Bernard Sumner: Chapter and Verse

Ensi sunnuntaina Helsingissä Flow-festareilla astuu lavalle indierockin suuri nimi New Order. Lippu on tietenkin takataskussa ja sunnuntaita odotellaan malttamattomin mielin. Viime viikkojen lämppäri New Orderin keikalle levyiltä soitetun musiikin lisäksi on ollut Bernard Sumnerin mainio oma elämänkerta: Chapter and Verse(14).

Viime syksynä ilahduin kovin New Orderin mainiosta levystä: Music Complete(15). Levy on yksi parhaista New Orderin uralla, biiseiltään vahva, hyvä ja rullaava levy. Toimii myös erinomaisena juoksumusiikkina. Music Complete(15) palautti uskon New Orderiin, ennen kaikkea siihen, että bändi voi tehdä relevanttia musiikkia ilman yhtä sen perustajajäsentä basisti Peter Hookia. Viimeiset vuodet Orderin uralla ovat olleet kohtuullisen riitaisat. Vuonna 2007 Peter Hook ilmoitti New Orderin hajonneen. Vähän tämän jälkeen muut bändin jäsenet korjasivat, että bändi ei ole suinkaan hajonnut, ilmoitus oli vain yhden miehen mielipide. Pian Hooky erosi lopullisesti(?) bändistä ja sen jälkeen on julkaistu muutamia kärkeviä kannanottoja aiheesta, sekä lehdistön, että muistelmateosten kautta.

Bernard Sumnerin syksyllä 2014 julkaisema muistelmateos: Chapter and Verse(New Order, Joy Division and Me) summaa hyvin New Orderin seikkailut tähän asti. Kirja alkaa Sumnerin kohtuullisen traagisesta työläislapsuudesta Pohjois-Englannin Salfordista, Manchesterin läheltä. Sumner kuvaa koskettavalla tavalla omaa lapsuuttaan, pyörätuolissa ollutta äitiään, sukunsa tiivistä yhteisöä, joka tarjosin turvan isättömälle lapselle. Lapsuuden kuvailu kulkee mukavasti kohti Joy Divisionin alkuaikoja, kuinka bändin soundi ja imago ovat syntyneet näiden tylyjen, sateisten ja sumuisten lapsuusmaisemien seurauksena.

Joy Divisionin tarina ja New Orderin alkuvaihe saa suurimman huomion tässä kirjassa. Joy Divisionin laulajan Ian Curtisin persoona ja traaginen itsemurha saa kirjassa uuden näkökulman, verrattuna siihen mitä on aiemmin kuullut. Sumner kuvaa Ian Curtisia kohteliaaksi, jopa humoristiseksi tyypiksi ja hänen traaginen ratkaisunsa tuli kuitenkin Sumnerille yllätyksenä. Ian Curtisin kuoleman jälkeen Joy Divisionista jäi jäljelle em. Bernard Sumner, basisti Peter Hook ja rumpali Stephen Morris, joista aika pian syntyi New Order.

Siirtymä Joy Divisionista New Orderiin kerrotaan seikkaperäisesti. Sumner valittiin laulajaksi keikkakokeilujen ja levy-yhtiön pienoisella painostuksella. New Orderin alkuaikaa Sumner kuvaa melkoisen epävarmaksi, live-esiintymisiä suorastaan surkeiksi, vaikkakin bändin levyt otettiin alusta alkaen hyvin vastaan. Bändin suurin hitti: Blue Monday nosti New Orderin isojen nimien joukkoon 80-luvun alkupuolella. 80-luvun kuvailu on herkullista luettavaa. Levytyssessiot olivat täynnä bileitä ja tolkutonta päihteiden käyttöä. Etenkin New Orderin ehkä parhaan albumin: Techniquen(89) levytyssessiot tapahtuivat osin Ibizalla, jonne tuli brittein saareilta paljon kavereita mukaan bailaamaan. Happy Mondaysin marakassimiehen Bezin toilailut Ibizalla ovat hauskaa luettavaa, kuten se kuinka hän kolaroi paikan päällä autolla noin viisi kertaa ja kuinka Sumner oli hetken mielijohteessa lähettänyt oman ajokorttinsa Bezille postissa. Sumner toteaa moneen otteeseen kirjan aikana, että hedonismin määrä oli aikalailla maksimissa noina huuruisina 80-luvun vuosina, mutta nuorena kroppa ja mieli kestivät tätä ankaraa bailaamista.

Ison osan kirjassa saa myös Factory Records ja sen surullisen kuuluisa klubi: Hacienda, kuinka se kasvoi bändin omasta "bailauspaikasta" liian suureksi ja hallitsemattomaksi paikaksi, johon liittyi myös paljon lieveilmiöitä, lähinnä huumeita ja väkivaltatapauksia. Kirjan loppupuolella käsitellä em. basistin Peter Hookin eroamista bändistä. Niin, elämänkertoja aiheesta syntyy ja on syntynyt useita, tämä on yksi versio aiheesta. Sumner kertoo rehellisen oloisesti Hookyn oudoista tempuista, pomottamisen tarpeesta ja suorannaisesta ilkeydestä. Muun muassa viimeisillä yhteisillä New Orderin keikoilla Hooky pyrki olemaan bassoineen etualalla peittäen Sumnerin taakseen.

Peter Hookin eron jälkeen bändi on julkaissut ylijäämämateriaalista koostuneen: Lost Sirens(13) albumin ja em. Music Completen(15). Lost Sirens(13) ei ole myöskään mikään huono levy, sen piti tulla nopeaan Waitíng for The Siren's Call(05) albumin jälkeen, mutta erinäisistä syistä se jäi julkaisematta. Varsin nautittava ja kohtuullisen nopealukuinen Chapter and Verse(14) ja New Orderin musiikki on pitänyt minua otteessa nämä viikot. Sunnuntain suhteen minulla on yksi erityinen toivomus, se on tämä, mielestäni yksi parhaista New Order biiseistä: