"Crackers" - The Slade Christmas Album

Olen etsinyt sitä tunnetta, sitä rokin alkujuurta, alati eteenpäin tyrkkäävää voimaa. Koko kuluneen vuoden olen häilynyt perusrokin hetteiköllä, menettänyt hiljakseen uskoani rokkenrolliin, että kaikki levy- ja musalaarit on pumpattu tyhjiin ja jäljelle on jäänyt vain musta aukko. Tuli Status Quo, se vähän virkisti. Tuli Popeda ja sanoi jestas jumalaare. Olen kuullut tämän kaiken niin monta kertaa, ehkä oksennan päälle. Mutta kaikesta huolimatta siitä menneisyyden kipeästä navasta kaivan tämän tulehtuneen nöyhtäkikkareen, löydän rokkenrollin aina uudestaan, löysinkö sen tänä joulunakin?

Kyllä löysin, sen minkä kauan sitten unohdin. Jumalainen Slade! Hoilausrokin kruunattu ja kullitettu kuningasbändi. Menevämpi kuin Hurriganes, ärhäkkäämpi kuin Rollarit, likaisempi kuin mikään tuntemani artisti. Liioittelenko? Toki. Mutta tahtoni on pumpata itseeni tätä rokin alkumehua, svengiä, sivuluisua, otsalohkoani takovaa kertosäettä. Tämän Slade osaa. Wolverhamptonin työläispoikien tiivis ura 60-luvun lopulta 90-luvun alkuun pitää sisällään holtittoman paljon rokkihittejä, Cum On Feel The Noise, Mama Weer All Crazee Now, Gudbuy T'Jane, Run Runaway ja megalomaaninen joulubiisi Merry Xmas Everobody, joka tuo edelleen basisti Jim Lealle ja laulaja Noddy Holderille puolen miljoonan edestä rojalteja vuodessa.

Sladen hittipitoinen ura notkahti 70-luvun puolivälissä. Slade in Flame(74) levy piti sisällään enää pikkuhitin Far Faraway. Tätä seurannut Nobody's Fool(76) vappunenä kansineen meni pari kertaa kölin alta, menestyksen puolesta, vaikka kyseessä on varsin väkevä ja ajan hammasta uhmannut levy. Etenkin nimikappale on ajaton ja kadonnut klassikko. Tätä seurannut Whatever Happened To Slade(77) sai hyvät arviot, mutta möi huonosti. Tätä nykyä levy on pieni keräilyharvinaisuus, kuten sitä seurannut pienen Barn-levymerkin kautta levytetty kokopunaisella kannella koristeltu Return to Base(79), tällöin bändin ura oli pohjalukemissa ja rahat niin lopussa, ettei yhtyeellä ollut varaa palkata valokuvaajaa, siispä kannessa lukee vain esittäjä ja albumin nimi. Levystä on kuitenkin tullut harvinaisuus ja tätä nykyä siitä saa pulittaa helposti viisikymmentä euroa. Nämä kaksi em. albumia puuttuvat muuten melko kattavasti Sladen studioalbumien kokoelmastani.

80-luvulla Slade pääsi vielä sai vielä suosiosta kiinni kun pääsi tuuraamaan Ozzy Osbornea Readingin rockfestareille 1980. Tämän hyvin menneen keikan jälkeen Sladen ura ponnahti nousuun ja se teki 80-luvulla vielä komean sarjan oivia albumeja, kuten: We'll Bring The House Down(81), Till Deaf Do Us Part (81) ja The Amazing Kamikaze Syndrome(83). Vuonna 1985 ilmestyi Sladen joululevy: Crackers (85). Hommasin kyseisen lätyn alkuvuodesta ja täytyy sanoa, että kyseessä on menevin ja rokkaavin joululevy minkä tiedän.

Slade on siitäkin kiitollinen levynkeräysbändi kun se on julkaissut lukuisia sinkkuja koko uransa aikana, biisejä joita ei löydy varsinaisilta studiolevyiltä. 70-luvun alkuvuosien hittisinkkuja on tullut ostettua jo aimo kasa, mutta 70-luvun lopun flopanneet sinkut kuten Rock'n Roll Bolero ja Give Us a Goal loistavat poissaolollaan. Vielä vihoviimeisimmänvuoden 1991 Slade-sinkun Universe b-puolelta löytyy ennen julkaisematon Red Hot.

Tässä Sladea vuodelta 1976 em. mainitsemaltani Nobody's Fool levyltä. Youtubesta löytyy varsin kattavasti Slade studiolivevideoita. Sen sijaan Spotifysta Slade ei löydy, paitsi muutaman satunnaisen kappaleen verran.