Vuoden 2015 vinyylilöydöt!

Yksinkertaisuudessaan näin, kuten otsikko ilmoittaa, mitkä ovat vuoden 2015 kuumottavimmat muovilöytöni? Helpoiten saan levyistä kiinni kun katson Discogs-profiilini kautta vuoden 2015 tilaushistoriaa. Hmm, näyttää että olen tehnyt Discogsin kautta vuoden aikana 23 erillistä tilausta ja levyjä on tipahtanut postiluukustani kymmeniä, yli sata, enemmänkin?. Uuh, tämä on hieman tuskallista jälkitarkastelua, kun näkee oman muovimieltymyksen pitäneen pintansa tämänkin vuoden ajan, muttei kuitenkaan ehkä samalla temmolla kuin vuosi pari aiemmin. Viime vuonna kävin vain kaksilla levymessuilla, toukokuussa Ideaparkissa ja joulukuussa Kårenilla. Vai kävinkö useammilla...?

Vuonna 2015 ostin myös paljon sinkkuja ja maxisinkkuja. Jossain määrin suuntaus on mennyt tähän suuntaan, koska minulle tärkeiden artistien tuotanto studioalbumin osalta alkaa olemaan jo hallussa. Sinkuilta löytyy usein mukavia levyltä löytymättömiä b-puolia, joita ei aina löydä mistään muualta. Vielä tänä vuonna pitkäsoitto piti pintansa ja ohessa tusina keskeisiä levylöytöjäni kera Spotify-soittolistan.

David Bowie: Stage(78)
Bowien keskeistä tuplalivealbumia jouduin metsästämään yllättävän pitkään, kunnes ostin sen joulun alla Discogsin yhden vakimyyjän kautta sopuisaan viiden euron hintaan. Monet levyn kappaleista ovat alkuperäistä parempia, kuten Station to Station, Breaking Glass ja Beauty and The Beast. Levy on paljon kuunneltavampi kokonaisuus kuin edellinen livealbumi: David Live(74).

Todd Rundgren: Runt(70)
Pitkän linjan jenkkiartistin ensimmäinen sooloalbumi, jonka viimein sain hommattua itselleni, itseasiassa kaksin kappalein. Mielessäni olin pitänyt tätä albumia Toddin uran luonnosmaisena avauksena, joka pitää sisällään vain sen yhden hyvän biisin, eli We gotta get you a woman. Onneksi ennustukseni oli kovin väärä, sillä levyhän on vallan hyvä kokonaisuus, täynnä muitakin muistettavia biisejä.

The Bible: Eureka(88)
Levynkerääjän vuosi 2015 esittäytyi minulle pitkälti jonkin artistin tuotannon pakollisina täydennyksinä. Onneksi vuoden aikana tuli joitain uusia vanhoja tuttavuuksia, kuten tämä Nick Hornbyn 31 Biisiä - kirjassa noteerattu ja lähes täysin unohdettu brittibändi: The Bible. Eureka tuli erään levytilaukseni ns. kylkiäisenä, että otetaan nyt tuo parin euron mintti levy mukaan tuosta samalla vaivalla. Ihan kiva pikkulevyhän tämä onkin, jotenkin tässä yhdistyy kevyt jenkkirock ja Prefab Sprout, eli kaunista, helkkyvää ja viatonta soundia. Vetoaa minuun.

22 Pistepirkko: Drops & Kicks(05)
Sarjassamme tilauksia, jossa kotimaisen artistin levy pitää hankkia ulkomailta asti. Niin, Pirkkojen vinyyliversio tästä levystä myytiin aika nopeasti suomessa loppuun. Levyhän poikkeaa huomattavasti cd-versiosta, sillä kyseessä on vinyylitupla-albumi ja siltä löytyy kokonaiset 22 biisiä, eli 7 biisiä enemmän kuin cd-versiolla. Levystä maksoin "peräti" 13 euroa + postikulut ja siitäkin huolimatta meni alle kahdenkympin. Hyväkuntoinen, hyvänkuuloinen albumi bändiltä joka jäi viime vuonna määrittelemättömän pituisella tauolle. Miss you Pirkot!

Roy Harper: Flat Baroque and Berserk(70)
Eräs pitkään himoitsemani levy, jonka alkuperäisestä gatefoldista Harvest-printistä saa maksaa helposti 20-40 euroa. Tämä levy lähti discogsilta heikommalla kuntoluokituksella G+/VG kymmenellä punnalla. Voi riemua, varsinkin kun levy olikin oivassa kunnossa. Hemmetin hyvä levy myös, Harperin parhaita ellei jopa paras. I Hate The White Man on pysäyttävä biisi. Myös levyn aloituskappale Don't  You Grieve on yksi Harper-klassikoita. Levyn kansi kutkuttelee myös omia alitajuisia 70-luvun geenejäni.

Chic: Risque(79)
Suomen kesän parhaasta livekeikasta http://homesickhounds.blogspot.fi/2015/08/flow-festival-1482015.html vastannut Nile Rodgers ja Chic kunnostautui myös vinyylirintamallani. Vuosi takaperin hankin Chicin upean Ces't Chic(78) ja nyt läpeensä laadukkaan Risquen(79). Levyn tyrmäkin hitti on Good Times. Chic toimii myös mainiosti lasten kutsujen tanssimusiikkina, käy komiasti jalan alle ikään katsomatta. Nolokseni on tunnustettava, että luulin Nile Rodgersin persoonallista kitarointia pitkään basson soitoksi kunnes kaverini korjasi erheeni. Chiciltähän pitäisi uusi albumikin ilmestyä hetkellä millä hyvänsä.

Daryl Hall & John Oates: War Babies(74)
Hall & Oates viihdesoulduon ns. outolintu rockalbumi jonka on tuottanut Todd Rundgren. Levystä maksoin peräti 1,50€. Tämä alkuperäinen mint-kuntoinen albumi soi viime vuoden aikana todella usein levysoittimessani. Kiehtova ja kuuntelu kuuntelulta kasvavalevy. Hyvää soittoa ja energiaa, varsin laadukkaita veisuja myös mukana. Tietenkin levy muistuttaa aika paljon Todd Rundgrenin tuon ajan levyjä, eli tuottajavelhon sormenjälki on ollut hyvin vahva.

Spirit: Twelve Dreams of Dr. Sardonicus(70)
Twelve Dreams of Dr. Sardonicus on Los Angelesissa perustetun Spirit-yhtyeen neljäs studioalbumi.
Albumi on yksi West Coast -rockin hienoimmista saavutuksista ja klassikoksi luokiteltava.  Se sai hyvät arvostelut mutta albumin tasoon nähden myyntimenestys ei ollut kehuttava. Aiemmin omistin yhden Spiritin myöhempien aikojen albumin joka ei juurikaan puhutellut. Tämä levy se sijaan toimii, puhdas rokkiklassikko.

Hurriganes: 10/80(80)
Tämä levy on helppo löytää Suomesta, mutta näihin päiviin asti olen vältellyt levyn ostamista, kiitos isoveljeni Hurriganes-pakkosyötön lapsuudessani. Viimein kun levy tuli vastaan kahdella eurolla Tamperelaisessa laatuantikvariaatissa, niin levy lähti mukaani. Yllätys oli valtava, kun tajusin kuinka hyvä tämä levy loppujen lopuksi olikaan. Biisit olivat lähestulkoon kokonaisuudessaan bändin itsensä säveltämiä ja hemmetin hyviä yksinkertaisia rokkibiisejä joissa on täynnä tunnetta ja energiaa. Levyhän taitaa olla viimeinen studioalbumi jossa oli mukana legendaarinen Albert Järvinen. Isoveljeni J, olit sittenkin oikeassa, Hurriganes taitaa rokkenrollin ehkä parhaiten.

Leon Russell: Carney(72)
Leon Russell taisi komeilla viime vuodenkin ns. parhaat levylöydöt listalla. Russell on tunnettu enemmänn hyvänä taustaheebona, esim. Joe Cockerin tai Elton Johnin rinnalla. Oma tuotanto jäänyt hieman katveeseen. Carney(72) yksi monista Russellin 70-luvun alkupuolen laadukkaista albumeista. Lähes soittamasta levystä maksoin kokonaiset yhdeksän euroa.

Dave Lindholm: Sirkus(73)
Tämä levy lähti vitosella tamperelaisesta levyliikkeestä. Entinen kirjastolevy, joka ilmenee kansista ja vähentää näin ollen levyn arvoa. Kyseessä on silloisen Isokynä Lindholmin ensimmäinen täysipainoinen albumikokonaisuus. Levyltä löytyy muun muassa kappaleet: Puhtaat Laivat, Kaikki Menee Seinään ja Illan Prinsessa.

Jim Pembroke: Party Upstairs(81)
En ole ihan varma, että ostinko tämän levyn jo vuoden 2014 puolella? Joka tapauksessa kyseessä on "The Löytö" levymessuilta(outoa, en muista miltä messuilta?), mint-kuntoisen platan hintakin vain 10 euroa. Party Upstairs on Pembroken viimeisen sooloalbumi ennen toissavuonna ilmestynyttä, ehkä Pembroken uran joutsenlauluksi jäävää If The Rain Comesia(14). Party Upstairs soi pelkistetysti ja pinnalla menetyksen tuntoja, John Lennonin ja Wigwam-rumpali Ronnie Österbergin poismenot ovat selkeästi vaikuttaneet levyn tematiikkaan ja kenties syntyprosessiinkin.

Näiden tusinan latuskan ohella hyllyyni kosolti muita oivallisia alle viiden euron lätyskäisiä kuten:
Paul Rodgers: Cut Loose
The Firm: The Firm
Al Stewart: Orange
Cream: Live Cream
Jimi Hendrix: Rainbow Bridge - ost
Jethro Tull: Bursting Out- live
Graham Nash: Wild Tales
ym. ym. ym.

Loppuun vielä soittolista näistä älpee-herkuista:

https://open.spotify.com/user/1152632207/playlist/0HRbt0dfz1tVhHLT7tlmpD

Skivmässa, Solna, Stockholm. 27.9.2014

Levymereen on hukkunut ikuinen nuoruus, Iron Maiden palauttaa sen viidellä eurolla
vieressäni telmii muovimenninkäinen, lataa pvc-laattoja päällekkäin
osoittaa jälkikasvulleen Aerosmithin Live Bootlegin ja Bolanin parhaan
Perintö tai vahinko kulkee isältä pojalle, miksi ei kulkisi?

Yritän olla irti tästä hysteriasta, mutta kovin voimaton kaltaisteni seurassa
grungepaitojen ei-niin terveessä hientuoksussa, hermostuneen keräilyn stressipisteessä
Lataan itselleni kasan, kohta toisenkin, kolmannen sittenkin...en neljättä, en varmasti!
Väistyn voipuneena taustalle, syön kebabin, otan vauhtia taas...

Helposti voisi ajatella, että nämä Skandinavian suurimmaksi mainostetut levymessut olivat levynkerääjäurani ehdoton huipentuma. Tukholman Solnan levymessujen pitopaikkana oli Solna-Hallen, eli suomeksi sanottuna varsin riittoisa urheiluhalli. Sain varsin pian huomata etten ollut ainut paikalle eksynyt, viittä minuuttia ennen aloitusta hallin edessä 200-300 metrin mittainen jono. Tuli pitkästä aikaa tunne, että levynkeräyshän on ihan relevantti jokapojan massaharrastus, tätähän me kaikki tehdään, eikö vaan?

Oli suuri onni, että Ruotsiin suuntautunut perhematka ajoittui sattumalta(?) levymessujen kanssa samaan ajankohtaan. Pitkän aamupäivän varaaminen tähän omaan höpsöön harrastukseen tuntui ihan oikeutetulta. Esitietojen mukaan paikalla oli 140 levymyyjää ja 600 metriä levytiskiä. Voi siis olettaa, että pikkaisen voi hikikin tulla kun plärää ja kyykistelee taukoamatta sen 3-4 tuntia. Hikihän siinä tuli. Banaanivälipalalle jaksoin puoli kahden lounaaseen asti. Sen jälkeen paukut oli loppu, vaikka lompakon perusteella olisi varaa ostaa toisen mokoman verran levyjä.

Mukaan lähti 33 lp-levyä, suurin osa sellaisia joita en omista, mutta noin neljäsosa näistä ns. parempia kaksoiskappaleita. Kokonaisumma pysyi karvan alle sadassa eurossa, eli keskihinnaltaan noin 3 euroa/levy. Aika normaali levymessukäyntieni keskisaldo. Parhaat löydöt olivat The Byrdsin: Notorious Byrd Brothers(68), The Pretty Thingsin: Freeway Madness(72), Ronnie Lane & Slim Change(73), Spencer Davis Groupin: Second Album(66), pari The Blue Aeroplanes maxi-sinkkua ja useita hyväkuntoisia 20 kruunun hintaisia rokin klassikoita, kuten Clashin: Combat Rock(82) ja Pink Floydin: The Wall(79).

Sinänsä levymessut ei tarjonnut mitään ihmeellisen uutta aikaisempiin verrattuna. Tapahtuma oli toki massiivisempi ja tongittavaa olisi kevyesti riittänyt koko viikonlopuksi. Suuresta osallistujamäärästä(n.2000-3000 ihmistä?) huolimatta tiskeiltä teki ihan hyviä löytöjä. Esimerkiksi Kissin ja Iron Maidenin tuotantoa ois saanut helposti muutamalla eurolla/kpl. Kissin: Lick It Up(83) tuli liki joka laarilla vastaan polkuhintaan. En ostanut, vaikka kokoelmastani se vielä puuttui, samoin kuin Iron Maiden: Seventh of a Seventh Son(88), joka halvalla ois myös lähtenyt. Johonkin kohtaan on asetettava keräilijyyden raja, jos aikoo kerätä kaikki rockin tärkeimmät levyt, niin siihen kyllä menee ikä ja terveys, rahatkin tietty, vaikka lätysköjä lähtee näiltä messuilta helkutin halvalla

Toki viimoisilla levymessuilla olen törmännyt siihen tosiasiaan, että oma kokoelmani alkaa olemaan melko valmis, kaikki oleelliset(haluamani) levyt jo löytyvät kokoelmastani, eikä jaksa loputtomiin ostaa näitä rollari-ym.levyjen kaksoiskappaleita muutamalla ekellä. Se mitä eniten tällä hetkellä kaipaan on ihan uuteen musiikkiin tutustuminen, 70-luvun nostalgisessa kellarisoudissa on tullut vietettyä aivan liian pitkiä aikoja. Rokkinenäni tarvitsee nyt jotain ihan uutta ja raikasta soundia.

Näkisin, että tämä levymessubloggaukseni on toisinto monista viime aikaisista jutuistani, jossa valittelen musiikinkuuntelun motivaation tippumista. Näinhän se on, musiikki ei vaikuta enää sillä voimallaan mitä vuosia sitten ja näin ollen levymessurapsa on enemmän välähdys omasta sisimmästäni, kuin kattava messuraportti. Seuraava bloggaus on sitten jotain aivan muuta, koska siitä ei ole itsellänikään mitään hajua. Sen saa synnyttää vain aito inspiraatio.