lauantai 3. joulukuuta 2016
Levymessut - Kåren. Turku. 3.12.2016.
Levynälkäni ei ollut sittenkään täysin tyydytetty ja löysin itseni tänä joulukuisena lauantaina Turusta Kårenin levymessuilta. Olin kellontarkkaan klo:11.00 paikalla ja pääsin melkein ensimmäisten joukossa noukkimaan mustaa muovia pohjattomista levylaareista. Paikalla oli paljon tuttuja myyjiä, sekä Suomesta, että Ruotsista. Myös uusia myyjätuttavuuksia oli paikalla, mutta en päässyt heidän kanssa vielä ostokontaktiin. Muutamalla uudella(?) suomalaisella myyjällä hinnat olivat törkeästi pilvissä, selvä messulisä on paiskattu levynkanteen´. Maksaisinko Allman Brothersin: Eat a Peach(72) tuplasta kolme-neljäkymppiä? En todellakaan. Vuosi pari sitten tilasin kyseisen lätyn ulkomailta parilla eurolla. Hämmästelin hetken ylihinnoiteltuja lättyjä joiden kuntokaan ei välttämättä ollut ihan Minttiä. Kohta siirryinkin tuttujen kojujeni ääreen.
Record Hunter Ruotsista on ollut joka messuilla varma ja sopuhintainen kohde. Aina on ollut mukana muutama laarillinen halppislevyjä, niin tälläkin kertaa. Kolmen euron laarista kaivoin pitkälti toistakymmentä rokkiklassikkoa, muun muassa seuraavat älpyt: Cream: Disraeli Gears(67), Bob Dylan: Bob Dylan(62), Carole King: Tapestry(71), The Mothers: Just Another Bans from L.A.(72), Little Feat: Sailin Shoes(72) ja The Clash: Combat Rock(82). Pääsääntöisesti levyt olivat riittävän hyvässä kunnossa, etenkin Cream soi pintanaarmuista huolimatta varsin hyvin.
Samaisen kojun vieressä päivysti pari venäläistä asiakasta, jotka olivat kahmaisseet noin puolen metrin verran levyjenselkiä ja tutkivat niitä suurella antaumuksella. Aikoinaan Kårenin messuilla sai ottaa varaslähdön jos maksoi muutaman euron ekstraa, luulen, että nämä heput olivat juuri näitä early birdejä.
Seuraava ilon kohde oli yhden tutun suomalaisen myyjän koju, jossa oli varsin edustava kattaus viiden euron herkkuja. Led Zeppelin: II(69), Pink Floyd: Relics(71), Mott The Hoople: All The Young Dudes(72), Creedence Clearwater Revival: Green River(69), Big Brother an the Holding Company: Cheap Thrills(68) ja yksi uudempi platta Santanan: Milagro(92), jota hyvin harvoin olen vinyylinä nähnyt.
Levymessuilla oli myös paikalla Svart Recordsin oma tiski. Tältä kojulta ostin: Radiopuhelinten albumin: Pian Pian(91) kympillä ja Eero Koivistoisen: Valtakunta(68) albumin, josta maksoin vähän enemmän. Molemmat tietenkin uusintapainoksia.
Ihan loppuun vielä napsaisin yhden tutun svedumyyjän laarista kolme kahden euron lättystä: Toto: IV(82), Madness: Keep on Moving(84) ja The Godfathers: Birth, School, Work, Death(88). Näin levymessut tulivat makoisaan päätökseensä. Budjetissa pysyttiin ja pahimmat heräteostokset jäivät tekemättä. Ainoastaan harmittelin sitä, kun missään kojulla ei ollut myynnissä levyjen suojamuoveja. Myös Rollareiden tuoretta albumia: Blue & Lonesome(16) ei saanut vielä messuilta.
Tunnisteet:
eero koivistoinen,
kåren,
levymessut,
record Hunter,
svart records,
turku
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Makoisaa siis ollut. Ihmeen halvalla osa näköjään. Kyl hurrit näköjään taas hoitaa hommat. Lienee huomisille mansen messuille tulossa jämät. Vai on tuollainen rahalla sisäänkin tullut näihin. Tai itse en ainakaan ole moista kokenut. Toisaalta ni vähän messuilla käyn, kun eihän täälläpäin niitä juuri ole..
Noi venakot hauskoja kyl. Joskus kirppareilla nähnyt. Ne kyl päivystää huolella.. Taisi kerran kun kannoit bonarille lättyjä myyntiin olla heti joku pitkän käsibkerjoitetun listan kanssa valkkaamassa :)
Hienon setin kyllä taas noukit siis. Onhan se ihan kiva kun sulla niin heikosti niitä hyviä levyjä on ;)
Lähetä kommentti