Kauko Röyhkä & The Boots - Klubi, Tampere. 22.8.2014

Röyhkän keikalle lähdin pienen odotuksen kera, sillä bändin kanssa Kauko Röyhkää näkee nykyään harvemmin. Eräässä Facebook-päivityksessä Röyhkä paljastikin, että parhaiten hän lyö leiville "rahakkailla" soolokeikoilla. Mielestäni Röyhkä tarvitsee taakseen hyvän bändin, sillä vasta silloin pääsee koko peto irti.

Ennen tarkempia Röyhkä-keikan yksityiskohtia muutama sana erinomaisesta lämppäristä: Polarin Sieppari. En tiedä olinko juuri otollisessa tilassa tällaiselle mukavalle liveyllätykselle. Olin valinnut hyvän ja estéettömän istumapaikan Klubin pehmeältä sohvalta. Kättäni kylmensi sävykäs vehnäolut ja näin ollen tunnelma oli jo valmiiksi odottavan nosteinen. Sitten räjähti. Lavalle tuli veivaamaan mutkattoman oloinen ja näköinen suomirockpumppu: Polarin Sieppari. Olin kerennyt hätäisesti tsekkaamaan bändin Facebook-sivuston, mutten yhtäkään biisiä.

Keikka alkoi mainiosti nimetyllä biisillä: Mikko Meriläinen. Hymy nousi samantien huulilleni. Tämähän on aivan loistavaa Eppu/Juliet Jones/Ramones-pastissia. Ytimekkäät ja hyvin vahvasti 80-luvun räväkämpään suomipoppiin nojaavat biisit seurasivat toisiaan. Mitään uuttahan tässä ei ollut, kaikki oli vain rokin menneisyyttä uudestaan keitettynä, mutta voi veljet kuinka hyvin tämä kattaus toimi livenä. Merkille pantavaa oli, että bändin jäsenistä 4 kävi laulamassa ja jokainen heistä hoiti tonttinsa hienosti. Olin jopa hieman hämmentynyt keikan jälkeen, että kuinkas sitä setä näin hurahti ja meni heti ostamaan bändin mainion esikoisalbumin Let's Euse(14) kympillä. En juurikaan keikoilta ostele mitään, mutta nyt oli pakko. Todella hyvä livekeikka tuntemattomalta bändiltä, tällaisia piristysruiskeita tarvitaan.

Ison pahan suden keikkaa joutui pienen tovin odottelemaan. Mutta sitten verho heilahti auki ja Röyhkä bändeineen oli sen takana omilla paikoillaan valmiina ottamaan Klubi haltuun. Keikka alkoi vanhalla suosikilla: Maa on Voimaa, joka toimi varsin hyvin. Tätä seurasi mielestäni aika huono versio Keväästä. Keikan alkupäässä kuultiin paljon Narttu-aikaista kamaa, kuten Talo Meren Rannalla ja Pikku Enkeli. Selkeitä hittejä ja ehkä vähän varman päälle pelaamista. Yllättävän kauan sai odottaa ennen kuin Röyhkä tarttui bändeineen uuden erinomaisen Etelän Peto(14) levyn materiaaliin. Kiinnostava Persoona oli kuin tehty livesoittoon. Aurinko, Kuu ja Kaikki Muu biisissä Kaukon ääni toimi ilahduttavan hyvin, ottaen huomioon että kyseessä on aika lauluvoittoinen kappale. Loistava Alkukantaisuus näytti voimansa myös livesoitossa ja varsinaisen setin päätti Etelän Pedon(14) yksi helmibiiseistä: Poika Sateessa. Yhtä aikaa kaihoisa ja raivokas biisi, jonka erinomaisesti soittanut bändi vei lopulliseen kliimaksiin Röyhkän jo poistuessa lavalta.

Encoreina kuultiin Kanerva ja loistava versio Paskasta Kaupungista. Täytyy sanoa, että Röyhkällä on kyllä aika vahva keikkarutiini, sillä olin aistivinani pientä häiritsevää nousuhumalaa keikan alkuvaiheessa, jonka Kauko piti isolla karismallaan ja keikkakokemuksellaan hallinnassa. Toisaalta olutpullon heiluttelu ja kommentit eturivin naisille: - Ai se olet sä, en tunnistanut sua vaatteet päällä! ovat vain osa Kauko Röyhkän imagoa.

Keikan päätyttyä Kauko tuli vielä yleisön joukkoon. Uskaltauduin kättelemään ja kehumaan keikkaa, mutta yhteisselfietä en uskaltanut ehdottaa, vaikka mieleni teki. Intiimeimpänä Kauko-kokemuksena säilyy edelleen Ilosaarirock 1997, jolloin Kauko tuli keikan jälkeen festarialueelle kirjoittaan nimmareita faneille ja käytti rintakehääni kirjoitusalustana.

Kivien seikkailut jatkuu...

Hämmästyttävää tämä nykyinen verkostoituminen, Kauko Röyhkän ja Mick Jaggerin Facebook-sivuilta tippuu liki päivittäin kommentteja, ja herrat ovat itse asialla. Varsinkin herra Jagger on kovin aktiivinen, taisipa hän jossain haastattelussa vähän valitella että Facessa kuluu liikaa aikaa. Haluanko oikeasti lukea Jaggerin päivityksiä, tuleeko stara jo liian lähelle faniaan, tarvisiko olla tietty etäisyys? Onneksi Jaggerin-sivustolta ei tule mitään liian henkilökohtaisia päivityksiä, ehkä rajaa menee tässä.

Aiemmin blogissa perään kuulumattani Rolling Stonesin Some Girls(78) albumin deluxe-versio on nyt ilmestynyt. Tarkoittaa remasteroitua albumia ja kokonaista levyllistä ennen julkaisemattomia rollariveisuja. Ensimmäinen huomioni kiinnittyy Jaggerin varsin ärhäkkään lauluun, ottaen huomioon että suurin osa lauluosuuksista on tehty tänä syksynä, erään haastattelun mukaan vain biisit Claudine ja So Young olivat valmiita arkistojen aarteita. Vain tarkalla korvalla erottaa nuoren ja vanhan Jaggerin äänen laadun eron, kumihuulen ääni on pysynyt hämmästyttävän notkeana ja energiatasoltaan korkeana, eihän poijalla ole ikääkään vasta kuin 68 vuotta. Tästä bonarilätystä ei ole muuta kun hyvää sanottavaa. Kiitettävän paljon bluespohjaista murinaa ja kirsikkana kakun päällä ehkä Keefin paras laulusuoritus koskaan biisissä We Had it All.

Eri musiikkisivustoilla on käyty pitkin vuotta keskustelua Jaggerin ja Richardsin välirikosta, joka sai alkunsa Keith Richardsin omaelämänkerran Life(10) paljastuksista ja jossa puhuttiin muun muassa Jaggerin peniksen pienuudesta ja diivamaisuudesta. Väite välirikosta on ollut enimmäkseen lehdistön spekulaatiota, asianomaiset eivät ole kommentoineet asiaa mitenkään. Parasta aikaa käy myös kiihkeä keskustelu siitä, että tekeekö Rollarit ensi vuonna 50-vuotiskiertueen tai edes yhden juhlakonsertin? Richards on laittanut avoimen kutsun kaikille entisille rollareille, eli Bill Wymanille ja Mick Taylorille, jotka ovat tervetulleita juhlakarkeloihin. Villakoiran ydin on saada Jagger houkuteltua mukaan, muut rollarit ovat jo valmiudessa, josko vaikka se yksi studioalbumikin tulisi?

Vesi kielellä janotaan sitä uuttakin materiaalia, siis kuka janoaa? Itse asiassa rollarit ovat julkaisseet reilun vuoden sisällä levytolkulla ennen julkaisematonta ja ihka uutta kamaa, näin on jos lasketaan myös soolo-osasto mukaan. Viime vuonna tuli Exile On Mainstreetin(72) bonuslevy, nyt tuli em. Some Girls – bonarilevy, alkusyksystä Jaggerin vetreä Superheavy(11) viritys, vuosi sitten Ronnie Woodilta oiva I Feel Like Playing(10) sooloalbumi ja tiettävästi Keith Richards on viime kuukauden kasannut omaa sooloalbumia. Jos tämän kaiken päälle tulee ensi vuonna ihka uusi(ja viimeinen?) rollari-studioalbumi, niin viime vuodethan ovat olleet silkkaa rollariuden juhlaa!