Deacon Blue - Believers

Joskus levy heijastelee sen hetkistä tunnetilaa täydellisesti, kulkee synkassa lohduttomien tai lohdullisten tunteiden kanssa. Poppislevy on tehty ihmiselle yhdeksi elämän piristysruiskeista, kevyt, maistuva, jopa syvältä kouraiseva. Deacon Bluen toissavuotinen Believers(16) on jotain tällaista. Kulkevat popmelodiat saavat seurakseen laulaja Ricky Rossin sokerihuurretun äänen ja bändin 30 vuoden soittokokemuksen.

Skottilainen Deacon Blue popsahti musakenttään 80-luvun loppupuolella muotovalioilla ja kasarisoundeilla puleeratuilla levyillään.  Ensimmäiset levyt Raintown(87) ja When The World Knows Your Name(89) iskivät kiinni heti hittikantaan, Loaded ja Real Gone Kid ja hipoivat hittilistojen kärkipäätä. Seuraava levy Fellow Hoodlums(91) on mielestäni bändin paras. Puhtoinen popilmaisu sai tällä levyllä mausteeksi tarpeellisen määrän muita musiikillisia sävyjä. James Joyce Soles ja Your Swaying Arms ovat levyn parhaimmistoa. Deacon Blue teki vielä yhden pätevän levyn Whatever You Say, Say Nothing(93) ja jäi sen jälkeen uinuvaan, harvakseen levyttävään tilaan. Vasta 2010-luku sai bändin uudelleen lentoon, tuoreilla levyillä: Hipsters(12), New House(14) ja em. Believers(16) bändi elää uutta vahvaa luomiskautta.

Believers(16), se kai on tehty tälle ajalle vastaiskuksi, että vielä saa ja pitää unelmoida, olla pöhkö ja hattarankevyt taivaanrannanmaalari, melkein itku silmässä laulaa lintuparvista, rakkaudesta, vapaaksi pääsystä, One day you gonna be free, kuin Birds biisissä lauletaan. Biisi joka kulkee kuin hurmoksellinen pikkulintuparvi, tehden taivaalla symmetrisiä parvikuvioita, nousee ylemmäksi, tekee hetken kauniimmaksi, luo yhteyden suurempaan, luontoon, rakkauteen. Myönnän, tämä on paksua ja rähmäsilmäistä tunnetta. En osaa analysoida paremmin, setä on paksusti täynnä tätä jotain, on reunat, on melodiat, suurempi konteksti ja se on vain yksi, se on TUNNE, se on paksu tunne, mutta sillä minä elän läpi tämän pitkän illan ja iltapäivän.