Matti Johannes Koivu - Kustaa III, Tampere. 18.1.2013

Matti Johannes Koivu on harvinaislaatuinen artisti Suomen mittakaavassa. Pieni ja eläväinen musiikkiherra, joka live-esiintymisillään ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Olen itse nähnyt Matti Johanneksen kolme kertaa livenä ja joka kerta on tuntunut siltä, että nyt on tosi kyseessä. Esiintymiset ovat olleet hyvin intensiivisiä ja energisiä, kitara on viuhahdellut kädessä vaarallisen vauhdikkaasti ja laulu on ollut täsmällisen tarkkaa tulkintaa.

Eilinen Matti Johanneksen keikka Kustaa III:ssa oli taas yksi askel eteenpäin, kohti suvereenia ja oman arvonsa tuntevaa laulaja- lauluntekijästatusta, jolta musiikillisen osaamisen lisäksi löytyy veikeitä välispiikkejä ja herkeämätöntä kontaktia yleisöön. Tavallaan olen jopa ylpeä, että meillä suomalaisilla on Matti Johanneksen kaltainen yhtä aikaa tunteikas ja älykäs artisti.

Keikalla Matti Johannes esitti laajalti juuri valmiiksi saatetun(maaliskuussa ilmestyvän) levynsä materiaalia. Ei lainkaan huonoa materiaalia, täytyy sanoa. Kalastaja, Aulanko ja juuri sinkkuna julkaistu Jos Muutat Mielesi, täyttä tavaraa kaikki. Muuten keikan kappalemateriaali keskittyi Matin kahteen ekaan levyyn: Puuhastellen(05) ja Kovat Piipussa(06). Vasta tällä keikalla avautui lopullisesti kappaleiden Kiitokset ja Se Oli Eilen lyriikat. Varsinkin jälkimmäinen kutitteli kyynelkanavan nurkkaa hyvin koskettavalla sanoituksella.

Reilun tunnin mittaisen keikan encoreina kuultiin kaksi uutta biisiä, molemmat hyviä sellaisia. Viereisessä pöydässä istuvat vanhempi setämies hämmästeli moneen kertaan ääneen: - Kylläpä on hyviä kappaleita! En voi muuta kuin yhtyä herran sanoihin, tällaista huolellista lauluntekotaitoa ja intensiivistä lavakarismaa löytyy hyvin harvalta suomalaiselta artistilta.

22 Pistepirkko, Kustaa III - Tampere, 5.1.2013

Ensimmäisen kerran näin Pistepirkot livenä muistaakseni vuonna 1992 Ylivieskan Vieska-ravintolassa juuri heidän läpimurtolevynsä Big Lupun(92) julkaisun kynnyksellä. Vuosien varrella olen käynyt Pirkkojen keikoilla harvakseltaan, noin viiden vuoden välein. Edellinen keikka sijoittuu vuoden 2005 tienoille Tampereen Klubille. Viime vuosina olen ollut monta kertaa menossa poikien keikalle, mutta aina on tullut jokin viime käden este pilaamaan aikeeni.


Vihdoin ja viimein pääsin testaamaan Pistepirkkojen nykyisen lavakunnon Tamperelaisessa Kustaa III ravintolassa. Odotukset olivat aika neutraalit, tai olin varma että kylmäksi keikka ei tule ainakaan jättämään. Tässä olin aivan oikeassa, sillä tämän iltainen kattaus näytti taas aivan uuden puolen Pistepirkoista tai ennen kaikkea sen, että yhteissoitantaa on selkeästi harrastettu jo muutama vuosikymmen, sen verran tiukkaa ja ammattitaitoista oli meininki.

Keikan alkupuolella kuultiin tuttuun(?) tapaan uusia biisejä, vai oliks ne uusia tsipaleita? Pitkän linjan Pirkkofanina väittäisin, että kyse oli tuoreesta ja vielä levyttämättömästä tavarasta. Alusta alkaen huomio kiinnittyi rumpali Espe Haverisen vahvaan lauluun. Aiempien keikkakokemusteni perusteella Espe on ollut omissa soolonumeroissa pikkaisen vaisu ja taustalle jäävä, mutta ei todellakaan tänä iltana, rumpalin lavapreesens oli vahva ja laulun oma persoonallinen soundi saatiin esille hienolla tavalla.

Biisilista keskittyi enimmäkseen tuoreimman studioalbumin Lime Green Delorean(11) materiaaliin. Levyn ripeimmät polkat Ufo Girl ja Stupid soivat maukkaasti, myös mystinen blues So Much Snow löysi livetilanteessa oikean ja toimivan luonteensa, sillä levyversio on jotenkin yliampuva varsinkin P-K Keräsen laulun osalta. Lime Green Delorean(11) on valitettavan vähälle huomiolle jäänyt, edelleenkin erinomainen Pirkko-albumi. Mietin vaan, että onko Pirkot tehnyt koskaan huonoa levyä? Noh, (Well You Know) Stuff Is Like We Yeah(08) on vähän vaisuhko, vaikka pitääkin sisällään useita vahvoja kappaleita. Levyllä aika vaatimattomalta kuulostava Espen laulama Refrain From The Refrain kasvoi tämän iltaisella keikalla täyteen mittaansa.

Voi todeta, että koko bändi oli hienossa vireessä tällä keikalla. Yli 30 yhteistä vuotta näkyi ja kuului soitossa, sen verran hyvin hitsautunutta se oli. Espen lisäksi myös P-K:n laulufraseeraus toimi liki täydellisesti, myös kitarointi oli herkullisen kuuloista. Keppi oli miksattu jotenkin pintaan, että sen jokaisen sähköisen särähdyksen kuuli selkeästi. Muusikkoihmiset osaisivat asian paremmin selittää, mutta sähkökitaran säröinen soundi oli hyödynnetty hyvin.

Varsinainen setti loppui Drops & Kicksin(05) surumielisen tenhoavaan puoliballadiin I Knew. Encorena kuultiin yksi Espen biisi ja Lime Greenin em. Stupid. Hieno keikka kaiken kaikkiaan, paras näkemäni Pistepirkko-keikka tähän mennessä. Jos livetaso on ollut tällainen jo pitemmän aikaa, niin olen jäänyt paljosta paitsi. Puhuisin edelleen kansainvälisen tason bändistä, jolla on selkeästi oma ja oikukas luonteensa. Tämäkään keikka ei noudatellut mitään perinteistä hittikaavaa, vaikkakin Birdystä ja Frankensteinista kuultiin oivat, mutta erilaiset versiot.

Pirkkoihin pääsen tutustumaan vielä syvemmin joululahjaksi saamani Liken kustantamat 22 Pistepirkko-historiikin kautta, kunhan saan luettua pari muuta rock-kirjaa alta pois.