Levymessut Kåren. Turku. 23.11.2019

Tällä kertaa hain lämpöä Hassisen kirppikseltä. Seisoin oven takana ennen avautumista kuulaassa marraskuun ilmassa. Kun ovi aukesi, niin marssin määrätietoisesti LP-kirppis-osastolle ja sain vartin mittaisella levynpläräyksellä kivan lämmön päälle. Sormet notkistuivat ja sormenpäät saivat kevyen painomustepinnoitteen. Kassiin tipahti muutama kiva löytö, Status Quon harvemmin vastaantuleva Rock Till You Drop (91) kuudella eurolla, Beach Boysin nähtävästi originaali, mutta pelottavan naarmuinen Little Deuce Coupe 32 (64) kahdella eurolla. Myös Joan Baezin hittikokoelma lähti kahdella ekellä. Ehkä kiinnostavin löytö tässä kohtaa oli Bugglesin: Adventures In Modern Recording (81) kolmella eurolla. 

Sitten olikin jo kiire. Tavoitteena oli ehtiä Kårenille puolta tuntia ennen avautumisaikaa. Onnistuin. Sain erittäin tuhrivan, suorastaan verenpunaisen levymessuleiman kämmenselkääni, mutta levykojujen ääreen en ihan vielä päässyt. Siispä hain läheisestä K-Marketista vähän suolapalaa, jossa sain pitkiä katseita verenpunaisesta leimastani kämmenselässä. Palasin Kårenille, suoritin vessatoimenpiteet, jätin takin alakerran naulakkoon ja kampasin tukkani. Nyt sisään. Mutta vielä oli 20 minuuttia avautumiseen. Hätäni oli sen verran suuri, että maksoin viiden euron ns. "vip-asiakaslisän" ja ryntäsin levylaarien kimppuun. 

Kaikki oli niin kuin ennenkin, mikään ei ollut oleellisesti muuttunut viimeisen kymmenen vuoden ajan Kårenilla. Samoja myyjiä, samoilla jalansijoilla, mutta hivenen vähemmän kuin 2010-luvun alkupuolen pulleina vuosina, jolloin Prince ja David Bowie oli vielä elossa, joka tarkoitti sitä kyseisten artistien tuotannon löysi kivuttomasti parin euron laareista. Mutta ei enää, ajat ovat muuttuneet, levyjen virta tyrehtynyt. Jopa alati runsaskätisten ruotsimyyjien laarista ei löytynyt parilla eurolla kovinkaan monta rokin klassikkoa. 

Mutta jotain löytyi ja vip-asiakkuus kannatti. Pääsin heti napsaisemaan erään tutun ruotsimyyjän laarista kympilla neljä tarjouksen. Camel, Leo Kottke, Joe Walsh ja The Who. Ei pöllömpiä artisteja. Näistä etenkin Camelin: Moonmadness (76) tuntui tässä hintaluokassa oivalliselta löydöltä. Tämä oli vasta lämmittelyä. Seuraavasti syöksyin Ruotsalaisen Record Hunterin koskemattomille kahden euron laareilla. Oujee, melkein ainakin. Oli hyvä, että olin ensimmäinen, koska sain nippa nappa kasattua sen kymmenen hyvää plattaa, joista kärkinä toimivat Devon: We are not men, we are Devo(78), Frank Zappan: Joe's Carage: Act 1(79), Yoko Onon: Seasons of Glass (81) ja pari 70-luvun Rollarilevyä. Kahden euron laarit olivat melko vaatimattomat ja pitivät sisällään paljon maksisinkkuja. Pieni pettymys. 

Muistan ajan jolloin näistä laareista löysi todella täräyttäviä löytöjä, aina em. Bowien kautta Pink Floydiin ja kaikkiin mahdollisiin rokkiklassikoihin. Ajat ja levyvirrat ovat muuttuneet. Jo toissakesänä vieraillessani Record Hunterin kivijalkakaupassa Tukholmassa huomasin, että hyvää halppista oli yhä vähemmän tarjolla. Tavallaan on hyvä, että levyt maksavat jotain, että Bowien 70-luvun lättyjä joutuu oikeasti metsästämään, että kolme euron hintalappu on muuttunut kahdeksikympiksi. Klassikolla pitää olla arvoisena hinta. Vai pitääkö? Itse sinnikkäänä alelaarihiplaajana edelleen uskon ja toivon löytäväni valtavia laarillisia 70-luvun klassikkoroinaa muutaman euron hintaan. Se tuskin enää mahdollista?

Vip-asiakkuuteni hyödyllisyyden lunastin neljällä viiden euron klassikkolöydöllä, eli levyt: Dr.John: In The Right Place(73), Kraftwerk: Radio-Activity(75), T.Rex: Tanx(75) ja Lynyrd Skynyrd: One More From The Road(76) hivelivät levynkeräyksen tumapesäkettäni. Syy ja seuraus, miksi kannatti taas lähteä. Ja siihen päälle kaksi Grace Jonesin kasarilevyä parilla eurolla, niin avot, tää oli tässä. 

Tämän jälkeen ei ollut oikein mitään löydettävää. Useiden suomalaisten myyjien laadukkaat, mutta törkeästi ylihinnoitellut laarit olivat pieni jälkikuriositeetti tällä reissulla. Jos samat levyt saa kirppareilta ja jopa kivijalkakaupoista puolet halvemmalla, niin hälytyskellot kyllä kilkattaa. Ei ole mikään yllätys, että levyjen hinnoissa on kauttaaltaan paljon ns. messulisää. Eikä se sinänsä haittaa, jos asiakas haluaa maksaa levystä arvoisensa hinnan. Levymyyjistä suurin osa on aikaisemmilta messuilta tuttuja ja hinta varmastikin reagoi yleiseen muovimateriaalin saatavuuteen, joka tällä hetkellä on käsittääkseni heikompaa. Mutta se kun katsoin rakastamani artistin Michael Chapmanin Savage Amusumentin (76) kolmenkymmenenviiden euron hintalappua, niin pyrin vain poistumaan hiljaa ja arvokkaasti tuolta hintatasoltaan varsin tähtitieteellisiin lukemiin kohonneelta laarilta. Voipi olla, että olen levymyyjien silmissä niitä inhokkiasiakastyyppejä, levynkeräyksen tarjoushaukkoja joille kelpaa huono ja kulahtanut materiaali. Tämän toki auliisti myönnän. 

Iso osa messuilua on varmasti harvinaisuuksien ja specialpainosten metsästäminen. Hyviä keskusteluja levymyyjien ja muiden asiakkaiden kanssa. Levynkeräyksessä on oma kapea sosiaalisuuden kaistale, voidaan kertoa kaverille jokin musaknoppi ja millaisen löydön olen tehnyt. Toisaalta kerääminen on aina jossain määrin itseensäkäpertyvää toimintaa ja omaa keräysfanaattisuutta voi olla vaikea jakaa kaverille, eikä sitä välttämättä edes halua jakaa. Levynkeräys on oman musiikkillisen lähteen vaalimista, oman levykokoelman kasvattamista, hyvää musiikkia, kauniita levynkansia ja sen jonkin salaisuuden etsimistä, johon musiikilla saattaa olla avaimet. Mutta tuon salaisuuden ei ole vielä syytä paljastua. Sillä matka on kesken ja monta unenomaisen hyvää, löytämätöntä rokkiplattaa lojuu tämän telluksen loputtomissa laareissa.

Levymessut - Kåren. Turku. 3.12.2016.

Levynälkäni ei ollut sittenkään täysin tyydytetty ja löysin itseni tänä joulukuisena lauantaina Turusta Kårenin levymessuilta. Olin kellontarkkaan klo:11.00 paikalla ja pääsin melkein ensimmäisten joukossa noukkimaan mustaa muovia pohjattomista levylaareista. Paikalla oli paljon tuttuja myyjiä, sekä Suomesta, että Ruotsista. Myös uusia myyjätuttavuuksia oli paikalla, mutta en päässyt heidän kanssa vielä ostokontaktiin. Muutamalla uudella(?) suomalaisella myyjällä hinnat olivat törkeästi pilvissä, selvä messulisä on paiskattu levynkanteen´. Maksaisinko Allman Brothersin: Eat a Peach(72) tuplasta kolme-neljäkymppiä? En todellakaan. Vuosi pari sitten tilasin kyseisen lätyn ulkomailta parilla eurolla. Hämmästelin hetken ylihinnoiteltuja lättyjä joiden kuntokaan ei välttämättä ollut ihan Minttiä. Kohta siirryinkin tuttujen kojujeni ääreen.

Record Hunter Ruotsista on ollut joka messuilla varma ja sopuhintainen kohde. Aina on ollut mukana muutama laarillinen halppislevyjä, niin tälläkin kertaa. Kolmen euron laarista kaivoin pitkälti toistakymmentä rokkiklassikkoa, muun muassa seuraavat älpyt: Cream: Disraeli Gears(67), Bob Dylan: Bob Dylan(62), Carole King: Tapestry(71), The Mothers: Just Another Bans from L.A.(72), Little Feat: Sailin Shoes(72) ja The Clash: Combat Rock(82). Pääsääntöisesti levyt olivat riittävän hyvässä kunnossa, etenkin Cream soi pintanaarmuista huolimatta varsin hyvin.
Samaisen kojun vieressä päivysti pari venäläistä asiakasta, jotka olivat kahmaisseet noin puolen metrin verran levyjenselkiä ja tutkivat niitä suurella antaumuksella. Aikoinaan Kårenin messuilla sai ottaa varaslähdön jos maksoi muutaman euron ekstraa, luulen, että nämä heput olivat juuri näitä early birdejä.

Seuraava ilon kohde oli yhden tutun suomalaisen myyjän koju, jossa oli varsin edustava kattaus viiden euron herkkuja. Led Zeppelin: II(69), Pink Floyd: Relics(71), Mott The Hoople: All The Young Dudes(72), Creedence Clearwater Revival: Green River(69), Big Brother an the Holding Company: Cheap Thrills(68) ja yksi uudempi platta Santanan: Milagro(92), jota hyvin harvoin olen vinyylinä nähnyt.

Levymessuilla oli myös paikalla Svart Recordsin oma tiski. Tältä kojulta ostin: Radiopuhelinten albumin: Pian Pian(91) kympillä ja Eero Koivistoisen: Valtakunta(68) albumin, josta maksoin vähän enemmän. Molemmat tietenkin uusintapainoksia.
Ihan loppuun vielä napsaisin yhden tutun svedumyyjän laarista kolme kahden euron lättystä: Toto: IV(82), Madness: Keep on Moving(84) ja The Godfathers: Birth, School, Work, Death(88). Näin levymessut tulivat makoisaan päätökseensä. Budjetissa pysyttiin ja pahimmat heräteostokset jäivät tekemättä. Ainoastaan harmittelin sitä, kun missään kojulla ei ollut myynnissä levyjen suojamuoveja. Myös Rollareiden tuoretta albumia: Blue & Lonesome(16) ei saanut vielä messuilta.

Levymessut - Kåren. Turku. 5.12.2015

Koko syksyn olin sinnitellyt ilman levymessuvierailuja, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut, edelliset messuni olivat Ideaparkissa viime keväänä. Levynkeräysnälkää oli kasvatettu koko syksyn ajan, kolikkoja, pullonpalautusrahoja ym. hiluja oli kerätty yhteiseen kasaan näitä messuja varten. Sitä samaa rahankeruumenetelmää, jota olen käyttänyt jo ihan pikkupojasta asti. Niin, pikkupoikahan tässä edelleen ollaan, ainakin se kaksi tuntia levynpläräyksen huumassa mihin Kårenin messut tälläkin kertaa minut vaivutti.

Saavun paikalle puolisen tuntia aloittamisajankohdan(klo:11.00) jälkeen. Sateinen Turku tarjosi todellisen parkkipaikkahaasteen, sillä vapaata pysäköintiruutua ei meinannut löytyä sitten millään. Viimein ruudun löydyttyä, goretex-kenkäparini ohjasivat minut melkein juoksuaskelin Kårenin sympaattiseen messumiljööseen. Kiviset portaat ylös ja kaksi euroa nuoren pääsylipputypykän kouraan, jonka intohimona oli tuskin levynkeräys.

Pelin henki oli tuttu. Paikalla oli noin 5-7 ruotsalaista myyjää, joista suurin osa oli entuudestaan tuttuja sekä enimmäkseen tuttuja kotimaisia myyjiä maustettuna muutamalla uudella. Heti portaiden yläpäässä sujahdin tutun ruotsimyyjän laarille. Tarjousloota kympillä viisi aloitti pelin muun muassa seuraavilla kovilla platoilla: Deep Purple: Fireball(72), Manfred Mann's Earth Band: Solar Fire(73), PIL: Paris Au Printemps(80) ja Argent: All Together Now(72). Ei hullumpi avaus. Sukeltaessani syvemmälle Kårenin toisen kerroksen saliin löysin itseni toisen tutun svedumyyjän kojulta, kaveri jolta yleensä löytyi muutama laarillinen 3-4 euron laatulevyä. Nyt löytyi pari isoa laaria viiden euron lättyjä. Olin ehkä minuutin kaksi myöhässä, sillä edellä oleva kaveri napsi useita keskeisiä lättysiä silmieni edessä, kuten Ramonesin: Leave Homen(77). Lohduttaudun löytämällä sentään mm. seuraavia kovia viiden euron levyjä: Marvin Gaye: Let's Get it On(73), Dr John's Gumbo(72), Stevie Wonder: Down To Earth(66) sekä Joy Divisionin: Unknown Pleasuresin(79) melkoisella ringwearilla ja parilla sisäpussitöhryllä, mutta itse levy näyttäisi olevan soivassa kunnossa.

Kårenilla viettämäni puolitoistatuntisen kohokohdiksi osoittautuvat Flamin' Grooviesin mintti tuplakokoelma: Teenage Head ja Neil Youngin pitkään metsästämäni  studioalbumi: On The Beach(74), tosin ei ihan alkuperäisenä prässinä. Molemmista maksoin rapiat kymmenen euroa tsipale, eli nyt mentiin omilla messuhinta kipurajoilla.


Kokonaisuudessaan Kårenin messut olivat ihan hyvää keskitasoa, ei siis mitään järisyttäviä levylöytöjä. Muutamia levyjä jäi laareihin, kuten Roy Harperin: Folkjokeopus(69) uusintaprässinä. Alennuslaareja oli aiempiin vuosiin verrattuna vähemmän. Yhtä levykauppiasta jututtaessani on kuulemma tosiasia, että käytetty vinyyli liikkuu nyt hitaammin, jopa ruotsalaiset levymyyjät valittavat asiasta. Viitisen vuotta takaperin Kårenin messuilta löytyi paljon hyvää muovia hintahaarukassa 1-2 euroa. Levyhyllyni on ollut pitkään ns. omien mieltymysten näköinen valmis paketti. Toisaalta valmis kokoelma kertoo pysähtyneisyydestä, nähdäkseni levynkeräyksessä jatkuva uuden etsiminen ja liike ovat tärkeintä. Jos nämä elementit hidastuvat tai täysin lakkaavat, niin olisiko sitten syytä siirtyä kohti muita harrastuksia?


Karenilta lähdettyäni poikkesin vielä Hassisen kirppikseltä josta löysin Pixiesin originaalin mint-kuntoisen: Trompe Le Monden(91) kybällä. Ihanaa. Myös yksi pieni disgogs-viritys lähti tulille illemmalla. Keräilijä minussa on edelleen hengissä ja nokka suuntaa jo kohti vuotta 2016 ja niitä ihan uusiakin albumijulkaisuja.

Mitä oikeasti näin levymessuilla? Turku, Kåren. 7.12.2014.

Yleensä sitä näissä levymessupäivityksissä keskittyy kertomaan vähän luettelonomaisesti omista vinyylilöydöistään. Ajattelin yrittää vähän erilaista näkökulmaa, mitä tapahtui omien löytöjen vieressä, mitä jätin ottamatta ja miksi sekä millaista jengiä paikalla oikein oli? Toki jotain pitää kertoa omista löydöistäkin, sillä ihan osattomaksi en jäänyt tälläkään kertaa.

Turun Kårenin levymessuilla vakilevymyyjille on siunaantuneet myös omat vakipaikkansa. Portaiden yläpäästä löytyy yleensä pari ruotsimyyjää, ennen Kårenin saliin astumissa sivuja ympäröi tuttuja suomalaisia levymyyjiä. Salista sitten löytyy tasaisesti suomalaista ja ruotsalaista myyjää, omilta paikoiltaan. Sanoisin, että tällä kertaa levymyyjiä oli noin 20m ehkä hieman yli. Yleensä tongin hurmiossa ensimmäisen tunnin ruotsalaisten levymyyjien laareja, joista löytyy rokin klassikoita hintahaarukasta 1-4 euroa. Jos näkee vaivaa ja perehtyy paremmin myös kotimaisten myyjien laareihin, niin voi yllättyä iloisesti.

Näin kävi tänään. Kårenin salin ns. estradilla oli kotimainen levymyyjä, joka oli luopumassa omasta kokoelmastaan tai ainakin osasta siitä. Mukaan lähti Bluesoundsin: Black(80) ja On(80) alle viidellä eurolla kappale sekä Led Zeppelinin: IV(71) vitosella. Juhuu, sanoin minä. Erityisesti nuo Dave Lindholmin luotsaaman Bluesoundsin kaksi ekaa albumia ovat varsin mieluisaa kuunneltavaa. Varsin erityinen bändi, tiukka, minimalistinen ja oudolla tapaa funky. Juuri nyt kuuntelen On(80) levyn avauskappaletta: Tears, uuh, sattuu!

Löytöjä napsahteli kassiin kivasti, ei tällä kertaa aivan mahdottomalla tahdilla, mutta sellaiset rapiat kakskymmentä lättyä solahti reppuni uumeniin. Kallein ostokseni oli pitkään metsästämäni Marvin Gayen mint-kuntoinen tupla-albumi: Here, My Dear(78). Maksoin siitä kertaostoksen kipurajan verran, eli 20 euroa. Tiedän, että monille 20 euroa ei ole raha eikä mikään, jos kohdalle sattuu levy jolla on arvoa ja jonka aidosti haluaa. Minulla rajaa menee tuossa, nojoo kerran olen maksanut vinyylialbumista(uudesta tosin) 25 euroa, mutta 30-40 kymppiä en menisi maksamaan edes puuttuvasta rollarialbumista, jollaista kerran tarjottiin Voodoo Loungen(94) vinyyliversiona neljäänkymppiin. En ostanut. Olen mieluummin ilman ja kuuntelen ceedeeltä kun alan mahdottomia maksamaan.

Yhä useammin levymessuilla törmään siihen tosiasiaan, että minullahan on jo nämä levyt, tämän ja tämän artistin tuotanto on aikalailla täydellisesti hallussa. Selailen hetken U2:sen kohdalta, kaikki löytyy. Kokeillaan Simple Minds, ai niin, nämäkin mulla on. Rollareista löytyy aina jotain kivaa, noh, ei viittis ostaa viidettä versiosta Some Girlsistä, vaikka sen 4 eurolla mint-kuntoisena saisikin. Olen levynkerääjänä tilanteessa, jossa en viitsi väen vängällä laajentaa musiikkimakua esimerkiksi progeen tai kasariheviin. Näissä kahdessa genressä tarjontaa tosin riittää, Yessiä, Gentle Giantia, Ozzy Osbournea, Kissiä, Ozzy Osbournea ja kaikkea sellaista joka ei ihan natsaa melko perusrock-musamakuuni.

Kun tosiaan omistaa miltei kaikki haluamani levyt, niin sitä tekee huomioita siitä, että kuinka helposti jokin ei niin pitkälle ehtinyt levynkerääjä voisi ottaa artistin tuotannon haltuun yksien levymessujen aikana. Bruce Springsteenin kaikki levyt aikajänteellä 1973-1992 löytyi neljään euroon yhden ruotsimyyjän laarista, jopa se viiden lp:n liveboxi. Siinä olisi ollut Bruce-noviisille herkuttelun paikka. Toinen artisti jonka keskeinen tuotanto löytyy helposti on em. mainitsemani Kiss.

Levymessujen asiakaskuntaa menee haarukkaan keski-ikäiset mieshenkilöt, jotka elivät nuoruuden aikana jolloin lp-levy oli se ainut ja oikeaa ääniteformaatti. Nojoo, ehkäpä vähän huonokin määrittely, sillä monet meistä levynkerääjistä ollaan eletty myös se pakollinen cd-vaihe, mutta palattu tähän meidän mielestä alkuperäiseen formaattiin. Asiakaskunnassa vilahtelee aina välillä ihan normaalinoloisia naisihmisiä, joka aiheuttaa ainakin minussa lievää kummastusta. Niin, ehkäpä pidän tätä touhua hieman friikkihommana, jota me vähän nukkavierut sedät saamme ainostataan harrastaa.

Palataan Dave Lindholmin toiseen laatubändiin, aikaan ennen Bluesoundsia, eli Pen Lee:hen, jonka levy Closer to the Drum(76) oli myös messuilla tarjolla. Tällä kertaa hintaa oli liikaa, mutta tämän biisin hienoutta en voi kiistää.

Levymessut - Turun T-talo. 16.3.2014

Eilinen kirpparinuouhous oli onneksi täyttänyt levypötsini sen verran kukkuralleen, että pystyin vastaanottamaan näiden levymessujen tuoman pettymyksen tunteen. Ok, lähdetään purkamaan pala kerrallaan tätä pakettia. Ensinnäkin nyt oltiin levymessujen "toisessa päivässä", eilen lauantaina vinyylikaravaani oli käynyt Helsingissä Tavastialla ja näin ollen paras kerma oli jo kaavittu päältä. Sen verran face-ilmoittelua seuranneena huomasin, että esim. mainio ruotsalainen Delicious Goldfish Records oli matkalla tällä kertaa euron ceedee-laareineen, mutta ei vastaavan hintaisten vinyylilaarien kera, kuten aiemmilla levymessuilla on ollut tapana.

Turun T-talon tila messupaikkana oli Kårenia ehkä hieman hämärämpi, tilaa lienee kutakuinkin samanverran, ihan ookoo paikka levymessuille. Valaistuksessa oli hieman toivomista, joissain levynurkkauksissa jouduin vähän siristelemään, jotta näin mikä printti on kyseessä? Noh, saattoi johtua ikänäöstäkin. Paikalle tulin jo puoli tuntia ennen avaamista ja tietenkin siinä toivossa, että saan napsittua parhaat palat päältä. Ok. Pääsinkin ensimmäisten joukossa sisään, mutta aika pian huomasin, että kattaus oli tänään niukempi, ei juurikaan näitä houkuttelevia alelaareja.

Jotain sentään tuli löydettyä. Ekalta ruotsalaisen myyjän kojulta löysin The Pretty Thingsin Uk-originaalin esikoisalbumin: The Pretty Things(65) neljällä eurolla. Kansi aika surkeassa kunnossa, mutta itse levy soi aika virkeästi. Tämän jälkeen lampsin yhden suomalaisen myyjän laareille, josta mukaan tarttui Dave Edmundsin: Twangin(81) kahdella ja puolella ekellä. Ihan hyvä löytö. Kohtapuolin olinkin jo mainitsemani Delicious Goldfish Recordsin kojulla, josta ne euron vinskyt siis puuttuivat. Ihan mukavina löytöinä mukaan lähti kuitenkin aussirock-bändien The Saintsin: All Fools Day(85) ja Triffidsin harvinaisempi kokoelma: Love in Bright Landscapes(86).

Aloin jo luovuttamaan, että eiköhän tää ole jo tässä, säästetään rahat ja lähdetään meneen. Sentään yhdellä ruotsalaisen myyjän kojulla pääsin hetkellisesti kiinni levyntonkimisen flow-tilasta. Kolmen euron laarista lähti mukaan 4 kohtuullista herkkua: Little Featin: Sailin Shoes(72), Temptationsin: 1990(73), David Bowien: Diamond Dogs(74) avattavilla kansilla ja vielä myyjä mainostama kaikkien aikojen paras Glam-rock albumi, Cockney Rebelin: The Human Menagerie(73). Lopullisena niittinä messuille ostin yhdeltä suomimyyjältä Iggy Popin: Lust for Lifen(77) ja maksoin siitä peräti yhdeksän euroa, joka on kuitenkin aika kohtuullinen hinta.

Myönnetään, että odotukseni messujen hintatasoa kohtaan olivat aika kohtuuttomat, odotin sellaista muutaman euron muovimyrskyä, että paikka tulvii toinen toistaan hienompia euron löytöjä, koska edelliset levymessut Kårenilla olivat tällaiset. Nämä messut menivät asteikolla sinne huonompaan äärilaitaan, ei paljon mainittavaa jälkipolville, paitsi tämä bloggaus.
Toisaalta on paljon ihmisiä, jotka oikeasti ostavat niitä kalliimpia levyjä, toinen toistaan houkuttelevimpia keräilykappaleita. Itselle viisi euroa on se kipuraja, joka ylitetään harvemmin. Itseasiassa maksimi jonka yhdestä levystä voin maksaa on 20 euroa ja sitä en ole tehnyt kovin montaa kertaa. Kallein ostamani levy lienee Samae Koskisen: Hyvä Päivä(13) vinyyli, josta maksoin uutena 23 euroa.

Messut saivat minut jälleenkerran pohtimaan tätä levynkeräyksen järjellisyyttä, että onko järkee vai ei? Luettuani tämän toisen bloggaajan oivallisen kirjoituksen aiheesta uskoni taas hetkellisesti palasi: http://rajatapauksia.wordpress.com/2011/01/23/anonyymit-addiktit-viides-istunto/

Ja perään totaalista turmiollisuutta jota pitäisi tuomita isolla kädellä, jos sitä omassa ympäristössään näkisi, mutta aina saa hyväksynnän tässä rokin sarjakuvamaailmassa:

Record fair in heaven, almost - Kåren, Turku. 7.12.2013.

Taas oli levymessut tarjolla Turussa, edellisistä oli jo tovi aikaa, kenties ne olivat keväällä? Kovasti yritin tähdätä klo:11.00 aloitukseen, mutta myöhästyin puolisen tuntia. Olin ihan varma, että levyhaukat olivat kerenneet jo ostaa kaikki minulle kuuluvat helmet, mutta eivätpä olleetkaan, sillä paikalla oli harvinaisen kova kattaus mustaa muovia ja yllättävän paljon levyjä ns. want-listaltani. Fokukseni laareihin oli tiukan intensiivinen, en siis sortunut vilkuilemaan ympärilleni ja pahoittamaan mieleni siitä mitä helmiä kaikki muut olivat kerenneet jo syliinsä haalia. Jos vähän liioitellaan, niin nämä Kårenin levymessut hipoivat jo taivasosastoa, hyvässä mielessä.

Levymyyjiä oli paikalla pikkaisen normaalia vähemmän, Kårenin portaiden yläpäästä puuttui pari ns. vakikojua. Ruotsalaisten myyjien kojuja oli paikalla 4, joista kahdesta kauhoin levyjä kassiini liki kilokaupalla. Näistä länsinaapureista etenkin Delicious Goldfish Records ja Record Hunter tarjosivat valtavan määrän laadukasta muovia hintahaarukassa 1-3 euroa.

Okei, sitten löytöihin. Herkullisen kultakalan laarista löytyi muun muassa seuraavanlaisia euron herkkuja: Steve Miller Bandin: 5(70), ja tämä uskomaton hyväkuntoisena jenkki-originaalina. Muita olivat Springsteenin: River(80), Ike & Tina Turnerin: Nuff Said(71), Southside Johnnyn: This Time it's for Real(77) ja Dr.Johnin: Tango Palace(79). Kun maksoi kaksi euroa, sai sellaisia levyjä kuin Lou Reedin: New York(89), Janis Joplinin: Pearl(71) ja Eric Claptonin: Eric Clapton(70). Tästä laarista lähti melkoinen kasa muovia mukaan ja kivat toivoitukset Tukholman Solnaan levykaupoille joskus tulevaisuudessa.

Toiset hyytävät laarit tarjosi em. Record Hunter Tukholmasta, jossa olen paikan päälläkin käynyt noin neljä vuotta sitten. Kaikki älpyt olivat kolme euroa kappale. Henkilökohtaisella tasoilla sykähdyttävimpiä löytöjä olivat Talk Talkin: Spirit of Eden(88), Tom Verlainen: Tom Verlaine(79), CSNY:n : 4 Way Street(71), Cowboys Junkiesin: Trinity Sessions(88), Stephen Stilsin: 2(71), Rushin: Permanent Waves(79) ja Steely Danin hieno originaali avattavilla kansilla: Can't Buy a Thrill(72).

Ei olisi uskonut, että edelleen muovia lähtee näinkin paljon mukaani...tai noh, onko se sitten yllätys, kun levyjenkeräys on aika syvällä verissäni, yhä edelleen, valitettavasti ja onneksi. Levyjen keskihinnaksi tuli 2 euroa ja kokonaishintakin pysyi kaksinumeroisena. Sen verran innostuin lopussa sijoittamaan, että ostin kolmannelta ruotsimyyjän kojulta yhden levyn peräti seitsemällä eurolla. Plätty oli Alan Vegan: Saturn Trip(83). Vega on siinä mielessä ajankohtainen, että tulevalta Springsteenin: High Hopes(14) levyltä löytyy Suicide-cover(Vegan bändi) Dream Baby Dream.

Levymessut - Kåren, Turku. 24.3.2013

Lyhyehkö päivitys antoisilta levymessuilta. Kyttäilin jonkin aikaa, että josko Lempäälän Ideaparkkiin tulisi levymessut tälle talvelle/keväälle? Mutta näin ei tapahtunut, siispä vanha kunnon Kåren levymessuineen tyydytti (kyltymättömän) muovin nälkäni.

Tällä kertaa olin ajoissa paikalle ja pääsin varsin otollisille mestoille. Ensimmäisellä ns. "euron svedulaarilta" tarttui kassiini liki parikymmentä halpaa muovikiekkoa. Mainittakoon näistä muun muassa: Warren Zevonia, Cigacon eka, Barry Whitea, Billy Joelin: Piano Man(73), Dave Edmundsia, Joe Cockerin alkupään tuotantoa ym. ym. Näistä eukun löydöistä parhaimmat olivat Simple Mindsin harvinainen Sisters Feeling Call(81), J. J Calen: Troubadour(76) ja Kris Kristoffersonin 70-luvun alun helmi: The Silver Tongued Devil and I(71).

Samaiselta ruotsimyyjien kojulta nappasin vielä vähän kalliimmalla pitkään etsimäni Queenin: A Night at The Operan(75) viidellä eurolla. Kyseessä oli vielä originaali brittipainos. Hinnan sain tippumaan kun ilmoitin levyn kosmeettisesta naarmusta, joka ei sitten vaikuttanut lainkaan kuuntelunautintoon. Queenin jatkeeksi koju tarjosi vielä Elvis Costellon jymäkän kakkoslevyn: This Year's Model(78) neljällä ekellä. Ou jee, kylläpä hymyilytti näiden löydösten jälkeen.

Leveymessuja hallitsivat jälleen kerran muutamat svedumyyjät, suomipoikien kojuiltakin löytyi asiallista plattaa, mutta hinta oli kautta linjan 5-10 euroa korkeampi kuin länsinaapureillamme. Laskeskelin mielessäni, että jos myy levyjä enimmäkseen eurolla, niin paljonko siitä nettoaa päivän aikana? Ei paljoa, ehkä viitisensataa? Sillä pitäisi vielä kustantaa matkat Ruotsista tänne ja mahdollinen majoitus ja syöminen. Levynmyynnin täytyy olla kutsumushommaa(ja onhan se), ei tällä hommalla rikastu, Sanoisin, että tämä on nuhjuisten neli-viiskymppisten miesten sosiaalinen keräilytapahtuma, jossa voi luvalla taantua nuoruuden musatunnelmiin.

Messujen muita oleellisia löytöjä olivat: Lou Reedin: New York(89), David Bowien albumit: Hunky Dory(71), Young Americans(75) ja Station to Station(76), kaikki nämä neljällä ekellä kappale. Bowieta oli messuilla yllättävän runsaasti ja varsin kohtuuhintaan. Pin-Ups(73) ja David Live(74) jäivät odottamaan vielä seuraavia messuja. Löysin myös originaalin Pink Floydin: Atom Heart Motherin(70) neljällä eurolla, tosin aika naarmuisen sellaisen. Ehkäpä laitan sen kirpparilla eteenpäin? Intensiivisen kaksituntisen täydensin vielä muutamilla loppuhetkien euron lätyillä: Richard Thompsonin: Across the Crowded Room(85) ja Peter Gabrielin: 4(82).

Sanoisin, että messut kiipeää kaikkien aikojen levymessulistalla Top 3:n tuntumaan. Varsin antoisat messut, jossa henkilökohtaiseen nautintoon vaikutti ennen kaikkea ajoissa paikalle tuleminen. Kaiken kaikkiaan muovia lähti mukaan n. 50 tsipaletta ja kokonaishinta jäi selvästi alle satasen. Eli halvalla lähti mukaan paljon hyvää. Ompahan taas kaksoiskappaleita ja bileiden pääpalkintoja tiedossa kavereilla.

Manhattan says: Oh Yeah!

Kyllä, levynenä on taas hullaantumaan päin, eilinen pvc-karkelointi Turun Manhattanilla oli taas sitä luokkaa, että oksat pois ja lisää hyllytilaa pliis! Edellisestä Manhattan-keikasta oli kulunut kaksi kuukautta, vakiolaarien vinyylikattaus oli tässä ajassa kerennyt mukavasti uusiutumaan. Siitä yhdestä, todennäköisesti svedu-importtia toimittavasta kojusta tuli taas haalittua muovia mukaan liian paljon. Tämä innoittava levynurkkaus koostuu alalaarien kahden ja kolmen euron melkoisen pätevästä muovista ja ylälaarien hieman kalliimmista laadukkaista kiekoista, mutta enimmäkseen alle kympin matskusta.

Käteen osui ensimmäisenä Dylan-voittoinen Hearts of Fire – soundtrack(87), jonka kolmesta Dylan-biisistä kahta ei löydy muualta kuin tältä platalta. Kaksi euroa ja iso kiitos! Jimi Hendrixin yksi monista kuoleman jälkeistä kiekoista kapusi kassiini, nimeltään Midnight Lightning(75) ja levyltä löytyvä veisu Machinen Gun on yksi keskeisiä Jimpan postuumeja vetoja. Sydämentykytyksiä aiheuttivat em.lisäksi Santanan Caravanserai(72), Bee Geesin Cucumber Castle(70), Blood, Sweat & Tearsin III(70) ja George Harrisonin: Thirty Three ⅓(76) sekä mainion Osibisan Happy Children(73). Kaikki nämä kolmen ja seitsemän euron välistä.

Luonteva eteneminen Manhattanin kujilla vei kohti muita antoisia levykojuja. Tässä kohtaa mainitsen muutamia kaksoiskappaleita, jotka jätin laariin odottamaan seuraavaa muovin onkijaa, eli: Led Zeppelinin: Presence(76) 7 ekellä, useista Elvis Costellon laatulättysiä 3 eurolla, Popedan Harasoo 3 eurolla, Kinksin kasarihelmia kahdella eurolla tsipale. Mutta joo, kaksoiskappaleiden tie löytää joko bileiden pääpalkinnoiksi tai omaan kirpparilaariin. Tässä kohtaa tuplamuovitus ei ole niin tarpeellinen.

Muista Manhattanin kojuilta nappasin mukaani muun muassa Hall & Oatesin H2O(82) yhdellä eurolla, Roger Watersin eka soolon The Pros and Cons of Hitchhiking(84) kolmella eurolla ja Dylanin Another Side of Dylan(64) myöskin kolmella eurolla. Makoisana lisänä ostin muutaman laadukkaan euron CD-levyn, kuten erinomaisen(mutta unohdetun) The Sundaysin: Static & Silence(97).

Runsasta Manhattan-kierrosta täydensin vielä pistoilla Turun levykaupoissa. Iki-Popista ja 8-Raidasta mukaan tarttui Pil:n Album(86), Mick Ronsonin: Play Don’t Worry(75) ja Todd Rundgrenin: Runt – The Ballad of Todd Rundgren(70) parilla eurolla kappale sekä samaisen Rundgrenin jo jonkin aikaa etsimäni kasarihelmi: Nearly Human(89). Herra Rundgren on tulossa toukokuun lopulla Tavastialle Helsinkiin, lippu löytyy jo takataskusta. Yksi rokin piiloon jääneitä legendoja, josta on tulossa laajempi blogijuttu vielä tulevan kevään aikana.

Levynkerääjälle kevät näyttäytyy kukkaronnyörejä kiristävänä, tasan kuukauden päästä olisi tiedossa kansainväliset levymessut Turun Kårenilla, myös Lempäälän Ideaparkin levymessut ovat mahdolliset!?

http://www.youtube.com/watch?v=zN-GGeNPQEg

Turku, Kåren 5.3.2011 - Levymessuilla!

Täällä taas. Edellisestä Turun Kårenin levymessukeikasta ehti kulua vain kolme kuukautta, niin uutta jo pukkaa. Musiikinkuluttajan lompakolle liian tiheään järjestetyt levymessut käyvät vaan raskaiksi. Niin, mites kävi eurojen?

Tälla kertaa mukaan tarttui "vain" 20 LP-levyä yhteishintaan 67 euroa. Keskihinnaksi muodostui reilut 3 euroa/vinyyli. Ei paha hinta-laadusuhde tämäkään.

Viime jouluiseen tapahtumaan verrattuna nämä levymessut olivat tarjonnaltaan niukemmat, mutta osallistujamäärältään runsaammat. Onneksi olin ajoissa liikkeellä ja kerkesin kauhoa mukavan määrän soivaa muovia kolmen euron alelaareista. Tästä huolimatta en voinut olla huomaamatta minua ennen paikalla olleiden levynkerääjien onnellisia ilmeitä todella edustava levynippu kourassaan. Mistä löydöistä jäinkään paitsi?

Heti ensimmäiseksi ruotsalaisen levymyyjän kojusta löytyi Stevie Wonderin: Talking Book(72), Bee Geesin: Mr.Natural(74) ja Beach Boysin: Carl and the Passion - So Tough(72) 2 euron kappalehintaan, varsin mukava alku siis. Seuraavasta kolmen euron laarista tarttui mukaan Warren Zevonin: Excitable Boy(78) ja Crosby, Stills and Nashin: Daylight Again(82)

Levymessujen kliimaksi ja samalla suurin rahareikä tapahtui yhden toisen ruotsalaisen myyjän erityisen runsaalla vinyylikojulla. Kolmen ja viiden euron laarit pitivät sisällään 70-luvun rokkia laidasta laitaa ja melkoisen hyväkuntoista sellaista. 10 levyn setistä mainittakoon Queenin: News of the World(77), Jerry Garcian: Reflections(77) ja Supertrampin toka levy Indelibly Stamped(71) aidolla tissikannella.

Messujen loppuvaiheessa tinkasin yhdestä suomalaisen myyjän kojusta kokoelmistani puuttuvat Kinksin: Soap Opera(75) ja Supertrampin: Crisis, What Crisis?(75) kympistä kuuden euron kappalehintaan. Samalla nuo levyt osoittautuivat messujen kalleimmaksi ostoksiksi. Levymyyjä vain valitteli, että halvalla meni, koska oli aikoinaan maksanut saman hinnan kyseisistä lätyistä.

Levymessuilla! - Turku, Kåren 4.12.2010

Historia toistaa itseään, jälleen itsenäisyyspäivän tienoo, Turku ja levymessut Kårenissa. Vuosi sitten levymessujen jälkeen asettauduin kesään asti kestävään levyjenostolakkoon. Nooh, lakko piti melkein kutinsa, mitä nyt sallin itselleni pari ostopoikkeamaa ja päivän Tukholman levykaupoissa.

Tässä sitä ollaan taas, raskaiden vinyylikassien kanssa. Messujen saldo oli 29 vinyylilevyä yhteishintaan 74 euroa, joka nopeasti päässä laskien tarkoittaa noin 2,50 euroa/vinyyli. Ei siis pöllömpi hinta. Vaan onko laatu kohdallaan, millaista muovia tulikaan kotiin raahattua? Katsotaan!

Noustessani Kårenin rappuset ylös tupsahdin suoraan yhden ruotsalaisen levymyyjän pöytien luo. Havainnoin heti alevinyylilaatikon, josta lähti 4 levyä 10 euron yhteishintaan. Mukaan tarttui Randy Newmanin: Born Again(79), Neville Brothersien: Yellow Moon(89), Suzanne Vegan: Days of Open Hand(90) ja 80-luvun kadotettu(?) pop-klassikko Michael Pennin(on muuten Sean Pennin veli) March(89). Kirsikaksi kakun päälle löysin vielä 3 euron laarista kohtuullisenkuntoisen Patti Smith Groupin: Radio Ethiopian(76).

Loistavan alun jälkeen työnnyin sisään varsinaiseen levysaliin. Myyjiä oli yltympäriinsä salia, havaintoni mukaan hieman enemmän kuin viime vuonna. Seuraavana kohteenani oli varsin surumielisen näköisen ruotsalaismyyjän euron ja kahden euron laarit. Liekö surumielisyys johtunut siitä, että noin halvoilla hinnoilla ei paljon tältä reissulta rahaa kerry, tuskin edes paluulippua Ruotsiin? Jokatapauksessa miehellä oli vielä erikoistarjous 4 levyä kahdella eurolla. Runsaasta vinyylimäärästä napsin itselleni levyt: The Pretenders: II(81), Blue Öyster Cult: Some Enchantet Evening(78), Joe Jackson: I’m the Man(79) ja sooloilemaan lähteneen Supertramp-miehen Roger Hodgsonin: In the Eye of the Storm(84). Tässä vaiheessa mietin, että mitähän tästä vielä seuraa kun alku oli näin lupaava, kassissa oli jo yhdeksän vinyyliä, mutta rahaa oli kulunut vain 15 euroa.

Olin tietoisesti tullut levymessujen kahdelle viimeiselle tunnille, jolloin porukkaa on vähemmän ja kaikista pahimmat levyfriikit olivat käyneet jo keskinäiset tappelunsa. Viime tunteina hinnatkin yleensä putoavat ja tinkiminen on helpompaa. Tosin ihan mikä tahansa hinta ei mennyt läpi, Kinksin: Soap Opera(75) vinyyliä en saanut pudotettua 8 eurosta viiteen. Tuolloin taskun pohjalla ei ollut enää kuin se vitonen. Sitä ennen levyjenpläräys-flowssa olin jo haalinut ne 20 muuta vinyyliä maittavista alelaareista: Muutamia herkkuja mainitakseni: originaali mutta naarmuinen Beatlesien: Rubber Soul(65), Neil Youngin: Time Fades Away(75), molemmat noin neljällä eurolla sekä Elton Johnin ylväin klassikko, tupla-albumi Goodbye Yellow Brick Road(73), Lou Reedin: Sally Can’t Dance(74) Ja Marvin Gayen: Midnight Love(82) kolmella eurolla kappale.

Tyydytys oli täydellinen. Levymessut olivat parhaimmat tähänastisista. Levykauppiaiden karavaani jatkaa kulkuaan Helsinkiin ja Lahteen vastaaville levymessuille, mutta kermat kuorittiin päältä jo Turussa. Kuvaavaa oli se, että laareihin jäi vielä paljon poimimattomia helmiä muutaman euron hintaan, kuten Bee Geesiin 70-luvun alun hyväkuntoisia vinyylejä, Van Morrisonin vinyyli 70-luvun alusta ja yllättävän paljon originaalia 70-luvun Zappaa ja Bowieta.

Näihin tunnelmiin tällä kertaa, mikä voisi 70-lukuisempaa kuin Elton John kera ajanmukaisen karvapäägallerian:

Turku, Kåren 5.12.2009

Itsenäisyyspäivän aatto, Turku ja levymessut, levynmyyjiä ulkomailta saakka, ei siis paskempi yhdistelmä. Tämän vuoden aikana vinyyliäänitteitä on kertynyt kokoelmaani melkoisen riittoisa määrä, lukumäärällisesti uskaltaisin veikata 100-200 uutta vanhaa, eli käytettyä vinyyliä. Vuoden parhaita apajia ovat ehdottomasti olleet Minneapoliksen levykauppa Treehouse Records ja vierailu Kangasalan rompepäivillä. Minnepoliksesta irtosi n.20 laadukasta levyä ja Kangasalta reilut 10.

Mihin tällä oikein pyrin, näin suurella määrällä rokkiäänitteitä? Keskeisimmät rokkiplatat jo löytyvät hyllystä, karkeasti arvioiden 2000-3000 vinyylin kokoelma on jo aika riittävä. Jos tänä vuonna olen ostanut 157 vinyyliä, niin paljonko olen uhrannut aikaa yhden levyn kuuntelemiseen? En paljoa, en tässä muutenkin niin kiireisessä elämänvaiheessa. Olisiko jo aika laittaa levynkeräilyhanskat tiskiin tai hattuhyllylle, olisiko hyvä levynkeräämiseen menevä energia suunnata johonkin aivan muuhun, eli juuri niihin asioihin joita en kerkeä tekemään hulppean levyharrastusten vuoksi. Toisaalta, eihän tämä paha addiktio ole, kyse on sentään musiikista eikä mistään stimulanteista. Mutta addiktio kuitenkin, olisiko siis aika…

Vielä raporttia viimeiseltä ristiretkeltä for the long time. Paikalle saapuminen Turun ”rokkiklubiin” Kårenin ajoittui mukavasti kahden nurkille, eli messujen kahdelle viimeiselle tunnille(messuaika: 11-16). Tämä tarkoittaa sitä, että myyjät pudottavat hintoja ennen sulkemista ja näin kävi näilläkin messuilla. Ensimmäiseltä tiskiltä lähti mukaan David Bowien Low ja Leonard Cohenin Recent Songs viiden euron yhteishintaan. Onnistunut alku, levyt osoittautuvat vielä originaaleiksi. Hieman lisää pyöriskeltyäni jumiudun hieman Joe Strummeria muistuttavan Ruotsalaismyyjän kojulle, erityisesti pläräsin tiskin alla olevaa ”kympillä kolme laatikkoa”. Nostin laatikosta melkoisia herkkua tyyliin: Bowin: Aladdin Sane, Genesiksen: Trespass, Skynyrdin livetuplan, Procol Harumin Grand Hotellin ym. Maksoin onnellisena kolmekymppiä ja sain aimokasan hyviä rokkiplattoja ja samalla tunsin pääseväni levynkeräämisen Flow-tilaan.

Viereiseltä kojulta lähti kolme euron löytöä: Paul Simonia, Simon & Garfunkelia ja Status Quota. Reilun tunnin päästä vatsa alkoi olemaan jo mukavasti täynnä herkullisista levylöydöistä. Vielä ulko-ovella käännyin takaisin ja palasin yhdelle kojulle jossa olin nähnyt originaalia Pocoa, Joni Mitcheliä ja Todd Rungrenia, kaikki kolme plattaa lähtivät kympin yhteishintaan, tämä oli se kirsikka kakun päälle.

Yhteensä 18 vinyylilevyä ja 58 euroa. Pidän tätä hinta- ja laatusuhdetta varsin oivallisena. Kävelin varsin kylläisenä ulos Joulukuun harmauteen tietoisena siitä, että tämä on todennäköisesti viimeinen levyreissuni hyvin pitkään aikaan. Tästä päivästä lähtien olen päättänyt ryhtyä levynostolakkoon joka saa kestää ainakin ensi kesään saakka. Lakko sallii pari-kolme ostopoikkeamaa jos vaikka Rollarit tekee uuden levyn kevääksi? Lakon toivon näyttävän levyaddiktioni laajuuden ja myös sen että kuinka tarpeellista levyjen keruu minulle oikeasti on? Voi olla, että lakon jälkeen se ei enää ole tarpeellista ja onko tämä sitten lainkaan huono tulos?

Kritisoi rakkaimpiasi, sillä moni hyväkin asia voi muuttua ajan myötä riippuvuudeksi. Nyt minun on aika pyyhkiä levynostorähmä silmistäni ja kirkastettava katsettani muita asioita kohden. En tunne surua tästä päätöksestäni, en vielä...