Rosita Luu - Bistro Vilja. Tampere. 19.7.2023

Rosita Luun viime vuonna ilmestynyt Maaginen Elävä (22) on kauttaaltaan vahva pop/rock-albumi, jossa on sopivaa rouheutta, mutta myös tarttumapintaa. Ostin levyn vinyyliversion tuoreeltaan, mutta huomasin sen jääneen levyhyllyyn kuuntelemattomana pitkiksi ajoiksi.

Toissapäivänä korjasin virheen ja menin Rositan keikalle Bistro Viljaan Tampereelle. Rositaa ennen esiintyi toinen tuore artisti nimeltään: joku iiris. Ilmaisultaan varsin varmaotteinen ja vahvaääninen artisti heitti ennen Rositaa koherentin ja akustisen nainen- ja kitara setin. Iiriksen keikalla kuulemani kappalemateriaali ei täysin pudonnut, mutta ilmaisussa ja rahkeissa on kyllä paljon potentiaalia.

Rositaa oli säestämässä naisoletettu kitaristi, joka hoiti tonttinsa varsin mainiosta, melkein telepaattisesti yhdessä Rositan kanssa. Noin tunnin mittainen keikka oli läpileikkaus Rositan kolmelta albumilta ja edeltäjäbändinsä Hullu Ruusun materiaalia, josta mieleen jäi etenkin biisi Outo talo. Hullu ruusun materiaali oli itselleni entuudestaan tuntematonta, mutta tämän keikan jälkeen täytyy ottaa tuotanto haltuun.

Maaginen elävä albumin "isoa pophittiä" Klaudiaa ei kuultu keikalla, joka vähän harmitti. Paitsi, että suoratoistojen kuuntelukertojen perusteella biisi taitaa olla hitti vain omassa päässäni. Sen sijaan uuden levyn kappaleista Loistava tulevaisuus ja Olen sua vastassa saivat hienot versioinnit. Kahdelta aiemmalta levyltä tuli myös paljon kappaleita, kuten Samettisuu (20) levyn nimikappale ja erinomainen Olen kuollut monta kertaa, joka levyversiota hitaampana ja riisutumpana versiona tavoitti erityistä koskettavuutta.

Rosita Luun lyriikka ja musiikillinen ilmaisu tuo jollain tapaa mieleen Kauko Röyhkän. Tietynlainen kulmikas laulutyyli ja lyriikka joka puhuttelee suoraan kuulijaa tyyliin: "Hei älä kysy multa tai jos sä kysyt multa, ootko sä valmis kuulemaan?" laulaa Rosita hyvin röyhkämäisesti uuden levyn laulussa Älä kysy. Röyhkä-vertaus voi tosin olla nykyartistille itselleen kyseenalainenkin asia...tai sitten ei. 

Yhtälailla Rosita tuo mieleen myös Big Thiefin Adrianne Lenkerin popimman version. Molemmissa hahmoissa on samanlaista sukupuolista määrittelemättömyyttä, maskuliininen ja feminiininen energia vuorottelee mielenkiintoisella tavalla. 

Tämän duo-keikan jälkeen haluan nähdä Rosita Luun myös bändiversiona. Tämän illan biisit olivat duo-muodosta johtuen riisutumpia ja hitaampia kuin levytysversiot, itse levythän ovat silkkaa pop-rockia. 

Mielenkiintoista on kuulla, että mihin suuntaan Rositan musiikillinen ilmaisu kehittyy tulevilla levyillä. Matka on hyvässä vauhdissa, levyt pursuavat tarttuvia melodioita ja painavia lyyrisiä ratkaisua. Keikalla Rosita kertoikin, että ennen musiikillista uraansa hän oli tehnyt pelkästään runoja ja kuullut päässänsä melodioita, mutta ei ollut alkuun uskonut, että ne ovat oikeita biisejä. Kyllähän nämä ovat oikeita ja oikein hyviä biisejä.