Takaisin Putroon!

Korona-ajan läpitunkeva ahdistus ei suosinut Samuli Putron musiikkia. Toteava ja kirurgin tarkka analyysi ihmisen kivuliaisuudesta ei ollut tuona aikana houkuttelevaa. Mieli kaipasi kepeämpää ja lohdullisempaa musiikkia. Ei silti, etteikö Putron musiikissa olisi lohdullisuuttakin, jos mietitään vaikka hänen uransa isoa kappaletta Olet puoliso nyt tai vaikka soolouran avannutta albumia Elämä on juhla (09), joka on yleisilmeeltään lohduttava. Toisaalta Putron lohdullisuus on liian tarkkaa, iholle tulevaa, jopa inhorealistista. Että haluanko kuulla näitä lauluntekijän tarkkailmeisiä pienoisnovelleja? 

Samuli Putro on mestari perkaamaan ihmisen lyyrisesti auki ja katsomaan mitä sisältä löytyy. Aina se tunnu kivalta, vaikka analyysi olisi mestaruusluokkaa, kuten se useimmiten on. Korona-aikana loittonin yhä kauemmas Putrosta. Toissa vuonna ilmestynyt kehuttu albumi Keskellä Kesää (21) jäi kunnolla kuuntelematta, ihan puhtaasti sen vuoksi, että ei tuon miehen toteavia puhelauluanalyyseja ei vaan jaksa kuunnella.

Muuttiko pandemiasta ulos tuleminen suhdetta artistin musiikkiin? Näin voisin väittää, vaikka isompaakin maailman kriisiä on tarjoiltu. Samuli Putron tuore albumi Ikävä Mummoa (23) kuulosti raikkaalta, tosin aika tutultakin, mutta kappaleissa oli sellaista merkittävyyttä, joka resonoi riittävästi minussa.

Kun Putro alkoi maistua, niin otin kuunteluun vajaan kymmenen vuoden takaisen Taitekohdassa (14) albumin. Levy oli jäänyt aikoinaan vähän heikoille kuuntelulle. Osasyynä tähän saattoi olla hivenen nuivat musakritiikit albumin julkaisuhetkellä. Taitekohdassa albumia pidettiin kai ilmestyessään keskinkertaisena ja yllätyksettömänä. Sitä edelsi menestysalbumi Tavalliset hautajaiset (12) ja pyörää ei keretty keksimään uudelleen. Tuloksena oli ihan tavallinen kitaravoittoinen Samuli Putro-albumi, jossa on muutama hyvä biisi. Tämä oli tuolloin ainakin oma käsitykseni levystä.

Lukijan ei tarvitse olla ajatustenlukija arvatakseen mitä olen väittämässä seuraavaksi. Kyllä. Taitekohdassa on aliarvostettu albumi ja se on kestänyt aikaa mainiosti. Suorastaan harmittaa, että nämä hienot kappaleet jäivät aikoinaan tsekkaamassa. Tyypillinen ja vähän alleviivaava aloituskappale Taitekohdassa pitää sisällään Putrolle tyypillisen analyysin: "Olet kolkutkuus ja lapseton nainen". Tällainen kuuntelijan vähän veemäinen sinuttelu on artistille tuttu ja tehokas tyylikeino. 

Ostamani vinyyliversion kansitekstissä kerrotaan kuinka Kuka tahansa kelpaa on ns. pakkopuristus. Levy-yhtiö halusi levylle eka sinkun ja tällainen siitä tuli. Ei huono, vaikka tässä Putron lyriikka jättää tulkinnan tilaa: Kuka tahansa kelpaa, jos sillä on sun nimi, yhtä leveät haaveet, yhtä raikas mieli...

Milloin jätkät tulee on aivan mestarillinen kappale koulukiusatusta. Jo ilmestyessään pidin sitä tosi kovana biisinä. Ja edelleen toimii. Mitä on joutua koulukiusatun kaveriksi, millaista häpeän tunnetta se aiheuttaa? Hei Sami milloin jätkät tulee, onko jätkiä näkynyt? Mä olin tosi kiusaantunut, jos nyt leimaannun, niin sitten mua viedään. Tässä Putron lyriikka osoittaa terävyytensä.

Kellot kappelin biisin kuulin vähän aikaa sitten radiosta ja yllätyin. Selvästi Putron ja Taitekohdassa levyn kappaleet ovat kautta vuosien uineet suomalaisten päivien soundtrackiin, harvinaisemmatkin. Totutusta poiketen kertoo taas yhden syvällisen tarinan, Tämä on perhe kaunis ja arvoituksellinen kappale äidittömästä perheestä ja Esmeralda sirkustytöstä.  Kappaleen lopussa oleva wah wah- tyylisen instrumentaali-nostatus on hieno.

Haverisen tyttöjä, Synnyin tahtomaan sut, Taksimiehen unelmia pitävät kaikki sisällä tarttuvaa melodian ja pureksittavan tarinan. Putron mestarilliset sanoitukset liittävät kautta linjan ihmiskohtaloita merkittäviltä kuulostaviin melodioihin. Älkää unohtako toisianne Putro pyytää vielä lopuksi ja vinyyliversio antaa vielä bonuksena ennen julkaisemattoman Pariisin metrossa kappaleen.

Vaikka on jo alkukesä, niin Putro ei masenna vaan lohduttaa. Jotain minussa on muuttunut sitten koronavuosien kuuntelutottumusten. Hyvä niin. Seuraava tähtäimeni on päästä Samuli Putron keikalle. Edellisestä keikasta on aivan liian kauan aikaa.

Vuoden 2014 vinyylisatoa aka levykassini kerma

Vuosi sitten summasin vuoden 2013 parhaat vinyylilöydökseni. Nyt on vuorossa vuosi 2014 ja mustan kullan parhaat löydökseni. En ole uskaltanut laskea levyostosteni kokonaislukumäärää, pelkään luvun pyörivän viidensadan paremmalla puolella. Tosin iso osa tästä on mennyt jälleen myyntiin, eli pientä levytrokausta on tullut harrastettua. Levyjen jälleen myynti oli kuumimmillaan viime keväänä, jolloin äkkäsin varsin hyvän jenkkimyyjän Discogsilta. Hinnat olivat kohillaan, postimaksukaan ei ollut liian kova isommille lähetyksille (25levyä) ja kun tuon levymäärän sai vielä alle 22 eurolla, niin vältti arvonlisäveron. Eli aika huokeista lätyistä oli kyse. Tuosta jenkkilähteestä lähti upeaa kamaa hintahaarukassa 0,5-2 euroa, kuten Allman Brothers Bandia, Steely Dania, The Who:ta, Kinksiä, Judy Collinsia, Crosby, Stills & Nashia ym.

Levytrokaus tyssäsi Tampereen Itsenäisyydenkadun kovenevaan levytarjontaan kun uusi mainio levyliike Sammakka avasi ovensa ja samoihin aikoihin levydivari Aikakone muutti kyseiselle kadulle. Tähän vielä päälle Bonuskirppiksen lukuisat levymyyjät, niin tarjonta alkoi oleen sen verran suurta, että siinä samalla hinnatkin alkoi tippua. Seurasi kyllästyminen levymyyntiin, eipä tää niin helppoa hommaa olekaan, varsinkin jos siitä on liian tosissaan. Syksy toi mukanaan vielä alenevan euron kurssin ja jenkkitilaukset tyrehtyivät tähän. Viimeisin suuri levyjenostopläjäys oli levymessut Tukholman Solnassa syyskuussa, jonka jälkeen on ollut yksi "levymessulämmittely Kårenilla Turusssa Joulukuussa. Vatsa tuli täyteen, levyhylly myös, want-listalla ei ollut enää kovin paljon päälle ruksittavia lättysiä.

Luodaan siis vielä yksi katsaus menneen vuoden muovikiekkosiin, sen parhaaseen tusinaan:

Rolling Stones: Between The Buttons (67)
Viimeinen kokoelmastani puuttuva Stones-kiekko löytyi sekä levymessuilta Turusta, ett Discogsin kautta Hollannista. Puhuttiin muutamista euroista. Nyt hyllystä löytyy sekä Stereo, että Mono-versio. Lopussa linkittämääni Spotikka-listaan en löytänyt levyn parasta, vain UK-painoksilta löytyvää Backstreet Girl - kappaletta, mutta Connection mielestäni se levyn toiseksi paras biisi
Upea levy, jota seurasi vähän psykedeelinen Their Satanic Majesties Reguest(67)

Iggy Pop: Lust for Life(77)
Myös yksi Want-listan levyistäni josta loppuviimeksi en sitten kovin paljon joutunut pulittamaan. Passenger, Success, Lust For Life, Some Weird Sin...levy on täynnä klassikoita. Ostin näitäkin levyjä kaksi kappaletta, joista toisen luovutin yhdelle rokkidiggarille erittäin laadukkaissa vinyylibileissä(enkä puhu nyt vaatetuksesta).

Kirsty MacColl: Desperate Character(83)
Traagisesti sukellusonnettomuudessa kuolleen englantilaisen laulajattaren harvemmin kuultu ja nähty debyyttialbumi on myös yksi Discogs - saaliitani. Varsin terhakka levy, jolta löytyy yksi pikkuhitti, hauskasti nimetty:  There's a Guy Works Down The Chip  Shop Swear He's Elvis.

Todd Rundgren: Something/Anything(72)
Rundgrenin Todista olen vaahdonnut tässä blogissa aikalailla tarpeeksi ellei liikaa. Joka tapauksessa tämä tupla-albumi on Rundgrenin tuotannon kärkeä, joita tuli myös hommattua vuoden aikana heti kaksin kappalein.

Minnie Riperton: Perfect Angel(74)
Alkuun tietokilpailukysymys: kuka merkittävä suomalainen artisti on tehnyt oman version Minnie Ripertonin kappaleesta: Reasons? Kerrottakoon, että Riperton on Stevie Wonderin löytämän laulaja-lauluntekijälahjakkuus, joka on kuuluisa varsin korkeasta sopraanostaan. Tältä levyltä löytyvä hitti: Lovin You kertoo kuinka korkea Minnien ääni on, koirasi sen ainakin kuulee.

Marvin Gaye: Here, My Dear(78)
Pitkään want-listallani jöpöttänyt Gayen ns. magnum opus, kitkerä erolevy vaimostaan Annasta. Levy löytyi loppujen lopuksi levymessuilta Turusta ja hintaa tällä mint-kuntoisella levyllä oli 20 euroa. Ns. raskaasta eroteemasta huolimatta Here, My Dear on oikein nautittava kuuntelulevy, jossa Marvinin ääni soljuu tutun hunajaisena.

Bob Seger: Back in 72(73)
Segerin Bobin alkupään albumeista joutuu helposti maksamaan viitisenkymppiä ellei ylikin. Myös tämän levyn metsästämine oli kovaa työtä. Loppujen lopuksi löysin levyn tuttuun tapaan Discogsin kautta melko kohtuulliseen 12 punnan hintaan. Rätväkkä levy kaiken kaikkiaan, muun muassa legendaarinen Turn The Page löytyy alun perin tältä levyltä, jonka on tietenkin coveroinut?

Leonard Cohen: Songs of Love and Hate(71)
Rakkauden ja vihan laulut saivat luvan olla viimeinen levy nyt jo täydellisessä Leonard Cohenin studiolevyjen kokoelmassa. Ei tämä huono levy ole. Avalanche aloittaa levyn ylväänä verbaalivyörynä, eikä jatkokaan huono ole.

Temptations: Sky's The Limit(71)
Temptations julkaisi vuosina 1971-73 viisi täysipainoista studiolevyä, joista tämä on ensimmäinen. Levyltä löytyy muun muassa Just My Imagination(running away with me), jonka rollarit ovat coveroineet onnistuneesti Some Girls(78) levyllä. Hieno albumi, jossa aikakauden tyylin mukaan löytyy ns. pitkiä psykedeelissävytteisiä kappaleita, tästä esimerkkinä: Smiling Faces Sometimes, joka kasvaa suorastaan eeppisiin mittoihin.

Mac Gayden: Skyboat(76)
Ostin 80-luvulla Raahesta Makasiini-nimisestä sekatavarakaupasta Magc Gaydenin albumin Hymn To The Seeker(77) viidelläkymmenellä pennillä. Levy oli cut-out kamaa ja melkein meinasin luopua levystä, mutta ajanmittaan se onkin kasvanut hienoksi kuuntelulevyksi. Jazz-rock meets folk. Hienoa kamaa. Skyboat (76)on Seekerin edeltäjä, josta löytyy originaalina yksi rockhistorian merkittävimmistä biiseistä: The Everlasting Love. Levyssä on myös hieno, vähän jopa pelottavakin kansi. Levyä oli suhteellisen vaikea löytää. Onneksi oli Discogs.

The Blue Aeroplanes: Tolerance(85)
The Blue Aeroplanes on pitkän ajan kestosuosikkini, jonka alkupään tuotantoa olen hiljakseen keräillyt. Terhakka kakkoslevy antaa hyvän kuvan tästä vähän proosallisesta puherockista, joka on antanut paljon vaikutteita nykyiseenkin alternative-rock suuntaukseen.

Southside Johnny & The Ashbury Jukes: Hearts Of Stone(77)
Vara-Brucen rätväkkä kolmosalbumi, ehkä hänen uransa paras. Southside Johnnyhan hengaili ihan samoissa porukoissa kuin Bruce Springsteen nuorena ja taisi olla heistä aikaisemmin bänditouhuissa kiinni, oli siis jonkinmoinen paikallinen stara ennen Springsteeniä. Levy on täyttä asiaa alusta loppuun, pitäen sisällään useita Springsteenin Johnnylle luovuttamia biisejä(yllätys, yllätys), kuten nimikappaleen Hearts of Stone. Toinen Johnnylle biisejäruistaillut E Street Bandilainen on tietysti Johnny Van Zant, eli Little Steven. Tavallaan Ashbury Jukes oli bändi jota kautta Little Steven sai omat biisinsä parhaalla tavalla ulos.

Tässä päällimmäiset viime vuoden uhkeasta levysadostani. Alla olevasta kolmesta Spotify-linkistä pääset vielä paremmin ja eri teemojen mukaisesti vinyylivuoteni 2014 helmiin. Nauttikaa laadukkaasta muovista hyvät ystävät!

Vinyl Revolution 1 - 2014 - Old Goods

Vinyl Revolution 2 - 2014 - Smoke Pubs Ok

Vinyl Revolution 3 - 2014 - 80's Bash