Satunnainen rokkimatkailija löysi itsensä Minneapoliksesta, osoitteesta 2557 Lyndale avenue.S.
Viehättävän asuinalueen valopilkku, internetistä bongattu Treehouse Records, sanojensa mukaan: ”the last record shop in the world”, odotukset olivat siis kohtuullisen korkealla.
Syy miksi olen Minneapoliksessa toukokuussa 2009, on vain pieni mitätön sivuseikka sen tosiasian edessä, että olen kenties maistamassa suuremmasta musiikkikupista kuin koskaan aikaisemmin.
Walk, Don’t Walk, Walk, Ylitän kadun päättäväisesti. Kamera räpsää kuvan julkisivusta, sitten astuu jo poika sisään. Sisältä paljastuu liki pelkästään vinyyliä, tarkasti aakkostettu sekä kosolti alehyllyjä. Aloitetaan R:stä kuin Rolling Stones. Sylissä onkin pian kahdeksan dollarin hintainen harvinainen decca-kokoelma ”lovesongs”. Hetki tallentuu kameralle, itse levy unohtuu hyllyyn muiden aarteiden ottaessa vallan.
Alan auraamaan pitkää dollarin rivistöä auki. Doobie Brothersia, Pocoa ja Willie Nelsonia hyvällä kattauksella, sekä todellinen taalan löytö, 60-luvun karheasti kansista asti kulunut helmi: It’s a Beautiful Day, hyrähdän kuuluvasti sisälläni. Pian eteeni ponnahtaa Pete Townshendin vm.82 soolialbumi kahdella dollarilla. Tästä alkaa helmien jatkumo: Jethro Tull: Aqualang, Steppenwolf: Second, Rolling Stones: Hot Rocks sekä todellisina sokereina pohjalla alkuperäiset Who-vinyylit: Live at Leeds ja Quadrophenia kahdenkympin tsipalehintaan. Varsinkin Live at Leeds alkuperäisinä tarra/juliste/tilpehööreineen meinaa viedä jalat alta, tämä on levynkerääjän unelmahetki, täyttymys!
Kahdenkymmenen levyn nipusta raakkaan kymmenen pihalle ihan painorajoituksellisista syistä(joka lentokentällä osoittautui turhaksi), rannalle jäi erittäin kelvollista dollarin plattaa, kirpaisevaa.
Kymmenen laatulevyä sylissäni kävellessä onnentunnetta ei voi välttää, se tulee jalkapohjista vatsanpohjaan, hymyilyttää ja kestää yllättävän pitkään, miten aikuinen mies näin lapsenomaisesti ja aidosti vielä innostua äänilevyistä, pitäisikö olla hieman huolissaan?
Palatessani Suomeen en voi olla miettimättä niitä kymmentä raakkaamaani levyä ja kokonaista seinustaa puolen dollarin levyjä joihin kerkesin luoda vain hätäiseen katseen. Hyvän levykaupan tunnistaa siitä, että helmiä jäin hyllyyn. Tämä oli hyvä levykauppa, ehkä paras missä olen koskaan vieraillut.
http://www.geocities.com/jardtv/treehouse.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti