perjantai 27. helmikuuta 2009
Aitoa tavaraa
Pubirokin ja nykyisen ”hoilotuspunkin”(näin väittäisin) esi-isä, ilkeä ja likainen Slade, helvetin tuottelias ja rokkaava bändi, jonka laatu kesti aina levytysuran loppuun saakka 1987. Jo nuorena likaisia setiä, sormissaan sellaisia tuoksuja jonka alkuperää et halua tietää.
Rokin takuuvarmaa, vähän ruskeankeltaista juuresmehua vuodelta 1972, tämän tavaran aitoudesta ei voi kiistellä. Piti saada se alkuperäinen vinyyli, tai se osui eteeni tänä helmikuisena perjantaina parhaassa Tamperelaisessa musadivarissa. Edellisen kerran nähtiin vuonna 1987 toisessa kaupungissa, silloin jätin sinut antikvariaatin levylaariin vaikka hintana oli vaivaiset 10markkaa.
Nyt siis sain sinut kiikkiin viidellä eurolla, ikään ja levyn laatuun nähden edelleen pilkkahintaan. Toki sinuun oli ilmestynyt monta naarmua, elämän kolhuja ja edellisen omistajan rajuja rakkauden osoituksia. Mutta en enää välitä, sillä rakastan sinua sellaisena kuin olet, en tahdo mitään remasteroituja bonusbiisein varustettuja uusintajulkaisuja, tahdon aidon vanhan ja rahisevan vinyylin haisevalla kannella. Sisälläsi oleva karjunta ja tuli ei ole kadonnut mihinkään, se nousee taisteluhaluisena ja uhmakkaana levysoittimeni neulaa myöten kaiuttimiini.
”Mama weer all crazee now” Yes, we are!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
E-puppy parka.. :D (onnittelut hyvästä kaupasta!)
Lähetä kommentti