Temptations - Sky's The Limit

Onko kukaan kertonut, että Sky's The Limit (71) on yksi parhaista Temptations-yhtyeen levyistä? Jos ei ole, niin minä vahvistan asian: Se on ehkä bändin paras levy. Tämä on hurja väite. Ilmestyihän vain kaksi vuotta aiemmin psykedeelisen soulin klassikko: Cloud Nine (69). Cloud Nineä pidetään yleisesti ottaen bändin parhaana. Minun mielestä se on vasta välivaihe sofiskoituneeksi yltyneellä soulmatkalla. Levy levyltä Tempparit korottivat rimaa ja leipoivat musasta alati herkullisempaa korvakarkkia.

Laadukas sisältö peittoaa naarmut. Näin tässäkin tapauksessa. Viidenkymmenen sentin musaseuralainen Juutinrauman sillan tuolta puolelta, danskepoikien suurimmasta levyliiteristä kulkeutui kuriiripalvelujen avustamana Lempäälän perukoille. - Ei sillä ole arvoa, myy se pois viidelläkymmenellä sentillä! Ja kun näet niitä useita, kymmeniäkin, niin ajattelet, että siinäpä jotain kelvotonta alelaarikamaa. Mutta eipäs olekaan.

Kun levy alkaa herkällä balladilla, on yhtyeen itsetunto kohdillaan. Gonna Keep On Tryin' Till I Win Your Love on soulkielien herkkää näppäilyä ja myös mahtava statement. Kyllä kannattaa yrittää, ainakin nämä pojat availevat helposti kaikki jumissa olevat rakkauden lukot. Temptations perustuu pitkälti Norman Whitfieldin ja Barret Strongin eeppisiin soulteoksiin, joita tämä kultakurkkujen kuoro helposti kuljettaa eteenpäin.

Just My Imaginationin on coveroinut sekä Rollarit, että Aki Sirkesalo (Pelkkää kuvitelmaa). Biisi on yksi kaikkien aikojen soulsuosikkejani. Eipä silti, Rollareiden versio on mainio, Akin myös, mutta alkuperäinen silittää ja kuljettaa vielä hellemmin unelmiin, utupilviin, aah! I'm The Expectation To The Rule on vain yksi "rivibiisi", josta Michael Kiwanuka antaisi oikean kätensä. Helposti.

Smiling Face Sometimes kellottaa kaksitoista ja puoli minuuttia. Mantramaisesti kasvava kappale on täynnä hienoa orkestraatiota ja 70-luvun mustaa mystiikkaa. Tämä on myös omia all time - suosikkejani. Temptations toteutti tätä pitkän biisin kaavaa lähes jokaisella 70-luvun alun levyllä: Papa Was A Rolling Stone, Masterpiece, Run Away, Running Child, kaikki ovat samalla nautinnollisella soul-maratonilla. Myös Curtis Mayfield ja Barry White viljelivät surutta 70-luvulla ylipitkiä disco-kutubiisejä, joista osa toimii ja osa ei.

Kakkospuoli alkaa Man nimisellä vaikuttavalla tsipaleella. Koko siivu pitää sisällään yhtälailla nautinnollista soulkeinuntaa kuin a-siivukin. Levy päättyy pitkään, yhdeksän minuuttisen kappaleeseen Love Can Ne Anything (Can't Nothing Be Love But Love)

Sky's the Limit on viimeinen levytys Temptationsin perustajajäseneltä Eddie Kendricksiltä, joka vastaa muun muassa Just My Imagination hitin laulusuorituksesta. Albumin äänityksen aikana Kendricks lähti yhtyestä soolouralle. Hänen paras ystävänsä Paul Williams seurasi häntä pian ulos ryhmästä lähinnä terveysongelmien vuoksi. Vaikka laulajat vaihtuivat Temppareissa, niin musiikillinen laatu pysyi kovana aina 70-luvun puoleen väliin asti. Tulossa olivat vielä sellaiset kovat lätyt kuin: All Directions (72), Masterpiece(73) ja 1990 (73), joita varmuudella löydät euron kirpparilaareista. Tässä vielä Kendricksin hunajainen lauluveto tuostam eeppisestä Temppari-hitistä:

https://www.youtube.com/watch?v=WZ4Ym9Xiw3w

Levymessut Nokia Kerhola. 6.5.2018

Paljon on vettä virrannut kun päästään tilanteeseen jossa ostan Ressu Redfordia levymessuilta. Näin siis tänään. Ressu Redfordin soolouran myyntimenestys Taas Aurinko Nousee(93) lähti eurolla mukaani. En aio vaipua syvään häpeään vaan nostan lipun salkoon ja liputan myös Neon 2:sen puolesta. Niin, Neonin levyt jo löytyy hyllystäni. Se mitä inhosi teini-iästä voikin muuttua siedettäväksi ellei jopa hyväksi. Näin on käynyt Neon 2:sen kohdalla. Ressun suhteen, hmmh, nyt täytyy olla tarkkana mitä sanoo. Kerran kuuntelin tänään, toista kertaa en välttämättä vapaaehtoisesti. Tosin tää vinyyliversio saattaa olla arvokas!?

Levymessut Nokialla Kerhola-nimisessä paikassa olivat edellisen päivän Hyvinkään levymessujen jatkumo ja kattaukselta todennäköisesti hyvin paljon pienemmät. Levymyyjiä oli yhteensä vähän yli kymmenen joista parisen ruotsalaista myyjää ja yksi saksalainen. Parin tunnin nuohoaminen osoitti sen, että levyjen hinnat ovat edelleen noususuunnassa varsinkin ruotsalaisten myyjien laarilla. Prince ja David Bowien poismenojen jälkeen artistien levyjen hinta nousi helposti 5-10 euroa, usein enemmänkin. Mitä sanotte kun Princen Parade(86) maksaa messuilla 20 euroa? Tampereelta sitä saa edelleen vitosella tsipale. Hävetkää myyjät!

Tästä hintakritiikistä huolimatta löysi paatunut levyseppo mukiinmenevään hintaan kelpo kasan lättyjä. Yksi parjaamista ruotsalaismyyjistä piti sentään kahden euron laaria, josta lähti kelvokasta indie-poppista Goodbye Mr.MacKenzien Fish Heads and Tales(89) ja räväkkää americanaa Joe Elyn: Hi-res(84). Samaiselta monilta levymessuilta tutulta ruotsimyyjältä raapaisin vielä mukaan viitisentoista 50sentin sinkkua, joukossa muun muassa Happy Mondaysia, Poisonia, The Primitivesiä ja Erasurea.

Seuraavaa kelvollista levykojua jouduin etsimään jonkin tovin kunnes löysi makoisan kympillä kolme laarin. Käsi noukki miltei vapautuneesti syliini kasan aarteita, kuten John Fogerty: John Fogerty(75), Temptations: Sky is The Limit(71), Blondie: Autoamerican(80), Tears for Fears: Songs From The Big Chair(84) ja Beach Boys: Surf's Up(71) sekä lukuisia muita hienoja lätysköjä. Tarkkaavainen blogini lukija saattaa huomata, että seassa aiemmilta bloggaamiltani messukertoilta tuttuja löytöjä. Kyllä, ostan usein vähän parempia kaksois- tai kolmoiskappaleita, joihin vaihdan alkuperäisen löytöni. Ylimääräiset kappaleet jatkavat matkaa jonnekin, ehkä sinun levykassiisi kun näemme seuraavissa musabileissäni ;) Myös Jaakko Tepon eka levy löytyi tältä laarilta.

Loppua kohden täydensin rapiat 20 kappaleen levykasaani, melkein ostin himoitsemani Dusty Springfieldin: Dusty in Memphis(69), mutta liian pramealta näyttävä uusintaprässi kuihdutti aikeeni. Sen sijaan Raahen ylpeyden Stalkerin: Kultahiekkaa(90) albumin löysin viimein vinyylinä. Orastavaa John Martyn kokoelmaa täydensin myös albumilla: Glorious Fool(81).

Levymessut eivät olleet anniltaan kaikista mykistävimmät, tarjonta oli vähän niukahkoa ja kuten aiemmin kerroinkin, levyt olivat enimmäkseen ylihintaisia. Toisaalta parina viime vuonna vinskyjen hinta kivunnut koko ajan ylöspäin, mitään ihan täräyttäviä löytöjä ei tee enää helposti, levyjen myyjät ovat nykyisin aika hintatietoisia kun todellinen pyyntihinta on helppo tsekata netistä. Palataan vielä hetkeksi Ressuun, Taas Aurinko Nousee(93) levyyn. Kuka onkaan sanoittanut tämän albumin toisen megahitin?

Eddie Kendricks - Soulia hunajaa

Kun on Marvin Gaye, Stevie Wonder, Curtis Mayfield ja Bill Withers hallussa, niin jääkö enää mitään jäljelle? No totta kai, ei pidä unohtaa Four Topsia, Funkadelicia tai vaikkapa Temptationsia. Onko soullaarin suurvisiirit suurin piirtein tässä ja kaikki muu soultaide on keskinkertaista 70-luvun pvc-saastetta, aikana jolloin Motown levy-yhtiö pukkasi viikoittain ellei jopa päivittäin miellyttävästi soljuvia soullevyjä markkinoille. Näin se kutakuinkin meni, suuri osa Motown-levyistä hukkuu osastoon: keskinkertainen.

Eddie Kendricks on mainio esimerkki artistista joka läpi 70-luvun, aina pitkälle 80-lukuun asti pukkasi vuosittain markkinoille tällaisen helposti soljuvan soul-lättysen. Kendricks loi maineensa The Temptations yhtyeen laulajana aina vuoteen 1971 asti, jonka jälkeen hän siirtyi soolouralle. Hunajainen ja helposti falsetissa pysyttelevä lauluääni on tunnettu esimerkiksi seuraavista Temptations-hiteistä: Just My Imagination, Cloud Nine ja Ball of Confusion.

Satunnainen, siis säännöllinen, kirpparinuohooja haistoi Kendricksin sooloalbumin: The Hit Man(75) ja osti sen kolmella eurolla. Nopeasti hyväksi todetun lätyn rinnalle löytyi myös vitosen Kendricks-levyt: Boogie Down(74) ja Goin' Up in Smoke(76). Kaikki tasaista 70-luvun soulsuhinaa. Näillä levyillä ei uhata Marvinin, Stevien tai vaikkapa Temptationsin keskeisimpiä klassikkolevyjä. Nämä ovat vain joka hetken korvahunajaa, harmitonta, mutta hienovaraisesti lääkitsevää soultuuttaa kevättalven vielä jäätyneeseen olotilaan.

Jokunen vuosi takaperin Kendricksin levyjä pyöri usein silmissä 1-2 euron hintaan, enimmäkseen cut out - osastoa siis. Uskoisin, että jenkkilässä vieläkin sulatellaan näistä levyistä kuppeja, murskataan tienteon materiaaliksi tai kärrätään kaatopaikoille. Pienellä discogs-selauksella havaitsee, että näiden levyjen keskihinta edelleen pyörii euron kahden hujakoilla.

Miksi sitten ostaa tällaisia keskinkertaisia soul-levyjä jos parempiakin olisi tarjolla, jos hintahaarukka nousee kaksinumeroiseksi. Niin, siksipä juuri, koska hinta pikkaisen ratkaisee. Yhä edelleen tämä levy-Seppo saa melkoisia kicksejä parin euron kiekkosista. Vaikka nämä soullevyt eivät ole niitä instant-klassikoita, niin siitä huolimatta Motownin yhtä aikaa autenttinen ja korvaystävällinen tuotantojälki ylevöittää 2010-luvun setämiehen torstai-iltapäivää. Sanon sen nyt, minkä olen ennenkin sanonut; parhaiten vinyyliltä soi 70-luvun soul-levyt, etenkin Motownin tuottamat. Eddie Kendricksin musa on tästä oiva esimerkki.

Vuoden 2014 vinyylisatoa aka levykassini kerma

Vuosi sitten summasin vuoden 2013 parhaat vinyylilöydökseni. Nyt on vuorossa vuosi 2014 ja mustan kullan parhaat löydökseni. En ole uskaltanut laskea levyostosteni kokonaislukumäärää, pelkään luvun pyörivän viidensadan paremmalla puolella. Tosin iso osa tästä on mennyt jälleen myyntiin, eli pientä levytrokausta on tullut harrastettua. Levyjen jälleen myynti oli kuumimmillaan viime keväänä, jolloin äkkäsin varsin hyvän jenkkimyyjän Discogsilta. Hinnat olivat kohillaan, postimaksukaan ei ollut liian kova isommille lähetyksille (25levyä) ja kun tuon levymäärän sai vielä alle 22 eurolla, niin vältti arvonlisäveron. Eli aika huokeista lätyistä oli kyse. Tuosta jenkkilähteestä lähti upeaa kamaa hintahaarukassa 0,5-2 euroa, kuten Allman Brothers Bandia, Steely Dania, The Who:ta, Kinksiä, Judy Collinsia, Crosby, Stills & Nashia ym.

Levytrokaus tyssäsi Tampereen Itsenäisyydenkadun kovenevaan levytarjontaan kun uusi mainio levyliike Sammakka avasi ovensa ja samoihin aikoihin levydivari Aikakone muutti kyseiselle kadulle. Tähän vielä päälle Bonuskirppiksen lukuisat levymyyjät, niin tarjonta alkoi oleen sen verran suurta, että siinä samalla hinnatkin alkoi tippua. Seurasi kyllästyminen levymyyntiin, eipä tää niin helppoa hommaa olekaan, varsinkin jos siitä on liian tosissaan. Syksy toi mukanaan vielä alenevan euron kurssin ja jenkkitilaukset tyrehtyivät tähän. Viimeisin suuri levyjenostopläjäys oli levymessut Tukholman Solnassa syyskuussa, jonka jälkeen on ollut yksi "levymessulämmittely Kårenilla Turusssa Joulukuussa. Vatsa tuli täyteen, levyhylly myös, want-listalla ei ollut enää kovin paljon päälle ruksittavia lättysiä.

Luodaan siis vielä yksi katsaus menneen vuoden muovikiekkosiin, sen parhaaseen tusinaan:

Rolling Stones: Between The Buttons (67)
Viimeinen kokoelmastani puuttuva Stones-kiekko löytyi sekä levymessuilta Turusta, ett Discogsin kautta Hollannista. Puhuttiin muutamista euroista. Nyt hyllystä löytyy sekä Stereo, että Mono-versio. Lopussa linkittämääni Spotikka-listaan en löytänyt levyn parasta, vain UK-painoksilta löytyvää Backstreet Girl - kappaletta, mutta Connection mielestäni se levyn toiseksi paras biisi
Upea levy, jota seurasi vähän psykedeelinen Their Satanic Majesties Reguest(67)

Iggy Pop: Lust for Life(77)
Myös yksi Want-listan levyistäni josta loppuviimeksi en sitten kovin paljon joutunut pulittamaan. Passenger, Success, Lust For Life, Some Weird Sin...levy on täynnä klassikoita. Ostin näitäkin levyjä kaksi kappaletta, joista toisen luovutin yhdelle rokkidiggarille erittäin laadukkaissa vinyylibileissä(enkä puhu nyt vaatetuksesta).

Kirsty MacColl: Desperate Character(83)
Traagisesti sukellusonnettomuudessa kuolleen englantilaisen laulajattaren harvemmin kuultu ja nähty debyyttialbumi on myös yksi Discogs - saaliitani. Varsin terhakka levy, jolta löytyy yksi pikkuhitti, hauskasti nimetty:  There's a Guy Works Down The Chip  Shop Swear He's Elvis.

Todd Rundgren: Something/Anything(72)
Rundgrenin Todista olen vaahdonnut tässä blogissa aikalailla tarpeeksi ellei liikaa. Joka tapauksessa tämä tupla-albumi on Rundgrenin tuotannon kärkeä, joita tuli myös hommattua vuoden aikana heti kaksin kappalein.

Minnie Riperton: Perfect Angel(74)
Alkuun tietokilpailukysymys: kuka merkittävä suomalainen artisti on tehnyt oman version Minnie Ripertonin kappaleesta: Reasons? Kerrottakoon, että Riperton on Stevie Wonderin löytämän laulaja-lauluntekijälahjakkuus, joka on kuuluisa varsin korkeasta sopraanostaan. Tältä levyltä löytyvä hitti: Lovin You kertoo kuinka korkea Minnien ääni on, koirasi sen ainakin kuulee.

Marvin Gaye: Here, My Dear(78)
Pitkään want-listallani jöpöttänyt Gayen ns. magnum opus, kitkerä erolevy vaimostaan Annasta. Levy löytyi loppujen lopuksi levymessuilta Turusta ja hintaa tällä mint-kuntoisella levyllä oli 20 euroa. Ns. raskaasta eroteemasta huolimatta Here, My Dear on oikein nautittava kuuntelulevy, jossa Marvinin ääni soljuu tutun hunajaisena.

Bob Seger: Back in 72(73)
Segerin Bobin alkupään albumeista joutuu helposti maksamaan viitisenkymppiä ellei ylikin. Myös tämän levyn metsästämine oli kovaa työtä. Loppujen lopuksi löysin levyn tuttuun tapaan Discogsin kautta melko kohtuulliseen 12 punnan hintaan. Rätväkkä levy kaiken kaikkiaan, muun muassa legendaarinen Turn The Page löytyy alun perin tältä levyltä, jonka on tietenkin coveroinut?

Leonard Cohen: Songs of Love and Hate(71)
Rakkauden ja vihan laulut saivat luvan olla viimeinen levy nyt jo täydellisessä Leonard Cohenin studiolevyjen kokoelmassa. Ei tämä huono levy ole. Avalanche aloittaa levyn ylväänä verbaalivyörynä, eikä jatkokaan huono ole.

Temptations: Sky's The Limit(71)
Temptations julkaisi vuosina 1971-73 viisi täysipainoista studiolevyä, joista tämä on ensimmäinen. Levyltä löytyy muun muassa Just My Imagination(running away with me), jonka rollarit ovat coveroineet onnistuneesti Some Girls(78) levyllä. Hieno albumi, jossa aikakauden tyylin mukaan löytyy ns. pitkiä psykedeelissävytteisiä kappaleita, tästä esimerkkinä: Smiling Faces Sometimes, joka kasvaa suorastaan eeppisiin mittoihin.

Mac Gayden: Skyboat(76)
Ostin 80-luvulla Raahesta Makasiini-nimisestä sekatavarakaupasta Magc Gaydenin albumin Hymn To The Seeker(77) viidelläkymmenellä pennillä. Levy oli cut-out kamaa ja melkein meinasin luopua levystä, mutta ajanmittaan se onkin kasvanut hienoksi kuuntelulevyksi. Jazz-rock meets folk. Hienoa kamaa. Skyboat (76)on Seekerin edeltäjä, josta löytyy originaalina yksi rockhistorian merkittävimmistä biiseistä: The Everlasting Love. Levyssä on myös hieno, vähän jopa pelottavakin kansi. Levyä oli suhteellisen vaikea löytää. Onneksi oli Discogs.

The Blue Aeroplanes: Tolerance(85)
The Blue Aeroplanes on pitkän ajan kestosuosikkini, jonka alkupään tuotantoa olen hiljakseen keräillyt. Terhakka kakkoslevy antaa hyvän kuvan tästä vähän proosallisesta puherockista, joka on antanut paljon vaikutteita nykyiseenkin alternative-rock suuntaukseen.

Southside Johnny & The Ashbury Jukes: Hearts Of Stone(77)
Vara-Brucen rätväkkä kolmosalbumi, ehkä hänen uransa paras. Southside Johnnyhan hengaili ihan samoissa porukoissa kuin Bruce Springsteen nuorena ja taisi olla heistä aikaisemmin bänditouhuissa kiinni, oli siis jonkinmoinen paikallinen stara ennen Springsteeniä. Levy on täyttä asiaa alusta loppuun, pitäen sisällään useita Springsteenin Johnnylle luovuttamia biisejä(yllätys, yllätys), kuten nimikappaleen Hearts of Stone. Toinen Johnnylle biisejäruistaillut E Street Bandilainen on tietysti Johnny Van Zant, eli Little Steven. Tavallaan Ashbury Jukes oli bändi jota kautta Little Steven sai omat biisinsä parhaalla tavalla ulos.

Tässä päällimmäiset viime vuoden uhkeasta levysadostani. Alla olevasta kolmesta Spotify-linkistä pääset vielä paremmin ja eri teemojen mukaisesti vinyylivuoteni 2014 helmiin. Nauttikaa laadukkaasta muovista hyvät ystävät!

Vinyl Revolution 1 - 2014 - Old Goods

Vinyl Revolution 2 - 2014 - Smoke Pubs Ok

Vinyl Revolution 3 - 2014 - 80's Bash

Täyteläistä settiä Turkkusessa - Kirppis Center 16.7.2011

Vinyylihaukka ilmoittaa: tämän kesän paras vinyylikippis on nyt löytynyt: Kirppis-Center Turun Manhattanilta. Empä olisi uskonut, että kyseinen kirppis tarjosi näinkin täyteläistä vinyylinostatusta. Laajahkon kirppisrakennelman kojuihin oli selkeästi pesiytynyt ex-levymyyjiä Vinskyineen. Laajahko levykauppojen alasajo viimeisen kymmenen vuoden aikana lienee aiheuttanut tämän ilmiön, jolloin levykauppiaiden on etsittävä muita myyntiväyliä, parhaimpia ratkaisuja ovat huuto.netti ja tällaiset megakirppikset. Olin erottavinaan myös tuulahduksen Ruotsia levylaareja tonkiessani, liekö ihan ruotsalaisia levymyyjiä vaiko levymessujen jäämistöjä?

Jepa,ens alkuun vältin nämä ilmeisimmät levykauppiaiden kojut ja tsekkasin haukankatseellani hikikarpalot otsalla ekaksi ns. tavallisten ihmisten kojut, joista löytyikin melkoisia helmiä. Sydän meinasi jäätyä pidellessäni kädessä Temptationsin All Directions(72) vinyyliä joka oli hinnoiteltu 5 euron alihintaan. Oi oi oi, Papa was more than rolling stone!



Samalta kojulta nappasin mukaan myös kauan etsimäni Pocon Legendin(78) 3 eurolla. Mutta suurempaa herkkua oli vielä luvassa, seuraavassa eksyin pöytään jota koristi 50% kesäalelappu. Tätä huomiota seurasi ankara vinyylipläräys ties missä asennossa selkäkramppienkin uhalla. Halpaa euron kahden herkkua tipahti kassin pohjalle, kuten sevari-partasudin Michael McDonaldin pornoisa sooloalbumi No Lookin’ Back(85), Todd Rundgrenin jälkituotannon helmiä, harvemmin mistään löytyvä 2nd Wind(91) ja musiikillisesti varsin pätevä Absolute Beginners(86) - soundtrack, jolta löytyy muun muassa missään muualla julkaisematonta David Bowieta ja Ray Daviesia.



Kojujen seuratessa toisiaan napsin vielä tasaiseen tahtiin monia muitakin vinyyliherkkuja pikkurahalla, kuten The Carsin: Candy - O(79), Billy Joelin Street Life Serenade(75) ja John Hiatin: Warming Up The Ice Age(85). Kirpparikierroksen loppukruununa oli Grateful Deadin liki virheetön Go To Heaven(80) kuudella eurolla ja täysin unohdetun Singer/songwriterin Steve Forbertin tuotannon yksi vahvimmista albumeista: Streets Of This Town(88)

Rahnaa kului rapiat kolmekymppiä ja Vinskyjä kertyi 16 kappaletta, ei paha hintalaatusuhde tälläkään kertaa. Ei silti, nytkin laareihin jäi vielä nostettavia vonkaleita, kuten: Mike Oldfield: Hergest Ridge(75), Nils Lofgren: I Came to Dance(77) ja 10CC: Orinal Soundtrack(75) originaalina kolmella ekellä.

Alkaa kesäkipparit olemaan paketissa. Vilpittömästi toivon, että tällaisia houkuttelevia tilaisuuksia ei tule vähään aikaan vastaan. Turun Kirppis-Center kohoaa kaikkien aikojen parhaat vinyylimestat listallani Top 10:n jälkipäähän, joka on ihan hyvä sijoitus. Ykkösenä on edelleen se Treehouse Records Minneapoliksesta(juttu 5/2009).