sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Alkuvuoden levysatoa!

Wuff vaan teille kaksijalkaiset! Vuosi kurkistaa lähtökuopistaan, tuikkaa lumihankeen erilaisia sattumia ja eritteitä. Pitkä ja kerkeävä kuononi nuohoaa ajatuksella kertyneen lumen tarinoita, äärettömän määrän, tuon sulamattoman kuorman tulevia sulavesiä.
Etenevässä talvessa, sen tulevissa viikoissa, kuukausissa, jopa kevään korvan juuressa lepäilee kasa musiikkiäänitteitä, julkaistuksi tulevia levysiä.

Wroah, wurrff, työnnän kuononi syvemmälle lähitulevaisuuden syliin, annan tiedon kulkea karvaisen vartaloni keskiöön, vaikuttua, inspiroitua, tulla toiveikkaaksi ja kertoa teille vääjäämättä kevättä kohti kulkevan talven sadosta.

The Decemberists: King Is Dead-Uuvuwuu! Nyt Dessukat ovat palaamassa entisille vesilleen kokeilevan Hazard of Loven jälkeen. January Hymn lupaa hyvää. Jo ensi viikon julkaisuja. Tästä linkistä voit kuunnella koko albumin etukäteen, namia! Listen to the album in full at NPR


The British Sea Power: Valhalla Dancehall-Pian tämäkin kauppojen hyllyillä. Tätä pitkäsoittoa edelsi viime syksyn erinomainen Zeus – ep, menikö ohi? Uskotaan ja luotetaan, että tämä yksi lupaavimmista nykybändeistä kasvaa tällä levyllä kukkeimpaan loistoonsa.



Bright Eyes: The People’s Key- Tulista meininkiä, mitä lie? Kyllä tätä on odotettukin, bändin pääjehun Conorin seikkailtua kolme vuotta muissa projekteissa, toisaalta poikkeaako Conorin soolot juurikaan tästä emobändi tuotannosta? Jo aiemmin blogista löytyvä Shell Games – biisi kuulostaa hyvältä.


Joan as Police Woman: Deep Field- Tampereellakin konsertoineen artistin uutukainen ilmestyy tämän kuun lopussa.

PJ Harvey: Let England Shake- Ei kuulu tämän talouden suosikkeihin, mutta kuuleman mukaan rokimpaa PJ Harveyta kuin edellinen White Chalk(08)

John Vanderslice: White Wilderness- Biisi Sea Salt on kaapattu netistä tänne huusholliin pyörimään, toimii yllättävän hyvin. Tämä laulaja/lauluntekijä on vähintään tutustumisen arvoinen.

R.E.M.: Collapse Into Now- Kuka odottaa enää Remin uutta levyä? Minä odotan iltaruokaa...tai oikeastaan tyttökoiraa, todellista pikku narttua, mrrrr! Levyn näytepalat ovat lupaavia. Haluan uskoa, että taso pitää. Edellinen Accelerate(08) oli hyvä levy.

Drive By Truckers: Go Go Boots- Wiuh, mukava yllätys tältä bändiltä, edellisestä albumistahan ei ole vuottakaan, joka löytyy blogin vuoden 2010 albumit listan Top 10:stä. Tässä albumin eka sinkku:1 - Used to Be A Cop

Robert Pollard: Space City Kicks- Uu-u! Näyttää helmikuun alussa olevan julkaisumerkintä tälle Guided by Voices-miehen uutukaiselle. Mielenkiinnolla odotetaan mitä tuleman pitää.

Beady Eye- Oasiksen Liam Gallagherin oman bändin esikoinen ilmestyy pian. Kyl se eka sinkku ”Bring the Light” oli ihan rätväkkä rokkipiisi, vaikka pyörää ei keksittykään uudelleen.

The Strokes- Maaliskuuksi lupailtu uusi Strokes-albumi, ensimmäinen viiteen vuoteen. Kannattaakohan odottaa mitään? Mitä odotan ainakin Neu-makkaraa Cittarin Faunattareen.

Paul Simon: So Beautiful Or So What- Kyllä vaan, Wuff & Wiu, tämä setä se jaksaa. Edellisesta albumista Surprise(06)on toisaalta "vain" viisi vuotta. Pauli on tunnettu harvasta mutta laadukkaasta julkaisutahdista, tästä linkistä ilmainen näytepala: http://www.paulsimon.com/

Kun tarkennan vielä kuononi tutkaa, aavistan lähitulevaisuudessa platat seuraavilta artisteilta: Fleet Foxes, Ryan Adams, Okkervil River, Arctic Monkeys, Franz Ferdinand ym ym.
Vuoden edetessä albumia saattaa pukata vielä näiltäkin isoilta nimiltä; Radiohead, Rolling Stones, Aerosmith, U2 ym.

Uff ja Phiuff, nyt tämä poika vetää lonkkaa ja siinä samalla kuuntelee millaisia säveliä kämpässä nyt pyöriikään. Nyt taitaa soida British Sea Power, kyl täs kaipais jo jotain iltaäksöniä, ehkäpä kuritan tuota sorsaa?



Vieraileva kirjoittaja Marko aka Classicway Outlaw Pete

Ei kommentteja: