Kukkeimman nuoruuteni ja täysi-ikäisyyteni ensivuosien aikana äänitin tolkuttomasti erilaisia kokoelmakasetteja. Pelkästään radiosta tuli äänitettyä jotain 200-300 sataa kokoelmakasettia, joista suurin osa taitaa olla vielä tallessakin. Jossain kohtaa huomasin äänittäväni erilaisia, tunnetilaani myötäileviä biisikokoelmia, ei siis pelkästään vain ja ainoastaan hyvien biisien kokoelmia. Tärkeää oli seurata sen hetkistä tunnettani tai, että miten etenisin jostain elämäni jumitilasta kokoelmieni musiikillisen selonteon avulla seuraavan hetkeen. Syntyi paljon itselleni rakkaita kokoelmia...jotka jäivät myös enimmäkseen omaksi kuunteluomaisuudekseni.
Aikuisiälläni kävin jonkin verran kokoelmien vaihtoa ystävieni kanssa ja huomasin vähän harmikseni, että tämähän on sen verran yleinen harrastus, että siitä on väännetty hyvä kirja ja sen pohjalta elokuva, nimittäin Nick Hornbyn: High Fidelity (Uskollinen äänentoisto). Maailmassa oli paljon muitakin musiikkikokoelmia vääntäviä jannuja. Oli jossain määrin yleistä, että musiikkia diggaileva nuori mies äänitti mielitietylleen ylistävän kokoelmakasetin. Tähän olen langennnut itsekin, muutaman kerran ainakin, tosin joskus sisu on mennyt kaulaan ja kasetti ei ole mennyt kohteelle saakka.
Vuosien edetessä tulivat polttavat cd-asemat, helposti netistä poimittavat mp3:set ja lopulta nämä tämän ajan streemauspalvelut, korkeimpana kärkenään tietenkin spotify. Alkuun vierastin pitkään Spotify:ta sen helppouden vuoksi. Tuli ihan valtava ähky kun koko maailman musa oli nokan edessä, eikä ollut mitään mahdollisuutta tai syytä kuunnella albumikokonaisuuksia kun pystyi niin helposti hyppimään biisistä toiseen, artistista ja tyylilajista toiseen, ties minne. Minut yhdisti Spotifyhin oivallus soittolistoista: nehän ovat kuin vanhan ajan kokoelmakasetteja, jos jaksaa hakea teemaa ja tunnelmaa? Valitettavan usein soittolistat ovat vain biisejä toisensa perään ilman mitään sen kummempaa liimaa toisiinsa. Hyvänä(tai huonona) esimerkkinä on Soundin parasta juuri nyt - soittolista, jonne vain päivitetään uusia ja tyylilajiltaan hyvin vaihtelevia biisejä. Ei sellaisia kokoelmia halua kuunnella, en minä ainakaan. Onneksi Spotify on täynnä hyviäkin soittolistoja, musiikin tyylilajien ja erilaisten teemojen ympärille sidottuja, jos vaan jaksaa ja haluaa etsiä niitä.
Itse olen viimeisen puolen vuoden aikana tehnyt aika monta soittolistaa, tosin enimmäkseen hyvien biisien jatkumo - periaatteella, mutta myös jonkin löyhän teeman ympärille sidottuja kokoelmia kuten: 70-luvun sinkkubileet, Suomitippoja, 90 to rise ym. Olen oikeastaan aikalailla jäänyt koukkuun soittolistojen tekemiseen, kuinka paljon nopeammin ja helpommin kokoelman vääntää kuin kasarin kasettiaikoina, jolloin yhden kokoelman koostamiseen käytti helposti koko päivän. Nyt pystyy varttitunnissa väsään maukkaita musakokoelmia, kun Spotikka ehdottaa samansuuntaisia artisteja, niin on helppo myös pysyä musiikillisessa teemassa mukana.
Tämä helppous nostaa myös esiin kysymyksen jota myös aidosti pohdin: onko syytä edes tehdä kokoelmia, kun on aina helppo löytää samansuuntainen biisi edellisen jatkeeksi, kun musiikillinen taivas on koko ajan auki joka suuntaan, miksi lukita biisejä mihinkään erityiseen järjestykseen, eikö päivän fiilis voisi ratkaista mikä tsipale soitetaan seuraavaksi...tai käytetään vain ja ainoastaan näitä Spotifyn itsensä ehdottamia ihan päteviä mielentila- ja tyylilajikokoelmia.
Ei tietenkään näin, tottakai oma kädenjälki on tärkeintä, että saa ihan itse luoda oman mielentilansa soundtrackin, tänä helpon musiikin aikana se on monin kerroin helpompaa kuin vuosikymmeniä sitten. Tartutko sinä tähän haasteeseen? Jaksatko tehdä teemallista kokoelmaa, vai jääkö se vain hajanaiseksi soittolistaksi hyviä tsipaleita sieltä sun täältä, irvokkaita tyylilajien vaihteluja ja väsähtämistä edes hakea edes kuin yhden tai kahden artistin biisejä?
Tässä alla annan teille Spotikkalinkin johon päivitin kukkeimman nuoruuteni kokoelmakasetin: S1(Songs 1.) vuodelta 1989. Kasetin koostamiseen käytin aikoinaan päiviä, ellei viikkojakin, nyt sen päivitin vajaassa vartissa Spotikkaan, biisitkin löytyivät kahta lukuun ottamatta, jotka korvasin samaisen artistin vähintäänkin yhtä kovalla vedolla(Kinks ja Bob Seger). Teemaltaan levy edustaa kesää 1989, täysi-ikäisyyttä, siirappisen sentimentaalisia nuoren miehen alun ajatuksia, olla vain ja ainoastaan omassa musiikillisessa haavemaailmassa, ehkä vähän lipsahtaa siitä hajanaisiin viihdereissuihin ja tökeröihin lähestymisyrityksiin vastakkaista sukupuolta kohtaan. Vuonna 1989 levykokoelmani oli kolminumeroinen, eli valinnanvaihtojakin nuoruuden soundtrackin biiseiksi oli tarjolla.
https://open.spotify.com/user/1152632207/playlist/41WILRRkbLpbbPYidHsCB2
3 kommenttia:
Osuitpa mehevään aiheseen. Kyllä, kokoelmista se kaikki lähti. Aloitin kasarin alussa nauhoittelemaan radiosta porukoiden monomankalla kipaleita. Tämä tapahtui salaa en tiedä mikä siinä hävetti, että 9v oli kiinnostunut tosissaan musiikista :) ENsimmäinen äänite minkä olen ostanut oli juuri näitä perus Hits-kokoelmia. Joan Jett- I love rock´n roll, Trio Da da da jne. Kasetti löytyy yhä toimivana hyllystä ja tuli kuunneltua sitä joku aika sitten. Ei yhtään pöllömpiä veisuja.
En ole koskaan ollut mikään kokoelmia ystävä. Minusta ne ovat pitkälti levy-yhtiöiden rahastusta. Pistetään ne isot radiohitit pötköön ja myydään kansalle. Useimpien artistien/bändien parhaat biisit jäävät tällöin minusta kuulematta. Moni levy on kokonaisuus, ei sieltä vaan poimita yhtä tai kahta biisiä ja ympätä muiden sekaan. Juttelin yhden ihmisen kanssa aikoinaan musiikista ja hän ihmetteli miksi minulla on esim. samalta artistilta monia levyjä tai jopa kaikki. Sanoin, että haluan tutustua bändin koko tuotantoon en vaan muutamiin biiseihin. Hänen vastaus oli, että hän ostaa kokoelmia, niiltä löytyy ne parhaat kappaleet. Vastasin, että onhan se helpoin tie tutustua artistiin toki. Sisälläni tunsin raivoa, jopa sääliä häntä kohtaan. Taas näitä tyyppejä, jotka saavat jouluna monikansallisen yhtiön tekemän ties monennenko kokoelman artistin tuotannosta sukulaisen ostamana. Toisaalta, jos hän on tyytyväinen tähän mikäs minä olen sanomaan. Itselle ei vaan tule ikinä toimimaan. Huvittavaa on, että monella artistilla jolla ura jäänyt esim. lyhyeksi on kokoelmien määrä varsinaisiin studiolevyihin aika huima. Yöks en osta, en kuuntele. Toki hyviäkin kokoelmia on. Varsinkin sellaiset joilla julkaistaan harvinaisempaa materiaalia tai ennen kuulumatonta, joka jäisi muuten mahdollisesti biisitaivaiseen kuulemattomana.
Nykyään en juuri kokoelmia väsää. Viimeiset kassukokoelmat olivat varmaan sellaisia, joita tein autoon kuunneltavaksi kun kortti oli tuore. Teimme sällien kanssa maakuntaan baarireissuja ja minähän sitä matkojen musiikkihommaa pyöritin, ehkä vähän liiankin dominoivasti välillä :) Cd-kokoelmia väsäsin jonkun verran myöhemmin, mutta vähäiseksi jäivät mokomat. Spotify- soittolistoja en jaksa tai edes kiinnosta tehdä. Kaikki on klikkauksen päässä, joten olen katsonut helpommaksi mennä vaan fiiliksellä.
Puhelimeen olen väsännyt jotain sentäs on lenkkibiisit, baariinmeno fiilistely rallit jne.
Muiden kokoelmia saatan joskus kuunnella. Varsinkin silloin kun tunnen henkilön musamaun ja mahdollisesti mitä biisi merkitsee hänelle ja pystyn samaistumaan. Muuten oma kokoelma on se maailman paras kokoelma ja jollain tavoin ehkä henkilökohtainenkin.
Tuli mieleen vielä, että onko huoltoasemilla yhä jotain Levypisteitä, mistä löytyi kasarin aikaan kaiken maailman kokoelmakassuja tyyliin The best of Italo-disco, Kake Randelinin parhaat jne. Myöhemmin tuli toki cd-kokoelmat. En ole tilannetta seurannut :)
Millaistakohan olisi ollut olla joku tuollaisen pisteen myyntiedustaja.. Ajaa kymmeniä tuhansia kilometrejä vuodessa, syödä kuivia sämpylöitä pannussa seisseen kahvin kera. Saikohan hra edustajan sukulaiset paljon kokoelmia jouluna lahjaksi.. :)
Aivan mainio ja täydentävä vastapallokommentti, kiitos! On surullista, että kokoelmienväsäämisinnostus hiipuu, mielestäni siinä menettää jonkin otteen musan diggailun syvimpään ytimeen, tietynlaisen eheämmän tunteen haltuunoton, oman rokkenrollvaltion rajojen piirtämistä rokin maailmankaikkeuteen :)
Huoltsikoilla on vielä jotain, mutta taitavat olla artistien omia kokoelmia tyyliin: 20 suosikkia. Ois hienoa jos huoltsikoilta löytyis vaikka teemallisia biisikokoelmia tyyliin: Pohjanmaan pallihiki, Someaikuisten vonkausrallit etc. Olihan näitä ennen, silloin Pokolta tuli Suomirokkia sarjaa ja aivan mainio 4cd:n Sivulliset kokoelma harvinaisempaa suomirokkia.
Lähetä kommentti