Levynkerääjän välisoitto.

The Beatles: Revolver(66), 3 euroa. John  Lennon: Mind Games(73) 4 euroa, Cream: Goodbye(69) 3 euroa. Kolme kovaa, kolme alkuperäistä, kohtuuttoman huokeaa, pilkkahinnoilla. Levynkerääjän tunnotonta arkea, versio sieltä, toinen täältä, originaali kepeän Kanada-prässin tilalle. Alkaa olemaan tilanne, että kokoelma on melkein valmis ja levynkeräys kohdistuu enimmäkseen parempiin ja alkuperäisiin kaksoiskappaleihin. Niitäkin löytyy ja rahaa palaa...

Kaiken pohjalla on musiikki, vaikuttava ja tunteenomainen, jollain tapaa uusi ja elähdyttävä. Kun kuuntelen John Lennonin vähän lapsenomaista ruikutusta Yoko Onon perään levyltä, niin en ole ihan varma pystynkö eläytymään tähän musaan. Toisaalta kun kuuntelen Beatlesien uhkaavaa Tomorrow Never Knowsia, niin pystyn sen allekirjoittamaan isoksi taiteeksi.

Muovi on tyhjää autiomaata, hapertuvien pahvikansien sisälle pakattuja puberteettisia purkauksia.
En tule valmiimmaksi, tulen eksyneemmäksi
Mutta musiikki voi osoittaa suuntaa, eksyttää tehtyyn hurmokseen
elää hetken toisessa todellisuudessa, ikuisessa nuoruudessa...
vaan se onkin klisee, sehän on typerryttävin klisee
Nuorisomusiikki olkoon keski-ikäisten retroilua
pieniä kainaloraikasteita tunkkaiseen arkeen

Mutta se Lennon, olisiko hän vihaisessa puberteettisuudessaan ja puhtaassa utopiassaan kuitenkin suurempi kuin aisaparinsa?