The Korgis - Dumb Waiters

Muistan muutaman vuoden takaa hienon Beckin versioiman kappaleen Everybody's Got To Learn Sometime, jota alkuun luulin hänen omakseen. Tekijäksi paljastui James Warren niminen kaveri, 80-luvun vaihteen syntsapop-bändistä The Korgis.  Se ei tuolloin ajanut minua alkuperäisen teoksen etsintään vinyylimuodossa. Alkuun tupsahti The Korgisin debyyttialbumi The Korgis (79) levyhyllyyni alelaarin satunnaisena poimintona. Alkuun en paneutunut levyyn juuri lainkaan, vaan plätty unohtui pitkäksi aikaan hyllyyni.

The Korgisin kakkoslevy Dumb Waiters (80) tuli ostettua jo hivenen tietoisena, olikos tässä se Beckiin coveroima biisi? Onhan siinä. Everybody's Gotta Learn Sometime soi ylväänä ja melkein unohdettuna kasariballadina. Lyriikassa ei tapahtudu paljoa, se kehottaa itsensä etsimiseen ja antaa ympäripyöreydessään tilaa tulkinnoille, mutta siitä huolimatta kappale antaa suuren säväyksen. Jos makustelee pelkkää biisin nimeä toistelevaa kertsiä, niin sen voin yhdistää vaikka mihin oman elämänsä kipupisteeseen.

Onko Dumb Waiters muilta osin klassikkoainesta? Vastaan, että kyllä ja ei. The Korgis on bändi jota haluaa kuunnella, mutta ei ole varma onko se riittävän hyvää musaa? Aloituskappale Silent Running juoksee korviin jouhevana poppisbiisinä, kun taas kakkospuolen avaavassa Intimatessa on tummaa ja omaleimaista otetta. The Korgisia on jossain yhteydessä verrattu 70-luvun taidepop-bändiin 10cc:hen ja Beatleaaniset yhteydet ovat myös löydettävissä. Ulkoasultaan veikkosen muistuttavat enemmän 70-luvun älykköpopparigenreä tyyliin Elvis Costello kuin mitään näyttävää rokkistarbaa. 

It's No Good Unless You Love Me, poppaa oikeaoppisen hyvin, mutta jokin isompi kulma tästä puuttuu, kuten monesta muustakin kappaleesta, se saattanee olla hivenen varjoihin jäävä lauluvokaali. Laulu soljuu kivasti ja myös helposti ohi korvien. Jokin haava tai särmä äänessä toisi biiseihin lisää painokkuutta. Ehkä juuri sen vuoksi Beckin tummasävyinen versio Everybody's Got To Learn Sometimesta toimii niin hyvin.

Kymmenen kappaleen levy kaiken puolin kuunneltava kokonaisuus. Mikään biisi ei särähdä toisiaan huonompana korvaan. Levyn toka vikana biisinä soi toinen varsin vaikuttava balladi If It's Alright With You Baby. Levy loppuu mukavaan instrumentaaliin Rovers Return, josta tulee mieleen 22 Pistepirkon vastaavat instrumentaalit. Oiskohan Pirkot saaneet vaikutteita tästä?

The Korgis julkaisi vielä albumin Sticky George (81), joka jatkaa samalla laadukkaalla poppislinjalla, mutta mitään suurempaa breikkausta bändi ei tehnyt. Neljättäkin levyä bändi oli tekemässä, mutta siitä tulikin James Warrenin sooloalbumi; Burning Question (86). Kaikin puolin tutustumisen arvoinen platta tämäkin, joka todellakin kuulostaa sellaiselta mitä The Korgisin neljäs albumi olisi voinut olla. Ysärin alussa tuli vielä laadukas paluualbumi This World's For Everyone (92). Ihan viime vuosinakin The Korgis on aktivoitunut ja julkaissut uutta musiikkiakin.

The Korgisin kuuntelu on itselläni vielä syvemmässä tutustumisvaiheessa. Sticky Georgen (81) sain hommattua Tukholmalaisesta Record Hunterista viikko sitten ja Warrenin soolon Burning Questionin (86) aiemmin syksyllä. Palaan vielä alkuperäiseen kysymykseen: minkä arvosanan annan Dumb Waiters (80) albumille? Vastaan: 4/5. Ei maailman merkittävintä poppista, mutta oudon kiehtovaa ja sellaista jonka laittaa mielellään taustalle soimaan. Sama määre pätee koko bändin tuotantoon: laadukasta, mutta ei ihan kirkkainta timanttia, vaikka toisaalta voisi ollakin. Tämän kappaleen suhteen ei ole epäilyksiä. Klassikko mikä klassikko.