Viime vuosien aikana musiikin kulutus on kasvanut rajusti. Osasyynä lienee musiikin helppo saatavuus nettiteitse, mutta se ei selitä kaikkea. Jotain on muutakin on tapahtunut? Miksi musiikki on näin tärkeässä osassa? Liekö se jonkinlainen kiireisen elämän tasapainottaja tai itse kiireen muodostaja? Hyvä kysymys, ajoittain tuntuu siltä että fanaattisen(?) sitoutunut musadiggailu tuo elämääni kiireen tunnun, on niin paljon hyviä levyjä kuulematta ja keikkoja katsomatta. Toisaalta juuri näiden kautta tulee mielettömän hienoja elämyksiä, hurmioituneita tunnetiloja ja mielen tasapainoa, mutta tuleeko niin paljon että tämän mittakaavan musadiggailu olisi perusteltua?
Okei, mietitään normaalia viikkorytmiäni. Normaali viikkotyöaika, työmatkoilla musaa autosterkoista tai mp3-soittimesta. Arki – illoin helposti tunti pari musablogien ja levyjen pläräykseen. On ne pakolliset nettilähteet joissa on käytävä: hypemachine, elbows, tsururadio ym. kaikki paikkoja joissa ihmiset jakaa mp3:sia, on vaikea olla vastustamatta kiusausta ja ladata jonkin artistin uunituore biisukka. Musiikkia helposti kertyy koneelle yli äyräiden. Viimeisen tsekkauksen mukaan ämpäreitä on yli 50gigaa, periaatteessa ei mikään valtava määrä verrattuna joihinkin ”ammattilataajiin”, mutta sen verran liikaa että helposti jää puolet kuulematta tai ainakin levyihin tutustuminen jää heikoksi. Niin, olen nyt viikonlopun aikana väijynyt hetkeä, jossa kuuntelisin kaikessa rauhassa vinyylin alusta loppuun sohvalla istuen levyn lyriikoita diggaillen. En ole vielään löytänyt hetkeä ja nytkin kiirettä pukkaa Nitsin keikalle, jota ei vaan voi missata! Miksei muka? Myöhemmin tästä lisäperusteltuja, olkaa kuulolla…Tarkkaavainen lukija kysynee: mistäs moinen määrä ladattua musaa? Ihan netistä virallisteitse ostettua, kenties? Kröhöm…tässä noudatan tiettyä rahan oikealla tavalla jakautumisen lakia, vaikka osa(suuri osa?) levyistä tupsahtaakin koneelle ihmeellisen ilmaisesti, niin maksan velkaa tästä kuluttamalla liian suuria euromääriä vinyyleihin ja harkittuihin Cd-ostoihin. Tosiasiahan on, että melkein yhden käden sormissa on ne ihmiset, jotka eivät olisi ladanneet tai saaneet netistä ilmaista musaa.
Kello repii varttia vaille seiskaa, Pakkahuoneen ovet aukeavat seiskalta, Hollannin ihme The Nits aloittaa shownsa kasilta. Tässä olisi tilaisuus perääntyä, yksinkertaisesti sanoa isosti Ei tälle puoleensavetävälle livevedolle. Mutta tähän tarvittavaa voimaa ei löydy, antaudun taas musiikin edessä, toivoen taas jotain mitä en tunnista, jonkin kohdan täyttymistä sisältäni, kenties ehjäksi tai vapaaksi tulemista? Näin on hyvä, mutta siellä sävelien suloisessa viistokohdassa on jotain enemmän, vastaus kysymykseen mitä en ole osannut kysyä, jota olen etsinyt ikäni, mikä pienissä hetkissä tulee todeksi, keinuvaksi ja ihanaksi olotilaksi, armolliseksi unohdukseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti