Teatteritaustasta oli eittämättä hyötyä kun Olavi Uusivirta laittoi itsensä peliin lavalla. Sisääntulo oli tornadomainen, sopusuhtainen ja ketterä rokkikukko suorastaan ryntäsi tamperelaisyleisön eteen. Heti oltiin asian ytimessä, veivaamassa rokkia ilman mitään estoja. Hyvän alkupöhinän taustatekijöiksi paljastuivat alkuillan tuttavasauna Pispalassa ja Ikuiset Lapset(14) albumikiertueen toka vika, eli 99:s keikka. Tänä iltana selvästikään ei ollut tarkoitus säästellä energiasta.
Taustatyö oli tehty huolella, rokkenrollin kihisevästä lähteestä oli ammennettu ne sopivimmat osaset. Olavi Uusivirran lavaliikehdintä oli kuin sekoitus erästä holtittomasti bailaavaa punkrokista tykkävää ystävääni ja Iggy Poppia, mutta ilman todellista vaaran tunnetta. Paita lähti useita kertoja Uusivirran päältä, mutta lensi lavan sivulle suojaan, ei suinkaan yleisön sekaan. Nopeat liikkeet, todella ketterä fysiikka ja vienosta hiestä märkä ylävartalo oli esteettisesti nautittavaa seurattavaa, varsinkin naisyleisön silmissä.
Biisit keskittyivät suurimmaksi osasi viimeisimmän, Ikuiset Lapset(14) albumin materiaaliin. Levy oli itselleni läheisin Uusivirran tuotannossa, varsin kelpo, melkein neljän tähden levy. Levyn kappaleista livenä jäivät mieleen etenkin: En Tiedä Mitä Menetän Jos Jään ja hitikäs Ollaanko Tämä Kesä Näin? Myös keikan loppupuolella tullut Kauneus Sekoittaa Mun Pään toimi erinomaisesti.
Keikan kohokohdat tulivat kuitenkin uuden levyn ulkopuolelta. Olavin hienosti tulkitsema Dave Lindholm - cover Voi Kun Riittäis Pieni Taivas oli myös soolokitaristi Timo Kämäräisen taidonnäyte. Kitarasoolossa mentiin Davemaiseen ulottuvuuksiin ja vähän siitä ylikin. Mukavan toimiva oli myös edellisen levyn Elvis Istuu Oikealla(12), itselleni ensiesityksen saanut kappale: Tiet Etäisyyksiin. Myös samaisen levyn tunteikas valssi Kaiken Jälkeen Olet Kaunis herätti kiinnostuksen. Tämän kappaleen aikana Uusivirta kaappasi yleisön joukosta neitokaisen poskivalssia tanssaamaan. Tunnelma oli aito ja herkkä.
Hikisen kaksituntisen päättivät hyvin toiminut Rauli Badding Somerjoki - cover Valot ja Uusivirran muutaman kesän takainen Anna Järvisen kanssa tehty duettohitti Nuori ja Kaunis. Huomiolle pantavaa oli yleisön suvereeni yhteislaulu Olavin ollessa liki koko kappaleen ajan kapellimestarin roolissa. Loppusanoiksi voisin todeta, että hyvä Olavi, vuodatetut hikipisarasi tulivat tarpeeseen, tarjosit tamperelaisyleisölle erittäin toimivaa rokkenrollviihdettä.
Onkin mielenkiintoista seurata mihin suuntaan Olavin ura seuraavaksi nytkähtää, ainakin (uutta levyä enteilevä?) kesäsinkku Hän Laulaa Kuin Kuolisi Huomenna toimi keikalla erinomaisesti. Keikan jälkeen kappaletta olisi saanut seiskatuumaisen muodossa kera Olavin nimikirjoituksen(ellei halauksen). Mutta jäädyin nähdessäni pitkän nuorten naisten jonon Olavin edessä. Enhän minä sentään mikä fani ole?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti