Ikurista Ratinaan (Ja Takaisin)

Ei pysty käsittämään 

Viime vuonna lähti monta lapsuuden sankaria toiseen ulottuvuuteen. Niistä selvittiin pääsääntöisesti muutamilla liikutuksen hetkillä ja surullisilla yskäisyillä. Viimeisintä jouduin sitten sulattelemaan rankemman kautta ja kokoamaan ajatuksiani urakalla. Muun muassa sen takia, että haluan tällä kertaa sanoa aiheesta jotain. Helppoa se ei ole, mutta katsotaan, minne tie vie. 

Olen tutkinut tapahtumiin ja aiheeseen alla olevaa tietoa viime päivinä hartaasti; 

Popeda : Ratinasta Poikki – Pate Mustajärven viimeisen Popeda keikan TV – taltiointi (Yle) 
Toiseen Elämään - Pate Mustajärvi, Costello Hautamäki ja Alex Hautamäki käyvät läpi Popedan historiaa, miehistövaihdiksia, uran kipukohtia ja tunnelmia ennen kesää 2023 ennen  yhtä merkittävää aikakauden päättymistä (Nähtävissä tällä hetkellä YouTubessa) 

Ratinasta Poikki – 46 Vuotta Popedaa (Tiina Finn, Pauli Mustajärvi) - Pauli “Pate” Mustajärvi käy läpi viimeisen Popeda keikkakesänsä tunnelmia, säännöllisesti aikamatkoilla poiketen, aina Ratinan keikkaan asti, ja valottaa uransa sekä elämänsä tapahtumia Popedasta lähtemisen jälkeen. 

Popeda – Saapasjalkarock 1987 (Yle ja YouTube) – keikkatallenteiden parhaimmistoa bändistä, jonka iskukyky oli tuolloin omaa luokkaansa .
Sekä lukuisat muut keikkatallenteet ja haastattelut 

Uutisvyöryn, radio-ohjelmien, tallenteiden, dokumenttien ja kirjan jälkeen tunnelma mielen sopukoissa on edelleen epätodellinen. Aivan kuin kaikki uutisissa kerrottu ja nopealla reagoinnilla toimitetut muisto-ohjelmat sekä -kirjoitukset  tapahtuisivat joissain toisessa maailmassa, minne on avautunut näkymä kosmisessa universumissa tapahtuneen virheen takia. Tai sitten minä olen joutunut sinne. Rinnakkaistodellisuuteen, jossa tapahtuu kaikkea muuta kuin hyviä asioita.  

Yle Areenan tuoreemmassa tarjonnassa ja kirjassa konkarin olemuksesta ja sanoista välittyy soolouraan keskittymisen ja uran uuden vaiheen myötä tervettä jännitystä, intoa, inspiraatiota ja voimaa. Jotain sellaista, mitä en löytänyt enää keikoilta, kuin myöskään levyiltä vuosina 2013- 23.  

  
Vuosi 0  

Tahti hidastui Ratinasta poikki stadionkonsertin jälkeen hetkeksi. Vedettiin henkeä ja tulevan soololevyn materiaalia julkaistiin vähitellen ennen h-hetkeä 15.8.2024.  

Uuden aikakauden ensimmäinen levy “Pelkkää Patee” sai monipuolisen vastaanoton yleisön, kuin myös musiikkitoimittajien keskuudessa. Meni niin, meni näin, julkaisun momentti noteerattiin mediassa laajasti ja levy nousi kertalaakista Suomen Virallisen Listan ykkössijalle sekä kaikki formaatit käsittävällä että fyysisten äänilevyjen listalla.  Ensimmäinen soolokiertue ja hiljalleen kuultavaksi tiputeltu uusi materiaali (mm. Häjyt 2 elokuvan tunnari Pahaa Verta) antoivat ymmärtää, että virtaa piisasi koneessa.  

2025 Pate esiintyi usean eri kokoonpanon kanssa. Paten soolomateriaaliin keskittynyt jatkoi siitä, mihin 13. soololevyn jälkeinen kiertue oli päättynyt . Vanhan liiton faneja hemmoteltiin 45 vuotta julkaisunsa jälkeen kultalevy lukemat myyneen  Raswaa Koneeseen kokopitkän kunniaksi järjestetyillä keikoilla. Aikamatkailua parhaimmillaan. Raswaa Koneeseen Vol. 2 keikat, joita piti alunperin olla vain yksi, toimitettiin juhlalevyllä soittaneella kokoonpanolla siinä määrin kuin se oli mahdollista. Lisäksi Raswaa Koneeseen minikiertueella (jonka loput keikat jouduttiin perumaan) isänsä Tapani “Arwo” Mikkosen saappaisiin astuneen Matti Mikkosen kanssa tehtiin akustisella otteella duokeikkoja. Ja oli siellä joukossa lisäksi joku spesiaali yhtä keikkaa varten koottu joukkue.  
 

Kuinka kukaan voi olla niin Rock? 

 
Konkarin aseman saavuttanut kone kiihdytti vauhtiaan. Soolouran konseptilla toteutetut keikat toivat esille seesteisempää, rauhallisempaa, monipuolisemmin soivaa puolta Patesta. Raswaa Koneeseen keikoilla lavalle asteli voimakkaan, täysin omanlaisensa auktoriteetin karheassa lauluäänessä ja olemuksessa omannut rokkipäällikkö, jonka komentoa ei olisi tullut mieleenkään kyseenalaistaa. Asenne ja karisma olivat omassa liigassaan, jossa ei ollut muille tilaa. Paulin ja Matti Mikkosen yhteiskuvia katsoessa tunnelma oli lähes aavemainen. Kaikki näytti enemmän kuin hyvältä. Nykyhetki ja historia kättelivät toisiaan pelkästään positiivisella tavalla. Jonne Aaron (Negative) kommentoi joskus vuoden 2003 tienoilla jotain Pate Mustajärveen liittyvää kysymällä, kuinka joku voikin olla niin Rock? Saman kysymyksen olisi voinut esittää viime kesänä.  
 
1980- luku ja let’s go like no tomorrow äkkipysähdyksistä huolimatta 

Teen tässä kohtaa itsekin aikamatkan vajaan 40 vuotta taaksepäin. Here we go. 
 
                                                                       10.7.1986 
                                                                   HUPA ROCK 
                                                                       Turtiala 
* Popeda 
* Lapinlahden Linnut 
* Jussi Kettu  
* Alex 
* Grand Merlin 
* Zepalus 
* Siivu 
                                                                       Yms! 
                                                               I Love Music! 
                                                       Keep On Rock N’ Roll! 
 
Yllä oleva tapahtuman julisteen sisältö (originaali juliste löytyy netin kätköistä) antaa viitteet sille, mitä tapahtui luonnon helmassa erään kesäisen illan aikana. Se meni jotenkin näin: 

“Ensimmäistä Popeda - keikkaani pääsin todistamaan kesällä 1986. Kitaristi Arwo Mikkosen menehtymisen ja kosketinsoittaja Eero "Safka" Pekkosen eroamisen myötä kokoonpano oli kokenut muutoksia. Tuona iltana paikallisella heinäpellolla muita yhtyeitä olivat Lapinlahden Linnut, sekä joitakin paikallisia bändejä illan avaajina. Lähtemättömästi mieleen on jäänyt Popedan takahuoneen löytäminen pellon laidalta. Me, neljä pientä jannua hiivimme vaivihkaa vanhan puutalon ovesta sisään ja törmäsimme saman tien Pate Mustajärveen, joka yritti karhein sanakääntein hätistellä meidät takaisin ulos. Paikka ei kuulemma ollut mikään lastentarha. Jostain syystä saimme kuitenkin jäädä. Joku toimittaja kyseli ihmeissään, että ovatko Popedan fanit nykyään näin nuoria. Pate levitteli käsiään, otti huikan oluestaan ja keskittyi silloisen kosketinsoittaja Jukkis Järvisen ja basisti Jyrki Melartinin näkemykseen Joutsenlampi baletista. Seurasimme esitystä ihmeissämme. Seuraavaksi saimme nähdä, kuinka kaikki paikalla olleet muusikot valmistivat apuvälineitä Lapinlahden Lintujen keikkaa varten. Lintujen keikoilla lyömäsoittimina toimivat tuohon aikaan tyhjät matkalaukut, joita hakattiin milloin milläkin. Tuona iltana käytettiin tyhjennettyjä lonkeropulloja, joita tehtailtiin lavan takana talkoilla ennen keikkaa. Tällaistäkö se on, rockmuusikon elämä? Outoa ja hemmetin kiehtovaa. Lapinlahden Linnut muistan mainioksi kokemukseksi, mutta kyllä Popedan keikan ensipuraisu oli jotain muuta. Bändin rock n' roll oli tuohon maailman aikaan hurjaa kamaa, ja yleisön puolella ensimmäisissä riveissä saattoi keikan alkupuolella jopa pelottaa, ennen kuin tajusi pelin hengen ja pääsi virran mukaan.” 

Näin kirjoitin Popedasta ja konkreettisesta ensikohtaamisesta eräässä toisessa aihetta käsittelevässä tekstissä. Oman tekstin siteeraaminen saattaa olla yksi egoismin huipentumisen ilmentymä, mutta tuo ilta Pohjois-Karjalan ytimessä on jättänyt muistijäljen, jonka vaikutusta omaan elämään ei sovi vähätellä. Ikuinen vamma sieluuni jäi, enimmäkseen positiivisella tavalla. Bändillä oli takanaan samana vuonna tehty perusteellinen remontti. Uudet pelaajat jengissä. Siitä huolimatta, tai sen ansiosta Popeda oli tuona kesäisenä hetkenä täysin pitelemätön rokkikone. Pellolla perkele tavoittamaton, todellakin. Vuodet 1986-87 taisivat olla tämän  kokoonpanon huippuhetkiä. “Ei Oo Valoo” albumi, joka on yksi Popedan rouheimmista rokkipläyksistä, ja vahva ehdokas omaksi suosikiksi bändin tuotannossa. Hienoja singlebiisejä ja järjettömän kovia keikkoja, jotka saivat aikaan rajua jytinää / pölähtelyä pöntössä. 
 

Käärimme isän kanssa kertauskutsusta valtavan jointin, jonka sitten polttelimme kimpassa 
 
Joku saattaa ajatella tällaiset muistelot osuvaksi esimerkiksi siitä, kuinka aika kultaa muistot vanhan ukon nupissa. Näin ajattelin itsekin ennenkuin sain käsiini Kuulat Sekaisin Live DVD:n Husulan Casinolta vuodelta 1986. Toinen esimerkki on alussa mainittu keikka Saapasjalkarockissa 1987, jonka voi löytää digitaalisena kahdesta eri osoitteesta. Kumpikin tallenne osoittaa kelan vääräksi ja auttaa muistamaan, mitä tapahtui lavoilla ja mitä pääsin näkemään eturivissä noina vuosina. Popeda oli tiukka yhteen hiileen puhaltanut jengi, jonka liekki roihusi korkealla. Bändi iski nousuhumalaista boogieta tiskiin mitään kyselemättä. Nauttikaa tai kärsikää.  
 
Bändi soi komeasti ja Patea ei pidätellyt mikään. Esim Saapasjalkarock 1987. Mies juoksee keikan alkuun lavan päästä päähän muutaman kerran ja aloittaa sen jälkeen hommansa. Tykki sylkee raakaa voimaa ja vauhti vain kiihtyy, mitä pidemmälle keikka etenee. 1980-luvulla sai eturivissä kokea pelkoa ja kunnioitusta, valinnaisessa järjestyksessä. Meno oli oikeasti hurjaa ja vaaran momentti leijui koko ajan ilmassa. Tämän enempää näistä on turhaa saarnata seurakunnalle. Etsikää ja katsokaa. Todetkaa, että Popeda oli tuolloin rykmenttinä huippuvireessä. Ja Pate oli rokkikukkona lyömätön. 

 
Arwo Mikkosen aikaista Popedaa en päässyt koskaan näkemään keikalla. Samoin nykyinen, Olli Herman laulajana, on kokematta. Kaikki muut kokoonpanot olen onnistunut todistamaan levyjen lisäksi myös livenä. Edellä mainittujen  lisäksi mieleen on jäänyt (tai no...) Punkaharjun veto juhannuksena 1992. Oma vauhti äityi sen verran kovaksi, että järjestysmiehetkin joutuivat pitelemään lavalle kiipeilevää karvatonta apinaa. Lauteilla oli käynnissä tomitus, jota ohjasivat korkeammat voimat ja temppuliemien virkistämä vaisto tarttui hetkeen tiukasti kiinni, vaati toimimaan.  
 
2003 Raumanmeri. Paten saapuminen lavalle ja tannerta tärisyttävä HYVÄÄ VITUN JUHANNUSTA! karjaisu on jotain mihin kukaan muu ei vaan pysty. 2008 Pakkahuone pääsee myös unohtumattomien kokemuksien kaanoniin. Olisiko ollut jopa vuosina 2008 –23 toimineen kokoonpanon ensimmäisen kiertueen ensimmäinen keikka. Tuon vuoden otteita voi tutkia Ratina 2008 DVD tallenteelta. Nämä kaikki luetellut esimerkit alleviivaavat jo aiemmin 26.12. jälkeen kirjoitettuja analyysejä tai muita aiheeseen liittyviä kertomuksia. Muistot yleisön kuin myös alan ammattilaisten joukossa ovat ainutlaatuisia. Paten persoona, arvostus, sekä meille jäävä perintö laulajana ja esiintyjänä. Samalle tasolle niissä musiikkiin lajeissa , mitä Mustajärvi edusti, ei taida päästä kukaan. Ei nyt eikä myöhemmin. 

 
Paluu muistoista pariin viime kuukauteen ja Tapaninpäivään. Puhuin puhelimessa hyvän ystäväni, rokkidiggari kollegan Nikki Jääsälmen kanssa viikkoa ennen kuolemaa. Sanoin Nikkille, että tiedätkö, nyt asiat eivät taida olla hyvin. Hän sanoi miettineensä samaa asiaa. Olo oli jo valmiiksi haikea, ja puhelun aikana vielä haikeampi. Kumpikin valmistautui alitajuisesti huonoihin uutisiin, ilman konkreettista faktaa tai syytä. Ja sitten viikkoa myöhemmin, vielä syksyllä rasvattuna toiminut kone sammui kuin napista painamalla tai avainta virtalukossa kääntämällä. Olin matkalla Pohjois-Karjalaan eikä uutista, joka ilmestyi älypuhelimen näytölle, pystynyt sisäistämään. Järkytys, asian todellisen laidan kieltäminen. Illalla kuuntelin muistolahetystä Radio Suomesta. Jossain Tuhkaa biisin kohdalla jouduin poistumaan. Totesin, etten pysty tähän.  
 
Tunnelmaa ei pysty edelleenkään purkamaan sanoiksi, niin saisi sanottua kaiken tyhjentävästi. Tilanteessa on jotain samaa kuin Lemmy Kilmisterin kohdalla melkein tarkalleen 10 vuotta sitten. Kumpikin oli loppuunsa asti ollut julkisuuden kautta läsnä aina. Tai niin pitkältä ajalta kuin pystyy muistamaan. Ensimmäiset ala-asteen discot jne. Ensimmäiset keikat, Ensimmäiset levyt omassa hyllyssä. Ensimmäiset kännit. Ensipuraisu monella tasolla. 
 
Katson lähes kaikkia edellä mainittuja dokumentteja sekä keikkataltiointeja ja mietin, että eihän tuollainen ikiliikkuja, peruutuspeiliin satunnaisesti vilkaiseva  alkuvoima  voi hiipua ja kuolla pois. Mutta kyllä se on vaan uskottava. Paljon jäi toteutumatta. Esimerkkinä, Tamperen Raswaa Koneeseen keikkojen jälkeen puhuttiin mahdollisuuksista nähdä seuraavaksi Hullut Koirat Vol. 3 ja Raakaa Voimaa Vol 4. happeningit.  
 
Uutisen kuultuamme emme pystyneet sanomaan Nikkin kanssa asiasta mitään järkevää. Oli vain järkytys. Nyt pystymme jo keskustelemaan asiasta asiasta ilman lamaannuttavia tunnekuohuja. Tapahtumien kulkua pohtien. Kommenttien aiheena muun muassa todennäköisesti valmistumatta jäänyt seuraava levy, jonka taiteilija oli luvannut sisältävän country rockia. Siinä olisi ollut varmaan läsnä Lynyrd Skynyrd viboja. Voisiko tuo vielä toteutua, postuumisti? Kaiken tällä viikolla koetun ja nähdyn perusteella väitän, että uusia julkaisuja tai ei, taiteilija Mustajärvi ei tule joka tapauksessa olemaan työtön kummitus. Hän luultavasti aloittaa siitä, että tulee kohtaamaan kollegansa jukeboksin luona. 
 
Ei liikutus ole kuitenkaan hävinnyt. Se vain siirtyy hetkeksi taka-alalle. Ja pomppaa uudestaan esiin, kun YouTubessa tulee vastaan keikkatallenne vuodelta 1984, jossa Popeda ja David Johansen esittävät yhdessä New York Dollsin Pills – klassikon. Liekeissä, silkkaa tulivoimaa. 

 
Lopeta ny! 
 
Olisi paljon lisää sanottavaa, analysoitavaa musiikillisista juurista, asenteesta, ideologiasta, sanoituksista, artistipersoonan kehityksestä. Monia tarinoita, joiden soundtrackina soi Popedan ja Paten musiikki. Mutta on pakko katkaista tajunnanvirta tähän. Muuten pyörähtää iso pyörä muutaman kierroksen, eikä hommaa saa päättymään muuten kuin lähtemällä lääkärin luo. Joka sanoisi, että ei teikäläisiä kai auttaa voi. 
 
Ja loppusanoiksi jotain kivan kuuloista 
 
SINÄ YÖNÄ KELLOT LÖI 
PAHOLAINEN MULTA MUNAT SÖI 
JÄI MUSTA AUKKO 
 
Okei, ei päätetä tätä näin rujoihin tunnelmiin. Otetaan esille se toinen puoli 
 
SÄ LÄHDIT TAAS 
SÄ LÄHDIT TAAS 
MUUT IHMISET ASUNNOISSAAN RUKOILEVAT JUMALIAAN 
VAAN SULLE KOITTI VAPAUS 
 
RIDE ON, PAULI “PATE” MUSTAJÄRVI 
 
Kirjoituksesta löytyy viittauksia Mustajärven uraan Popedan ja soolotuotannon tekstittäjänä seuraavasti: 
 
Otsikon inspiraatio – kappalleesta Helvetistä Taivaaseen (ja Takaisin) soololevyltä Lago Nero (1988) 
Meni niin, meni näin ja ikuinen vamma sieluuni jäi- Meni niin, meni näin soololevyltä Lago Nero (1988) 
Pellolla perkele tavoittamaton - Arskan Kone Popedan levyltä Pohjantähden Alla (1985) 
Tykki sylkee raakaa voimaa – Raakaa Woimaa Popedan levyiltä Raakaa Voimaa live (1981) ja Häkää! (2005) 
Vaisto vaati(i) toimimaan – samanniminen kappale Popedan levyltä 500CC (1997) 
Työtön kummitus – samanniminen kappale Popedan levyltä H.Ö.N.Ö. (1994) 
Ei teikäläisiä kai auttaa voi – Soittomatkalla Popedan levyltä Kaasua (1983) 
Lopeta ny! - Lopeta Ny! - samanniminen kappale Popedan levyltä 500CC (1997) 
Sinä yönä kellot löi... - Kipsi soololevyltä Nyt! (1984) 
Sä lähdit taas... - Sä lähdit taas Popedan levyltä Hallelujaa (1988) 
 

Vieraskynä: Miikka Tuovinen 

 

 

Popeda - Hallelujaa

Aina toisinaan iskee Popeda-vaihe, jolloin Pauli Mustajärvi joukkioineen läpäisee suojaukseni. Nyt loka-marraskuun vaihteessa olen yllättänyt itseni kuuntelemalla autossa Popedan: Hallelujaa(88) albumin 25-vuotisjuhlapainosta, josta löytyy kylkiäisinä kaksi bonusbiisiä ja neljä terhakkaa livevetoa.

Hallelujaa(88) on Popedan pitkän uran yksi vähiten arvostettuja albumeja, joka oli jo ilmestyessään laajalti kritisoitu ja haukuttu. Myös Popedan jäsenet omissa muistelmissaan pitävät tätä levyä epäonnistuneena ja väkisin väännettynä. Kansitaide on myös oma "karmea" lukunsa. Vuotta aikaisemmin oli ilmestynyt pirteä paluualbumi: Ei Oo Valoo (87), joka esitteli kaksi uutta Popedan jäsentä, kosketinsoittaja Jukkis Järvisen ja kitaristi Timo "Törrö" Tapanisen. Ei Oo Valoo on selväpiirteinen bailualbumi, jossa on useita aikaa kestäneitä biisejä, kuten: Bandiittipolkka, Savusukeltajan Blues, Pauketta ja Räminää sekä Maailmankaikkeuden Suvijenkka. Myös uusi kitaristi Törrö Tapaninen toi mukaan biisejä, kuten pieneksi klassikoksi muodostuneen: Ranttalitytön Tärinät, jonka Pate Mustajärven tekemää lyriikkaa oli Törrön vaikea sulattaa, etenkin sen kertosäettä: "Perseellä tienaa, rahalla saa"

Seuraajalla Törrö sai läpi useamman sävelmän: Rattoriin, Kärmesboogien ja kadonneen helmen, vain kasettiversiolla julkaistun Vauhti Päällä veisun, joka menevyydessään kilpailee ihan minkä tahansa Popeda-klassikon kanssa. Törrö toi Popedaan rhytm'n blues sävyjä ja tyylikästä slidekitaran soittoa. Pitemmällä juoksulle Törrön halu tehdä biisejä ja kunnianhimo kitaran varressa aiheutti ristiriitaa bändin toisen kitaristin Costello Hautamäen kanssa, joka oli kuitenkin Popedan iskusävelmien pääasiallinen arkkitehti. Eripura johti Törrön eroamiseen bändistä 90-luvun alkupuolella.

Hallelujaa edustaa Popedan metamorfoosivaihetta, jossa vielä mentiin harasoomaisesti(Popedan levy vuodelta 1984) "pullat pystyssä", mutta tämän ohella levy tarjosi paljon muutakin. Kyseessä on Popedan oma "Revolver", tosin vailla riittävää kunnianhimoa ja laaduntarkkailua. Näiden puolihuolimattomien ja osittain kryptisten biisien joukosta erottuu useita aikaa kestäneitä helmiä. 4711 on Eppujen Martti Syrjän sanoittama ja Costellon laulama menopala.  Sä Lähdit Taas on Paten silloista elämänvaihetta peilaileva mahtiballadi, joka toimi tavallaan tienraivaajana sellaisille tuleville Popeda-hiteille kuin Punaista ja Makeaa sekä Tahdotko Mut Tosiaan. Aikoinaan parjattu ja kauhistelu kaksimielisen rokin helmi: Heavy Lutaa on yllättävän hyvin kestänyt aikaa. Boogie toimii. Heavy Lutaan sanoituksen takaa löytyy myös Martti Syrjä. Popeda teki levyä vuoden 1988 syksyllä Eppujen omassa "Iisakin kirkko" studiossa Ylöjärvellä ja selittänee nämä muutamat Martin lyyriset väliintulot. Näistä sessioista löytyy maukkaita yksityiskohtia Vesa Kostiaisen toimittamassa: Ilikeesti Kiitää Popeda-historiikista.

Yhtälailla levy on täynnä hienoa soittoa, paljon soundillisia lainauksia rokin isoilta nimiltä, kuten Aerosmithilta ja AC/DC:lta. Tässä vaiheessa Popedan bändisoitto oli ilahduttavan rikasta, kiitos Törrön tyylikkään kitaroinnin, mikä laajensi hienosti Popedan soundimaailmaa. Levyltä täytyy mainita vielä melodialtaan Popedalle kimurantimpi Isä Aurinkoinen ja levyn loppupuolen juureva Kummituskrapu. Levy loppuu Paten lausumaan tarinaan mystisestä Töpselistä, joka oli myös erikoinen veto Popeda-levylle.

Popedan julkifanittaminen on edelleen hieman kipeä asia, kuten Tero Liete Ilikeesti Kiitää Popeda-kirjassa toteaa: " Ei mulla vieläkään karvat nouse pystyyn, vaikka oonkin saanut kuulla montaa kertaa vittuilua Popeda-diggailusta:" Aikalailla pystyn allekirjoittamaan samat tuntemukset, kavereiden dissauksesta huolimatta uskon, että Popeda-diggailussa ollaan aidon ja kestävän asian äärellä.

Hallelujaa on kaikessa yksinkertaisuudessaan mehevä ja yllättävän hyvin aikaa kestänyt Popeda-platta, jonka ääreen palaan yllättävän usein. Tässä videonäytteessä Pate ja pojat näyttää miten Heavy Lutaa toimii 2010-luvulla. Ainut huoli on nyt se, että 4-vuotias poikani hoilaa biisin kertosäettä.

Tahdon nähdä Popedan livenä...

 

...mieluummin kuin Eppu Normaalin.

Noin viiden vuoden välein minussa herää ns. "Popeda-nälkä", haluan kuulla aitoa, rehellistä, vähän yksinkertaista ja ehdottomasti kaksimielistä rokkenrollia. Tähän nälkään vastaa parhaiten Mansen oma Popeda.

Suhteeni Popedaan sai ensisykäyksen tasan 30 vuotta sitten(pelottavan pitkä aika) kun isoveljeni soitti autostereoissaan Popedan menestysalbumia Harasoo(84). Matkalla Alabamaan, Sukset, Palle And The Boys ravitsivat arveluttavalla tavalla murrosikäisen pojan mieltä. Otin Popedan vastaan varsin kritiikittömästi ja seurasin bändin uraa aina H.Ö.N.Ö.(94) albumiin asti. Samaiselta vuodelta muistan Popedan huuruisen keikan Raahen Ramosissa(oliks se Ramos silloin vai jokin muu?), Pate Mustajärvi oli vahvassa maistissa, mutta kosketinsoittaja Jukkis Järvinen oli totaalisen lärvit ja pimputteli koskettimiaan aivan päin peetä. Mutta mitäs pienistä, sillä vielä parikymmentä vuotta takaperin oli luonnollista ja odotettavaa, että kyseisen orkesterin jäsenet olivat varsin pieruissa keikan ajan. Enkä väitä, että yleisön joukossa meno olisi ollut yhtään sen siistimpää.

Popedan ja varsinkin solisti Pate Mustajärven tolkuttomalle kupittelulle tuli loppu vuonna 2007, kun Mustajärvi sai varsin vakavan sairaskohtauksen pitempiaikaisen viinanoton seurauksena. Tästä ryhdistäytyneenä Pate ja Popeda julkaisi seuraavana vuonna yhden parhaimmista studiolevyistään: Täydelliset Miehet(08). Samana vuonna näin Popedan edellisen kerran livenä Seinäjoen Vauhtiajoissa. Pate oli vahvassa vedossa ja rokkikukon roolia vedettiin mukava virne suupielessä. Nyt on kuusi vuotta kulunut ja Popeda-hammasta on alkanut taas kolottaan.

Otan tässä pieneen tarkasteluun kolme mielestäni vähemmälle huomiolle jäänyttä Popeda-plattaa: Ei Oo Valoo(87), Hallelujaa(88) ja Kans'an Popeda(90). Ei Oo Valoo(87) oli ensimmäinen Popeda-levy kitaristi Arwo Mikkosen kuoleman jälkeen. Ei lainkaan huonompi levy. Energia levyllä on hyvä ja siltä monia arvaamattomia Popeda-klassikoita, kuten Bandiittipolkka, Lauri Moskovassa, Savusukeltajan Blues, Takapenkki Boogie ja Maailmankaikkeuden Suvijenkka.

Seuraavaa levyä Hallelujaa(88) pidetään yleisesti Popedan uran yhtenä huonoimmista, koska se tehtiin kiireessä ja vähän levy-yhtiön painostuksestakin, jotta saadaan uusi levy joulumyyntiin. Näin jälkeenpäin kuunneltuna olen yllättynyt kuinka paljon diggaan levystä. Tähtisadetta on mainio kaksimielinen avausbiisi, 4711 suorastaan ylväs Costellon soolonumero, Sä Lähdit Taas oli pienehkö hitti, kun taas Eppujen Martti Syrjän sanoittama Heavy Lutaa sisältää ehkä legendaarisimman Popedalyriikan: "Huh hah hei, parrua perseeseen, Huh hah hei, tappia venheeseen". Juu, että tällä tasolla, but it's only rock'n' roll and you like it!

Muistan kuinka isoveljeni osti Hallelujaan(88)heti ilmestyessään ja kuinka samaisena iltana menin katsomaan Popedaa Himangan nuorisoseuran talolle. Taisi olla elämäni toinen Popeda-keikka. Olin muutamassa tunnissa kuunnellut levyn niin monta kertaa läpi, että osasin keikalla mielestäni kaikki nämä uudet biisit.

Kans'an Popeda(90) levyn ostin vasta viime keväänä levymessuilta, jostain syystä tämä levy oli jäänyt osaltani liki 20 vuoden unohdukseen ennen kuin sen kunnolla korkkasin. Varsin pätevä lätty tämäkin, erityisesti Nysse Tulee ja Mustajärvellä 12.7.89 miellyttävät korvaa. Kaksi erilaista biisiä, toinen kulkeva menopala ja toinen liki runollinen tunnelmapala. Levyltä löytyy myös varsin roisi Kuuma Kokardi, joka ei jätä kyllä arvailujen varaa mistä siinä puhutaan.

Palataan vielä alkuperäiseen kysymykseen, niin milloin tää Mansen rytmiryhmä on taas Tampereella? Olin pari viikkoa myöhässä, Popeda oli Pakkahuoneella 21.11.2014. Niin, Aamulehden mukaan oli ollut varsin hyvä keikka. Ensi kesänä sitten. Loppuun näytiksi mielestäni yksi Popedan hienoimmista veisuista, kappale jota ei löydy miltään Popedan studiolevyltä ja joka on tehty kitaristi Arwo Mikkosen muistoksi.