Kauko Röyhkä - Rock'n' Roll klisee

Tällä levyllä nelikymppinen Kauko on hyvässä iskussa, niin laulajana kuin lyyrikkona. Vitaalista, herkkää ja rankkaa. Rock'n' Roll kliseen (99) tuotanto on erinomaista. Riku Mattila on taikonut yhtäaikaa herkän dynaamisen ja rokkaavan äänimaailman. Soundi on selkeä ja kappaleet ovat riittävän laadukkaita. Ottakaapa levyn avausbiisi ja sen video tästä haltuun:

https://www.youtube.com/watch?v=dWvEw_gSUak

Levyn sanoitukset ikään kuin tiivistävät Röyhkän kuluneen vuosikymmenen etsikkoajan. Vähän jo väsynyt vastarannan kiiski, joka on ihmisiin kyllästymisestä huolimatta(se tyypillisin Kauko-maneeri) vahvistunut biisintekijänä. Röyhkä huomaa enemmän, nyt ei pelkästään "siivota akteja" tai pokata "Katjaa jolla on patja". Nyt voidaan möyriä sadepäivän tylsyydessä, haikailla rakkauden perään tai mennä perheen kanssa automatkalle Norjaan. Väitän, että Riku Mattila on tämän levyn isoin tekijä ja mahdollistaja. Hänen herkkä tuotantojälki ja vuosikymmenien ystävyys saa Kaukon parhaat puolet esille, korostamaan Kaukon kertojanääntä.

Levy summaa 90-luvun röyhkeän eksistentialismin, satanismikohun ja karvojen sylkemisen jälkeisen ajan. Kliseetä edeltäneet studioalbumit Sinä Olet Tähti (97) ja Puiden Alle (98) olivat tasaisen rokkaavia Kauko-levyjä, mutta tasoltaan aika vaihtelevia. Sinä Olet Tähti, Nainen Surupuvussa, Teit Sen Taas Marjaana, Hipit Vanhemmat ja Kaikki Rakastaa Mua Kuin Jeesusta ovat hyviä biisejä, mutta suurin osa näiden levyjen kappaleista putoaa keskinkertaisuuden kategoriaan. 

Jälleen yksi sateinen, täältä ei pääse pois kuin arkussa. Suoraa, mutta surutonta 90-luvun pohjakosketusta, jonka vaikuttimet löytyvät muualta kuin globaaleista kriiseistä, niistä mitä nykyajassa kärsitään. 90-luvulla eli yksilö jonka kärsimys oli osittain oman valinnan tulos, sillä aina löytyi jostain hyvät bileet, riittävästi keikkoja ja rahaa, sekä levytyssopimus oli vakaalla pohjalla. Tämä fiktiivinen rockunelma on aivan jotain muuta, mitä tämä aika antaa muusikoille vaikuttimikseen. Röyhkä! Tuo onnekas paskiainen, 90-luvun hedonistisen ja sopivan lantiovetoisen rokin suurherttua. Silloin kuin kaikki irstailu oli sallittua. Tällaistako illuusiota tarjottiin vuonna 1999? 

Väitän, että sopeutumattomalle on vähemmän tilaa 2020-luvulla. Voiko tässä ajassa nuoruuttaan elävät ihmiset löytää samaistumispintaa näistä sanoituksista? Ehkäpä hyvinkin, mutta mieleen voi nousta hämmästys, että millaista aikaa elettiin vuonna 1999, sinä kuumana kesänä jolloin radio soitti loputtomasti Texasin Summer Sonia ja Red Hot Chili Peppersin Scar Tissueta.  

Poika Mancini rokkaa melkein akustisesti, Mattilan luoma napsakka groove tekee tästä "pikkubiisistä" itseään isomman ja antaa (tietämättään) otsikon yhdelle Kauko 2000-luvun romaanille. Voi Ihmiset, on laukkaava rokki, jossa kertoja-Kaukon on taas vaikea sovittaa itseään yhteisöön. Pienet ihmiset ja heidän pieni sielunsa saa allegisen reaktion, niin tyypillistä, mutta toimivaa lyyristä ruokaa Röyhkälle. 

Myös Kauko Röyhkä levoton svengi löysi paikkansa, vakivierailut tuon ajan musaohjelmissa, kuten Jyrkissä oli artistille vakiokamaa. Keikat olivat 90.luvulla vaarallisia ja kuumia, sen muistan itsekin monen tuon ajan Röyhkä keikan todistaneena. Kertojaminä tahtoi muuntua taiteensa näköuseksi, Kaukon kontaktit naispuoliseen rockyleisöön olivat näkyviä ja hyvin flirttailevia. En tiedä niistä hurjista takahuonebileistä, voin vain arvella. Ehkä ne ovat vain legendaa?

Kaikkinensa Rock'n' Roll Klisee (99) asettuu Röyhkän runsaan tuotannon kärkipäähän, ehkä jopa Top vitoseen. Levy ennakoi tulevaa, Röyhkä & Mattila (08) levyä, joka nosti Kaukon taas hetkeksi suuremmankin yleisön tietoisuuteen. Viime vuosien Röyhkä-levyt ovat olleet tasaisen laadukkaita. Kirjallinen ura on sen sijaan ollut nousujohteinen, Lapin Poika,  Maan Korvessa Kulkevi ja Lapsosen tie ovat kaikki laadukkaita romaaneja.

Yksi Rock'n' Roll Kliseen helmistä on balladi nimeltään Mari. Tässä myöhemmin tehty tunnelmallinen video kyseisestä kappaleesta: 

https://www.youtube.com/watch?v=Zpt_swttOVc