asti, eiköhän nämä videosessiot ole poikineen useammatkin after-partyt näille veljeksille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti