Eddie Kendricks - Soulia hunajaa

Kun on Marvin Gaye, Stevie Wonder, Curtis Mayfield ja Bill Withers hallussa, niin jääkö enää mitään jäljelle? No totta kai, ei pidä unohtaa Four Topsia, Funkadelicia tai vaikkapa Temptationsia. Onko soullaarin suurvisiirit suurin piirtein tässä ja kaikki muu soultaide on keskinkertaista 70-luvun pvc-saastetta, aikana jolloin Motown levy-yhtiö pukkasi viikoittain ellei jopa päivittäin miellyttävästi soljuvia soullevyjä markkinoille. Näin se kutakuinkin meni, suuri osa Motown-levyistä hukkuu osastoon: keskinkertainen.

Eddie Kendricks on mainio esimerkki artistista joka läpi 70-luvun, aina pitkälle 80-lukuun asti pukkasi vuosittain markkinoille tällaisen helposti soljuvan soul-lättysen. Kendricks loi maineensa The Temptations yhtyeen laulajana aina vuoteen 1971 asti, jonka jälkeen hän siirtyi soolouralle. Hunajainen ja helposti falsetissa pysyttelevä lauluääni on tunnettu esimerkiksi seuraavista Temptations-hiteistä: Just My Imagination, Cloud Nine ja Ball of Confusion.

Satunnainen, siis säännöllinen, kirpparinuohooja haistoi Kendricksin sooloalbumin: The Hit Man(75) ja osti sen kolmella eurolla. Nopeasti hyväksi todetun lätyn rinnalle löytyi myös vitosen Kendricks-levyt: Boogie Down(74) ja Goin' Up in Smoke(76). Kaikki tasaista 70-luvun soulsuhinaa. Näillä levyillä ei uhata Marvinin, Stevien tai vaikkapa Temptationsin keskeisimpiä klassikkolevyjä. Nämä ovat vain joka hetken korvahunajaa, harmitonta, mutta hienovaraisesti lääkitsevää soultuuttaa kevättalven vielä jäätyneeseen olotilaan.

Jokunen vuosi takaperin Kendricksin levyjä pyöri usein silmissä 1-2 euron hintaan, enimmäkseen cut out - osastoa siis. Uskoisin, että jenkkilässä vieläkin sulatellaan näistä levyistä kuppeja, murskataan tienteon materiaaliksi tai kärrätään kaatopaikoille. Pienellä discogs-selauksella havaitsee, että näiden levyjen keskihinta edelleen pyörii euron kahden hujakoilla.

Miksi sitten ostaa tällaisia keskinkertaisia soul-levyjä jos parempiakin olisi tarjolla, jos hintahaarukka nousee kaksinumeroiseksi. Niin, siksipä juuri, koska hinta pikkaisen ratkaisee. Yhä edelleen tämä levy-Seppo saa melkoisia kicksejä parin euron kiekkosista. Vaikka nämä soullevyt eivät ole niitä instant-klassikoita, niin siitä huolimatta Motownin yhtä aikaa autenttinen ja korvaystävällinen tuotantojälki ylevöittää 2010-luvun setämiehen torstai-iltapäivää. Sanon sen nyt, minkä olen ennenkin sanonut; parhaiten vinyyliltä soi 70-luvun soul-levyt, etenkin Motownin tuottamat. Eddie Kendricksin musa on tästä oiva esimerkki.