keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Kuukauden levy: Spoon - Transference

Yksiulotteista Televisionia, todella köykäisiä kitarasooloja, oudon kumimaisia biisejä, koskettavan räkäinen lauluääni, mitä kaikkea muuta…?

Puhun bändistä nimeltä Spoon ja heidän uudesta levystä Transference(10) jonka olen nimennyt kuukauden levyksi. Olen kuunnellut levyä paljon, mutustellut, nauttinut, ihmetellyt, jopa ärsyyntynyt. Levyssä on jotain mitä en osaa kertoa sanoiksi. Musiikki on omintakeista, bändillä on oma tunnistettava tyylinsä, niukan pelkistetty, hieman kuminen soundimaailma, musiikki pomppii ja hyppii, tarttuu korvaan ja joskus jää päiväkausiksi rintakehään soimaan.

Uusi levy on edellistä Ga Ga Ga Ga Ga:ta(07) haastavampi, selkeitä iskusävelmiä on vähemmän, mutta vereviä kappaleita on riittävästi, mainittakoon niistä: Mystery Zone, Written in Reserve ja Got Nuffin’. Levyn olennainen kohta tulee puolivälin yksinkertaisissa toistuvissa kitarasooloissa, niissä on jotain mikä kiehtoo ja ärsyttää, miksi toistaa puoli minuuttia kitaralla plink plink plink ilman soolon kohokohtaa? Tulee mieleen Televisionin klassikko Marguee Moon(77), varsinkin biisin I saw the light – soolossa on jotain pelottavan tai oikeastaan nolostuttavan tuttua.

Levyn parissa viihtyy sen outouden ja haasteellisuuden takia, juuri tällä hetkellä biisi nro.4 Who makes your money uppoaa komeasti tajuntaan, kiperähköä svengiä ripauksella soulia. Levy erottuu mukavasti massasta ja suurin osa biiseistä on tehty kestämään aikaa, näin väittäisin. Tässä hieman esimakua: http://www.myspace.com/spoon

Ei kommentteja: