Puolustuksen puheenvuoro - Eppu Normaali Helsingin Hernesaaressa 18.8.2016

Eppu Normaali saapui tuoreeltaan Tampereella Ratinassa sinfoniaorkesterin kanssa soitetun 40-vuotiskeikan jälkimainingeissa myös Helsingin Hernesaareen. Se tarjoili tasaisen varman keikkakokemuksen soittaen tutun hittikatraan lomassa myös muutaman pirteämmän harvinaisuuden. 

Eppu Normaalia tuskin voi kutsua aliarvostetuksi yhtyeeksi, mutta on vaikea löytää syitä miksi se olisi kellekään relevantti asteikolla, jolla artisteja nykypäivänä arvioidaan. Yhtye kärsii monien aikalaistensa tapaan vuosikymmeniä jatkuneesta vakavasta radiosoittotasapäistämisestä. Aivan kuin jossain YLEn takahuoneessa olisi aikoja sitten yhteistuumin valittu joukko viisuja joiden on uskottu nyt ja ainiaasti tyynnyttävän katajaisen kansan Eppu Normaali-nälän (”Radio” soi nykyään kummallisena etiäisenä bändin omasta kohtalosta).  

En liene ainoa, jolle radioaaltojen täytteenä vuodesta toiseen soivat ”Tahroja paperilla”, ”Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset” ja ”Njet, Njet” eivät edusta sitä yhtyeen ihan kirkkainta antia. Eppu Normaalilla on neljätoista studioalbumia kattavalla urallaan paljon osumia, joista monet olisivat paremmasta syystä päätyneet standardeiksi, elleivät olisi jääneet kuorolaulettavampien veljiensä varjoon. Se on sääli, sillä sinänsä hyvin toimivien rakkauslaulujen lisäksi bändi kirjoitti liudan kappaleita joiden tekstit ovat yhä parhaimmillaan nerokkaita ja jatkuvasti ajankohtaisia; joka sukupolvella on omat ydinonnettomuuskokemuksensa ja kauhnauksensa vallanpitäjien kanssa. 

Vaikka Hernesaaren keikalla näki joitain myös nuorempaa väkeä, vaikuttaisi sukupolviviikate leikanneen voittopuolisesti alle kolmikymppiset kuuntelijat yleisöstä. Jo 90-luvulta jatkuneen varsin harvan  levytystahdin ja itsepäisen tasapäisillä soundilllisilla urillaan kulkevan soitannan vuoksi bändi tuskin on haalinut pariin vuosikymmeneen montakaan sellaista fania, jolle Eput ei olisi tullut ikäänkuin verenperintönä omilta vanhemmilta tai naapurin Makelta. Yhtyettä olisi vaikea kuvitella edes ns. perinnekiintiöksi Flow’n päälavalle. Se paikka on varattu J.Karjalaisen Ja Kauko Röyhkän kaltaisille artisteille, jotka ovat olleet halukkaita myös tyylillisiin irtiottoihin sekä yhteistyöhön modernimpien artistien kanssa.  

Sony records on kuluvan vuosikymmenen aikana julkaissut kaksi ”Eput Rautaa”-kokoelmaa, joilla sekalainen joukko suomalaisia nuoremman(kin) polven artisteja tulkitsee Eppujen kappaleita. Muutamaa valopilkkua, kuten Egotripin jo 90-luvulla coveroimaa Lautturia lukuunottamatta tulkinnat ovat suhteellisen tyhjänpäiväisiä eivätkä juurikaan tarjoa potentiaalisille uusille diggareille yriittävästi tarttumapintaa tai syitä innostua Eppu Normaalista. 

Karjalaisen ja Röyhkän tapaan Syrjän veljekset ovat ainakin toistaiseksi kieltäytyneet yleisesti kultakaivokseksi osoittautuneista Vain Elämää -sarjan kausista. Ilmeisesti keikat, AV-talo Akun Tehdas ja teostotulot tuottavat siinä määrin rahaa koko bändin jäsenistölle, ettei koko kansan emotionaaliselle itkumuurille ole ollut tarvetta kavuta. Hyvä niin.  

Syy vankkaan museoitumiseen on kuitenkin pitkälti myös bändin itsensä - se ei tee itselleen palveluksia soittamalla yhäkin hämmästyttävällä tarmolla ja varsin tyytyväisenä esimerkiksi Baarikärpästä humaltuneelle yleisölle vailla ironian häivää. Myös sen kulttuurilliset viittaukset ovat internet-asteikolla kivikautisia. Voisiko jälkijättöisyyttä korostaa järeämmin kuin Kummeli-huumoriryhmän spiikkaamalla sisäänjuontonauhalla? Ratkaisu on kyseenalaista sikälikin, että Eppu Normaali on aina osannut tuottaa itse oman huumorinsa. Sen ulkoistaminen aiheuttaa vuonna 2016 tarpeettomia myötähäpeän väristyksiä. 

Saapuessamme keikkapaikalle Hernesaaren päätyyn oli Helsingin edustalle kerääntynyt reippaasti uhkaavannäköistä pilvimassaa, joka repesi sateeksi vasta ”Voi kuinka me sinua kaivataan”-kappaleen aikana. Ajoitus ei olisi voinut olla parempi. Hetken kestänyt rankkasade toi asiaankuuluvaa dramaattista painoa biisille, jonka lyriikoissa kuvaillaan maailman merten kiehuntaa.  

Hernesaari on tällä hetkellä kummallinen sekoitus tehdashalleja, Löyly-saunan modernia arkkitehtuuria ja keikkapaikkamme rättikattoisia kaljatelttoja. Koristaapa seutua myös vanhasta proomusta tehty beach volley -kenttä.  

Itse keikkalava on sympaattinen puusta kyhätty laitos, jolle ei big bandia istuteta (Hernesaaressa onkin toistaiseksi painotuttu ymmärrettävästi EDM-keikkoihin). Viisijäseniselle Eppu Normaalille lava oli kuitenkin kooltaan juuri sopiva. Välitöntä tunnelmaa tuki osaltaan se, että yleisöllä on pääsy aivan lavan reunalle.  

Olen aina kokenut jonkinlaista lapsellista ylenkatsetta VIP-alueelle vapaaehtoisesti suuntaavaa väkeä kohtaan. Uskon nyt ymmärtäväni VIP-karsinoiden merkityksen. Kyseessähän on nerokas järjestely, joka palvelee kaikkia. Jako VIPpeihin ja normaaleihin tavallaan toteuttaa proggressivisen verotuksen periaatetta; ne, joilla on varaa, maksavat suuremman osan kokonaiskustannuksista ja kiitokseksi tästä heidät ohjataan kauemmas rahvaasta ja lavanedustasta nauttimaan ylihinnoitellusta Moetista ja kohotetusta itsetunnosta. Tavalliselle musiikinystävälle jää täten enemmän tilaa lähempänä bändiä ja hänen rahallinen panoksensa jää pienemmäksi (iloisena yllätyksenä keikalle pystyi ostamaan myös opiskelijalippuja).  

Torstai-illalle sijoitettu keikka alkoi vain hieman ilmoitetusta kello kahdeksasta myöhässä ja kesti vajaat kaksi tuntia. Sellaisenaan se oli mukava kokonaisuus arki-iltaan, vaikka Ratinan keikan tuplasti pidempi settilista selvästi oli antanut tilaa harvinaisemmalle biisiainekselle. 

Hernesaaressa joukosta erottuivat ”Pidetään Ikävää”, ”Linnunradan laidalla” ja henkilökohtainen illan kohokohtani ”On viatonta ja kainoa harrastukseni ainoa”. Hoikassa kuosissa  kolmen kappaleen ajan yhtyeen kanssa esiintynyt Iiro Rantala puhalsi henkeä jopa ”Murheellisten laulujen maan” piano-osuuksiin, saaden kappaleen kuulostamaan tuoreelta. Eppu Normaali soitti hyväntuulisesti ja varmasti. Martti haki tuttuun Pete Townshend-tyyliin ilmaa alleen lähes jokaisen kappaleen lopetuksessa, ja jatkoi jutustelua vain vähän hengästyneenä. Vuosi 2016 on niittänyt suuria muusikoita enemmän kuin tuskin kukaan uskoi. Eppu Normaalin aikoja sitten raitistuneet jäsenet ovat vielä kuudenkympin hujakoilla hyvässä iskussa, ja heidän on helppo nähdä keikkailevan vielä ainakin vuosikymmenen ajan. Uskoisin että 50-vuotistaiteilijajuhlalle olisi sillekin tilausta.

Vieraileva kirjoittaja: V-Hound

http://www.setlist.fm/setlist/eppu-normaali/2016/hernesaaren-ranta-helsinki-finland-bfcc562.html