Vain jenkeissä julkaistu Flowers (67) kokoelma on tärkeä sivuraide Rollareiden studioalbumeiden välissä. Levylle on kerätty tuonaikaisia singlehelmiä ja jokunen täysin ennen julkaisematon kappale. Levy alkaa komeasti Ruby Tuesdaylla ja sitä seuraa Have You Seen Your Mother, Baby, Standing In The Shadow ja kolmantena Let's Spend The Night Together. Tämän jälkeen ei voi kun haukkoa henkeään ja yrittää saada jostain lisähappea. Viimeisin noista kappaleista julkaistiin pienen kohun saattelemana, sillä alun perin kappale kulki muodossa: Let's Spend Some Time Together ja se oli jenkkien makuun liian paheellisesti sanottu ja biisin nimi piti muuttaa. Mutta legendaarisessa Ed Sullivan Showssa Jagger pitäytyikin noissa alkuperäisissä lyriikoissa ja siitähän seurasikin porttikielto kyseiseen ohjelmaan.
Levylle on otettu mukaan muutamia helmiä kahdelta edelliseltä studioalbumilta, kuten: Lady Jane, Out of Time, Back ja Mother's Little Helper. Levylle on kuratoitu 60-luvun puolenvälin ohittaneen Stonesin hitit ja kiinnostavat biisit. Flowers on hyvä käyntikortti Rollareiden jo hivenen kehittyneeseen ilmaisuun ja voisi sanoa myös, että Brian Jonesin kauteen. Tällaista musiikillista moniulotteisuutta ja soitannon rikkautta ei enää 60-luvun lopun levyiltä löytynyt, jotka tosin nousivat muilla avuilla, ja ilman Brian Jonesia, uudelle musiikilliselle tasolle.Flowers on sävykäs ja kuuntelijaystävällinen levy. Kuinka hyvin se soundaakin. Back Street Girlin keinunta ei jätä toivomisen varaa. Aftermathin sessioista poimitut, ennenjulkaisemattomat, Ride On, Baby ja Sittin' on a Fence puolustavat hyvin paikkaa tällä levyllä ja olisivat voineet olla hyvin itse Aftermathillakin. Sinkkuja ja julkaisemattomia raitoja tutkaillen Aftermath olisi voinut ihan hyvin olla tupla-albumi, mutta sellaista formaattia ei oltu otettu vielä isommin käyttöön, sillä vasta Bob Dylanin Blonde on Blonde (66) oli populaarimusiikin ensimmäinen tupla-albumi.
Hippikesä odotti vielä Rollareiden lopullista panosta, joka tulikin loppuvuodesta 1967. Siitä seuraavassa blogikirjoituksessa lisää. Flowers sen sijaan menee arvioissa komeasti kiitettävälle. Vain tyhjänpäiväinen My Girl ja Aftermathin heikointa tasoa oleva albumiraita Take It or leave It pudottaa tämän kuuman kokoelmalevyn täysistä pojoista.¨
Lopussa Let's Spend Night Togetherin ns.kohua herättänyt esitys Ed Sullivan Showsta.
Arvosana: 9+/10


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti