Edellisen kerran näin Daven, hassua kyllä päivälleen kuusi vuotta sitten, josta löytyy muistona tämä blogikirjoitus: http://homesickhounds.blogspot.fi/2009/11/dave-han-elaa-fall-live-series-vol1.html
Tässä kohtaa ei voi kun hämmästellä ajan kulumista, mihin mustaan aukkoon se oikein katoaa, aina on marraskuu ja aina Dave tekee uuden levyn ja on yllättävän lähellä keikalla. Sivusilmällä kun olen seurannut keikkakalentereita, niin siellä on myös herra Lindholmin nimi vilahdellut säännöllisesti.
Tuon vuoden 2009 jälkeen Dave on tehnyt seitsemän levyä, joista parhaimmistoa ovat Otto Donnerin kanssa tehty More Than 123(10) ja suomenkieliset Ken elää, Ken näkee, Ken B(13) ja uusi Ajaton on Ajoissa(15). Varsinkin tuo More Than 123(10) on aikamoinen helmi, jota ei enää juurikaan musiikkikaupoista löydy. Oman version joudun tilaamaan häpeäkseni Amazonilta asti.
Daven keikkalista mukaili yllättävän paljon tuota kuuden vuoden takaista, nyt kun sen tajuan, niin tunnen lievää pettymystä. Eilisellä keikalla pettymyksen tunne oli sen sijaan kaukana. Oli biisilista sitten ilmeinen tai ei, mutta Dave itse oli erityisen skarpilla päällä. Kitara soi (tottakai) komeasti ja laulu oli hyvin terävää ja selkeää. Biiseissä oli jopa pieniä yllätysjippoja, Jatsikansa Tulee biisissä hieman irroteltiin kitaralla, jonkin biisin keskivaiheella Dave tokaisi: - Tähän kohtaa tulee Aku Ankka! Ja jatkoi tyynesti kappaleen soittoa. Keikan huippukohta oli mielestäni Fandjangon75) Sataa & 22, joka kuulosti ihan siltä kuin nuori Dave 70-luvulta olisi sen meille esittänyt.
Vuosien varrella Daven ääni on mataloitunut, sen huomasi etenkin hitaissa vedoissa. Muuten ääni kulki varsin ketterästi ja ukko itsekin tuntui olevan hyvin kartalla siitä mitä tapahtuu. Miksipä ei olisi? Aina välillä kuulen tutuilta ja vähän tuntemattomilta sellaisia epämääräisiä kertomuksia, kuinka Dave on humalassa vähän joka keikalla. Hassua kyllä, itse olen nähnyt Daven 20 vuoden aikana reilut kymmenen kertaa ja yhtään ns. humalakeikkaa en muista nähneeni.
Reilun tunnin mittaisen keikan jälkeen Dave hipsi aika nopsaan ulos sateiseen iltaan, kellohan oli tuolloin vasta vähän yli yksitoista. Kaverini sai metsästettyä nimmarit muutamaan merkittävään Dave-albumiin. Itselläkin on Daven nimmari jossain pöytälaatikossa vuosien takaa. Niin, harvalta suomiartistilta tulisi mieleen kysyä nimmaria. Davessa on jotain sellaista piittaamattomuutta, täydellistä oman polun noudattamista ja karismaa, että häneen ei voi suhtautua pelkkänä tavallisena kaduntallaajana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti