J.Karjalainen. Laukon Kartano. Vesilahti. 4.7.2025.

J.Karjalaisen näin viimeksi livenä alkuvuodesta 2019,  Sä Kuljetat Mua (18) albumin julkkarikeikalla Tampereen Pakkahuoneella, josta bloggasin tällä tavalla: https://homesickhounds.blogspot.com/2019/03/jkarjalainen-pakkahuone-tampere-2822019.html

Tuota Sä Kuljetat Mua (18) albumia pidän yhtenä Karjalaisen myöhäistuotannon parhaana. Pelkästään kappaleet Sä kuljetat mua, Sirkka Lautamies, Tummansininen seuralainen ja Tule kesäyö kertovat paljon levyn tasosta. Noiden ilmeisten iskusävelmien lisäksi löytyy muitakin laadukkaita albumiraitoja kuten Gunpowder cha cha ja arvoituksellinen Luulei. Koronan lopussa puristettu, poikansa Väinön tuottama Soulavaris (22) on myös pätevää kamaa, mutta ehkei ihan edeltäjänsä tasoa. Toki levyllä on vahvat kappaleensa, kuten Aurinko nousee ilman sua, Oulu, Wisconsin ja levyn päättävä ilmava Tuulella ratsastajat. Sen sijaan biisit Punainen keinutuoli ja Eddie-Boyd polaroid olisi voinut huoletta jättää levyltä pois. Jälkimmäisessä kappaleessa on hieno tarina, jossa nuori J.Karjalainen kohtaa Suomeen pesiytyneen bluesmuusikon Eddie Boydin, mutta mielestäni biisi ei tuo lisäarvoa tälle hienolle tarinalla, jonka Jii kertoi tänäkin iltana Laukon Kartonon runsaslukuiselle yleisölle. Punaisen keinutuolin mukamas yleisöä laulattavaa rompotirompoti-loilotusta en voi sietää. Sori Jukka, mulle biisi ei putoa, mutta aika monelle muulle yleisön joukossa tuo varsin kulkevasti vedetty kappale upposi. Ehkä ne tiesi.

Viileässä ja tuulisessa Vesilahden illassa tavattiin hyvässä iskussa oleva Karjalainen. Tarinoita ja kaikenlaista intoilua kuultiin paljon biisien välissä. Karjalaisen tuotannosta löytyy paljon vähän vasurilla ja suurella pokalla tehtyjä kappaleita. Vilpitön ja jopa naivi ote synnyttää myös helmiä, kun rima on tarpeeksi alhaalla ja usko omaan tekemiseen tapissa, niin tällainen tekemisen nappaa kuulijankin mukaansa. Arpassa on jotain samaa kuin J.Karjalaisessa, molemmat katsovat musiikkiaan lapsen silmin, uteliaasti ja uskaliaasti, tulee huteja ja helmiä.

Laukon kartanon keikka alkoi kolmella uuden levyn biisillä. Oma mittarini ei juurikaan värähtänyt, vaikka etenkin albumin toinen sinkku Sineadin laulu oli tehnyt levyllä kuultuna suuren vaikutuksen. Keikan alkupuolta minun mielestäni vaivasi lievä miksausongelma, sillä Pekka Gröhnin urut oli miksattu liian pintaan ja ne ottivat tarpeettomasti tilaa varsinkin näissä kolmessa ensimmäisessä biisissä. Yksi syy voi olla, että pienimuotoinen ja lähes kokonaan akustinen uutuuslevy Suomalaista muotoiluu (25) ei ehkä taitu suoraan bändi-ilmaisuun. Tuore albumi on vielä itselläni kuuntelun osalta ns.työn alla. Edellä mainittu Sineadin laulu ja levyn eka sinkku Mary Ann ovat tulevia J.Karjalaisklassikoita. Muusta levystä en ole niin varma. Esimerkiksi kappaleet Uskomaton Jimmy Landola ja Takapenkillä vanhan Cadin ovat välispiikkien perusteella artistille tärkeitä kappaleita, mutta kovin isoiksi biiseiksi ne eivät ole korvissani kasvaneet, ainakaan vielä.

Uuden levyn kappaleiden lisäksi Jukka bändeineen esitti varsin vaikuttavan ja ei niin arvattavan katsauksen omasta tuotannostaan. Klassikkokappaleiden ohella kuultiin aimo kasa vähemmin kuultuja, liki unohdettuja biisejä, kuten Villeiltä Lupiineilta (94) löytyvä harmiton koirasta kertova Tuolla se menee, Sinulle Sofia (15) albumin Kaksi lusikkaa ja Karjaisen eka sinkku Mustat lasit, sekä sen b-puoli Enkeli, jotka molemmat löytävät myös esikoisalbumilta: J.Karjalainen ja Mustat Lasit (81). Liki 45-vuoden mittaiseen levytysura pitää sisällään n.25 studioalbumia, eli oli vara valita mitä biisejä soitettiin. Toki monta levyä jäi sivuuttumatta, vaikka yli kahden tunnin keikkaan mahtui paljon tavaraa.

Kahteen osaan jaettu keikka parani loppua kohden. Ensimmäisellä puoliskolla kuullut lievät miksausongelmat hälvenivät keikan edetessä. Toinen puolisko keikasta oli varsin vakuuttavaa Karjalais-tykitystä, vaikka hittikimaraa ja varmoja valintoja hämmensivät mukaan ripatut oudommat vedot. Pitkään Karjalaisen uraa seuranneelle kuulijalle keikka oli varsinainen runsaudensarvi. 

Niitä Mustat Lasit aikaisia hittejä säästeltiin ihan viimeiseen asti- Lopulta kärsivällisyys palkittiin ja loppuun kuultiin komeat versiot kappaleista Sekaisin, Doris ja Viimeinen laulu. Mielestäni keikan  loppupuolella kuultu, Sinulle Sofia (15) albumin tarinallinen helmi Stindebinde veti kovimmat pisteet: Viimeinen kuva Stindestä, siluetti auringossa, Stindebinde Bindemayer, mitä tapahtui? lauloi karjalainen Vesilahden laskeva aurinko paistoi juuri sopivasti artistin silmiin. Enemmän kuin täydellistä.

Seuraavia pyöreitä vuosia jo uhkaavasti lähestyvä Karjalainen oli kaikkinensa hyvässä lyönnissä. Lauluenergiaa riitti ja ote oli mukavan irtonainen. Joitain hetkellisiä blackoutteja tuli pariin otteeseen, jokin lyriikan pätkä unohtui, mutta ammattilainen taimasi itsensä helposti karavaanin selkään mukaan. Karjalaisen uskolliset soittoniekat em. urkuri Pekka Gröhn, aina tyylikäs kitarisi Mikko Lankinen, basisti Tom Nyman ja rumpali Janne Haavisto hoitivat tonttinsa varmasti, vuosikymmenien ammattitaidolla. Hän biisin spiikissä Karjalainen kertoi, että paikalla on itseasiassa samat muusikot kuin levytysversiossa ja aikalailla samat kitaratkin. Kyse on Menneistä miehistä, laulunteon ja musiikin käsityöläisistä. Yhtälailla uuden levyn nimikappale pyrkii tiivistämään Karjalaisen luovan työn perusagendan: Hallittuu, palkittuu, juhlittuu, Suomalaista muotoiluu, sitäpä se Karjalaisen ura aikalailla on.

Kuva.1. Tommi Natri.