Guns N' Roses. Ratina. Tampere. 7.7.2025.

Pohdin pari päivää, että kirjoitanko ollenkaan tästä keikasta? Syy: melko suuren luokan pettymys, koska laulaja Axl Rosen ääni ei ollut entisensä. Keikan selkeisiin ääniongelmiin nähden, median kirjoittelu keikasta on ollut jopa ymmärtäväistä ja Axlin äänen heikkouden ei ole annettu vaikuttaa muuhun kokonaisuuteen, joka oli koko keikan ajan kiitettävällä tasolla. Rytmiryhmä hoiti tonttinsa upeasti. Pelkästään Slashin työskentelyä kepin varressa olisi voinut seurata koko keikan ajan ja tavallaan näin kävikin, esimerkiksi Aamulehden arvion mukaan soolokitara varasti show'n Tampereella ja Rosen laulun saattoi sujauttaa ajatuksissaan ikään kuin taka-alalle Slashin kitaraa tukevaksi ääneksi. (Aamulehti. 9.7.2025). Ihan näin empaattinen en ole omassa arviossani, koska Axl Rosen ääni on se juttu joka tekee Guns N' Rosesin tunnistettavaksi, eikä Slashin kitara. Kun kruununjalokivi on pahasti ruosteessa, ääni ei loista entiseen tapaan, niin suurin osa odotuksista ja keikan kokonaiselämyksestä katoaa. Valitettavasti.

Ei silti, kyllä Axl:n ääniongelmat noteerattiin laajalti monissa arvioissa. Soundin arvio on lähimpänä omaa näkemystäni: "Niin kauan kuin Axl pystyi laulamaan alarekisteristä Mr. Brownstonen ja Bob Dylan -laina Knocking on Heaven’s Doorin tapaan, kaikki sujui hyvin. Mutta kun piti leiskauttaa tutut korkeat kiekaukset Welcome to the Junglen, Civil Warin tai Nightrainin aikana, sai yleisö jännittää, miten mies niistä selviää."  Livearvio: Guns N' Rosesin Ratinan-keikka sai miettimään, paljonko yhtyeellä on vielä aikaa jäljellä - Soundi.fi

Keikalle pääseminenkin oli pienehkö trilleri. Kuuden nurkilla napsahti kunnon vesisadekuuro ja tämän vuoksi tuli skipattua lämmittelyakti Public Enemy. Harmi, sillä tämän hiphop-suuruuden olisin mielelläni nähnyt. Vesisateen jälkeen suurin osa yleisöstä pakkautui paikalle ja Ratinan jokaisella sisäänpääsyportilla kehkeytyi varsin suuret jonot. Eikä siinä kaikki, portille päästyäni seurasi nopea käännytys huomattavasti kaueampana sijaitsevalle narikalle, koska olkalaukkuni oli suurempaa kokoa kuin vaadittavat A4. Niimpä kiepautin kauempana olevan narikan kautta ja kerkesin stadionille varttia ennen keikan alkua. Kaikki hyvin. 

Keikka alkoi luonnollisesti sillä kappaleella millä se aina alkaa, eli Welcome to the junglella. Axl Rosen ääniongelmat paljastuivat heti tämän kappaleen aikana. Tune oli mitä se oli, korkeallekin päästiin välillä, mutta sitten seilailtiin vähän missä sattuu. Vaikka alkukipale olikin kylmä suihku, niin keikan alkupuoliskon reilut puolenkymmentä kappaletta eivät jääneet ansioitta. Use Your Illusioinin Bad Obsessionilla Axln ääni toimi lähestulkoon levyversion veroisesti. Kappaletta piristi oletetusti vierailija Michael Monroen huuliharppu.

Guns N' Rosesin ns. uudet biisit ovat saaneet enimmäkseen naurua ja kuraa niskaansa. Nämä neljä julkaistua kappaletta ovat ilmeisesti kaikki Chinese Democracy (08) aikaisia demoja, johon Slash ja Duff ovat vetäneet omat osuutensa mukaan. Tähän nähden olin yllättänyt, että näistä uusista biiseistä se ensimmäinen ja kollektiivisesti huonoimmaksi tuomittu Absurd toimi aika mukavasti. Tässä kappaleessa solisti ei joutunut liian koville ja punkrockmainen runttaus sopi aika hyvin Axl:n äänelle. 

Live and Let Die jatkoi Axln selviytymistaistelua oikean taajuuden ja tunen kanssa. Huomiona oli myös, että solisti tuli kappaleihin vähän liian nopsaan, ajoitus ei toiminut. Yesterdays oli aikamoista kidutusta korville. Ylätaajuuksilla menevä kappale oli yksinkertaisesti liian vaativa vedettäväksi. Muuten upeasti toimineen Coman jälkeen Rose meni hetkeksi lavan taakse tauolle ja basisti Duff McKagan veti todella tymäkän version Stoogesien I Wanna Be Your Dogista. Duff olisi huoletta voinut laulaa muutaman veisun lisääkin. Duff ja Slash kaksikkona edustivat edelleen sellaista rock'n' rollin tyylikkyyttä ja viileyttä jota harvalta löytyy.

Axl Rosen paras vokaalisuoritus koettiin Knockin' on Heaven's Doorin aikana. Tästä alunperin Bob Dylanin varsin lyhkäisestä kappaleesta on kasvanut Gunnareiden käsissä melkoinen keikkamammutti. Tässä kohtaa yhteys löytyi ja Gunnarit kuulosti omissa korvissani siltä miltä sen pitikin kuulostaa. Sitten seurasi kolmen kehnomman kappaleen ketju, Hard Skool, Rocket Queen ja Perhaps. Nojoo, Rocket Queen on klassikko, mutta veto ei hyvä, tiedätte varmaan miksi? Sen sijaan viimeisin tuore kappale Perhaps toimi aika hyvin, eikä se mielestäni ole kappaleena vailla ansioita.

Kahden tunnin jälkeen aloin selailemaan puhelimesta bändin viime keikkojen settilistoja.  Ainakin Sweet Child O'Mine, November Rain, Patience ja Paradise City ovat vielä tulossa. Kaikki nuo biisit tulivat ja keikka loppui tutusti viimeiseen näistä, eli Paradise Cityyn. Kolmen tunnin keikka oli minun mielestä liioittelua, kaksi tuntia olisi ihan hyvin riittänyt. Saman viestin voin kertoa muillekin maailman starboille: me emme tarvitse kolmen tunnin keikkoja, eikä missään nimessä neljän tunnin keikkoja. Sori Bruce.

Jos en riittävästi vielä maininnut, niin rytmiryhmä selviytyi mainiosti keikasta. Ja kyllähän se Slashin kitarointi oli ihan omaa luokkaansa. Myös tunnistamattomaksi jäänyt nuorehko, paidaton (osin kupattu? fanit?) rumpali piti homman upeasti läjässä. Kolmatta kertaa en halua Guns n' Rosesia nähdä livenä. Gunnarit on niinkuin monet muutkin meganimet alkupään tuotantonsa vankeja. Use Your Illusion tupla-albumien jälkeen ei ole ilmestynyt mitään kunnolla mainitsemisen arvoista. No joo, Spaghetti Incident (93) on hieno cover-albumi, mutta Axl Rosen egotrippiin Chine Democracyyn (08) ei tule kyllä koskaan palattua.

Syksyllä paljastettu kiertueen nimi: Because What You Want & What You Get Are Two Completely Different Things Tour, herätti hetkellisen toiveen uudesta studioalbumista, mutta aika pian Slash paljasti haastattelussa, että sellaista ei ole tulossa. Jos Guns N' Roses haluaisi synnyttää jotain kiinnostavaa ja kuunteltavaa, niin se voisi olla punk/rock-otteella vetäisty levy, ilman suurempaa taiteellista vaatimustasoa. Ratinan keikalla parhaiten Axl:n äänialaan sopivat matalammasta sävelalasta vedetyt kaahaukset, kuten Down on the Farm joka oli keikan loppupuoliskon onnistumisia.